Juhannus ja uusia pottuja

Juhlan kunniaksi ruoka oli oikein kaupasta ostettua, ainakin suurin osa. Käsitötä ostoruokakin silti teettää.

Keitettyjä perunoita, sipuli-voikastike, savulohta, keitettyjä kananmunia, tilliä, sitruunaa.
Salaatissa oli lehtisalaatin lisäksi rukolasalaattia, tomaattia, kantalobea, tuorejuustoa.
Juomana olutta.

Kahvit juotiin illemmalla, rahka-vadelmapiirakan kanssa.

Juhannus kukkii. Tällaisia löytyi pihalta. Koristekasvituntemukseni on niin huono, etten yritä nimetä näistä mitään.

Deutz museo

Joskus kuulen ääniä. Niin lakkiaisreissullakin. Pistäydyin vanhan mummolani pihamaalla, ja äänet tulivat läheisen, entisen teollisuushallin pihalta.
Sitten näin näyn. Siinä oli yksi monista serkuistani mieliharrastuksensa parissa. Ajeli yhtä monista tekniikan kummajaisista entisen teollisuus, nykyisen konehallin uumeniin. Tietysti menin, pelvotta, lähemmäs.

Konekokoelma on saanut arvoisensa suojan vasta hiljattain. Katselimme niitä ihan vain hetken, siltä silloin tuntui. Ehkä vain parisen tuntia. Minä hämmästelin ja ihailin. Aika pysähtyi ja kiisi samanaikaisesti. Suhteellisen kummallinen olio tuo aika.
Harmi, ettei sattunut kynä ja paperia mukaan. Kiinnostavista jutuista en muista paljoakaan. Onneksi oli edes kamera mukana. Täytyy joskus käydä uudestaan, paremmin varustautuneena.

Kaikki hallin aarteet eivät ole deutz-traktoreita eikä myöskään serkkuni omistuksessa. Monet kyläläisten silmäterät ovat saaneet asuinsijan arvoisessaan paikassa ja seurassa.

Tässä kuitenkin kuvia, paremman tiedon puutteessa:

Vasemmalla, keskilattialla seisovaa lumilinkoa serkkuni oli ajelemassa sisään. Kesäkuun puolella lunta tuskin tulee ihan nietoksittain.
Koneen merkkiä, mallia tai omistajaa en muista, jonkun kylän miehistä  somasuutta se on. Oikealla oleva vihreä komistus on Deutz.

Etualalla on erään kylän entisenn ökyisännän paremmat kirkkokiesit ja -reki.
Tustalla kylän moottorisahaharrastajan kokoelma kuljetus- ja säilytysalustoineen. Tekniikka ei ole muistissani.

Vasemmalla Porshe (60-luvulta) on saanut ajanmukaisen sorminiittokoneen varustuksekseen. Seuraavana pari Deutzia. Takimmaisena volkkari, avopaku tai pienoiskuormuri eli sekajuna. Tyttäreni, Taka-Pajulampiska on usein muistellut tätä konetta.
Pikkulikkana ollessaan, kävimme yhtenä juhannusyönä tällä laitteella pikkuserkkuni mökin pihalla. Olin kuski, varmaan siksi, että olin ainoa ajokortillinen ja selvä joukossa, en ajotaitoni perusteella.
Vene meillä oli lavalla mukana, kaiken varalta. Jos vaikka mökkijärvellä soutelisimme. Mökki löytyi, pikkuserkkua ei. Eikä järveä, pieni lammikko vain. Yöttömässä yössä ajelimme järvettömälle järvelle ja takaisin.

Lisää traktoreita. Etualalla deutz. Vasemmalla takana on Fiat-merkkinen puskutraktori. Niitähän usein väitetään katepillareiksi, merkistä riippumatta.

Kappale kotimaista teollisuus- ja maataloushistoriaa: pikku valametti - Valmet 20.
Vierellään voorti. Tämä Ford on muistaakseni vuosimallia 1938. Se on ollut serkkuni naapurin isännän ylpeys silloin uutena. Ylpeä siitä kannattaa olla edelleen. On se ajokunnossa, pientä viimeistelyä ulkoasu tosin vaatisi.
Ja taas kotimainen tuote: Saab 99. Tämä oli liikennekäytössä vielä muutama vuosi sitten.

Sitten Deutz-veljekset. Takimmainen oli aikanaan kylän kuuluisin, myös ihmiset mukaanlukien. Ruma Rattori, Deutz F4l514. Ei ole enää nimensä veroinen. Kone on putsattu ja maalattu. Ja tärkein rumistus, turvahytti: se on riisuttu. Se oli tosi vaikutavan ja tukevan näköinen, työkoneeseen oikein sopiva. Romuraudasta, paksusta, kasaan hitsattu. Ja kaiken huipulla kourakuormaaja. Nykyisen omistajan veli ajoi tällä tukkeja samalle sahalle, jonka tyhjilleen jäänestä hallista se on saanut kodin vanhuuden päiville.
Edessään on samaa mallia oleva kaksoisveli. Näitä on tuotu Suomeen kolme kappaletta.Huhun mukaan se kolmas on ollut joskus Sirkus Sariolan vetojuhtana. Sarjanumeroltaan nämä kaksi ovat lähes peräkkäiset, välistä puuttuu yksi numero. Tällaiset aukkopaikat harmittavat keräilijää.

Ja sitten Idän Ihme, Sosialististen Neuvostotasavaltojen Liiton yksi varmaan merkillisimpiä ja omaperäisimpiä, lähes nerokas luomus. DT-14 eli täystuho.Teknisistä yksityiskohdistakin on vain hämmentyneen hämärä muistikuva. Tämä on ollut joskus serkkuni siskon (myös serkkuni siis) appiukon omaisuutta.
Eestaastraktori. Istuimen voi siirtää ratin ja moottorin väliin, selkänoja koneeseen päin. Kätevä taaksepäin ajettaessa. Ohjauspyörä siirretään silloin viereiseen karaan, joka on toisen kätinen. Ohjaus toimii siis silloin totuttuun suuntaan, oikealle käännettäessä kone kääntyy siis oikealle. Vaihteet toimivat jalkapolkimella. Niitä on neljä kumpaankin suuntaan. Suunta valitaan käsivivulla. Moottori käy petroolilla, käynnistetään (ja pysäytetään) bensalla. Yms. omaperäistä tekniikkaa sisältää hän.

 Toinen idän ihme, Ural moottoripyörä sivuvaunulla. Tunteekohan tämä olevansa erilainen nuori, jostain1990-luvulta kotoisin. Ihan kersa siis tässä joukossa.

Mutta on joukossa kokeneempi lajitoveri kuitenkin. BMW 350 ccm, vm. 1952.
Tämäkin oli aikanaan erään kylän isäntämiehen omistuksessa, parikymmentä vuotta. Serkkuni osti sen silloin häneltä. Taisipa olla ensimmäinen hankinta wanhojen wehkeiden sarjassa. Uraauurtava yksilö siis.

Tässä aikanaan hyvinkin tarpeellinen maatalouskone: rusamasiina. Tällä puhdistettiin viljan siemenet. Koneessa on käsikampikäyttöinen tuuletin ja seulasysteemi, joka erottelee jyvät akanoista ja muista roskista.
Takana pilkottaa maamoottori Wikström, vm. 1939. Kone on se isompi, 2-sylinterinen, 12 - 14 hv.

Tämä kone oli ollut viime kesän kyläjuhlien vetonaula: Jyvvien kuorimakone.
Kun vilja oli rusamasiinalla puhdistettu, osa siitä kuorittiin tällä koneella. Saatiin  kaura-, ohra, vehnä jne ryynejä. Tai sitten jyvät puitiin jauhoiksi. Taikka litistettiin, jolloin saatiin hiutaleita.
Koneen alusta ei ole alkuperäinen. Kumipyörät ja akselisto ovat ihan viime vuosina tulleet helpottamaan sen liikuttelua. Sähkömoottori myös edustaa uutta aikaa. Käytännöllinen, joskaan ei  puritaanisen museaalinen ratkaisu.
Tämä kone on palannut aktiivipalveluun, joten tiukkapipoinen puhdasoppisuus olisi paha käytön hidaste.

Ja sama laite toisesta suunnasta.

Loppuelämälläni on nyt tarkoitus: käydä joskus perehtymässä tähän kokoelmaan kunnolla.
Eikä siinä kaikki, mitä odotan jäljellä olevalta elämältäni. En välttämättä mitään yhtä elämyksellistä kuitenkaan

Lakkiaisreissu

Veljeni lapsista nuorin sai lakin. Sitä kävimme sisareni ja hänen miehensä kanssa juhlimassa. Kimppakyydillä menimme, koska matkaa on melkoisesti. Pari yötäkin vietimme reissussa. Ei lakkiaisjuhlapaikalla, vaan vanhassa kotikylässäni, samalla suunnalla kuitenkin.

Serkkuni on ostanut perikunnalta vanhan mummolani, tuon talon kokemien monien vaiheiden jälkeen. Hän ja perheensä ovat laittaneet sen hyvään kuntoon. Talo on nyt vapaa-ajan käytössä ja enimmin tyhjillään. Meille sukulaisille ja muillekin tutuilleen serkku on luvannut majapaikan tuohon taloon, jos sinne vain sopii. Koko laaja suku ei mahdu sisätiloihin samanaikaisesti.
Siellä siis yövyimme.

Talon pehtoorina toimii enoni, n. 92 v. Hyvin ottivat, enoni ja vaimonsa, matkalaiset vastaan; lohikeitolla. Iltamyöhällä. Avaimet saimme ja tarpeelliset talon ja talotekniikan käyttöohjeet. Ja mukavaa juttuseuraa keittoruuan ohessa.

Asetuimme taloksi, hetken muistelimme menneitä. Katselimme sisareni kanssa vanhaa kotiamme. Asuimmehan yläkerran huoneissa viitisen vuotta silloin joskus. Sisareni alloitti koulutaipaleensa sieltä Ei varmaan arvannutkaan kuinka pitkä polku on ollut tallattavana. Tavallaan se jatkuu vieläkin, tosin ei enää oppilaana.

Aamupalan jälkeen juhlavaatteet päälle (ahistavat tuttumatonta maalaijunttia) ja matkaan. Pistäysimme matkan varrella moikkaamassa vanhaa äitiämme vanhainkodilla ja sitten juhlataloon, runsaan tunnin matkan päähän.

Juhlatilaisuus oli likipitäen perinteinen, vieraitaa kummankin suvun puolelta. Kahvittelua, tarjoilua enemmän kuin maha vetää (harmittaa aina, hyviä maistiaisia, mutta kun ei oikein mättämään kykene), ja jutustelua.

Sunnuntaina laitoimme majapaikassa vanhan tutun sapuskan meille viidelle: kana-kasvisvokin.

Siihen tuli ne tavalliset,
Tällä kerralla varasin kotipakastimesta vihanneksia ja juureksia: kesäkurpitsaa, hernettä, broccolia, omenaa, lanttua. Ja yrttejä; basilikaa, timjamia,
Ja keiyyiöni hullystä korianteria ja sipulia. Pihalta keräilin ruohosipulia, oreganoa, rakuunaa ja lipstikkaa (monivuotisia yrttejä).
Kaupasta kanaa, öljyä, ruokakermaa, kookosmaitoa, soijakastiketta, hapanimelä valmiskastiketta, pippuria suolaa ja suurustetta.
Sapuska valmistui normaalijärjestyksessä (vrt, linkki) vokkipannulla.
Kuvan vasemmassa reunassa näkyy enoni jalat. Perheen pääkokkina hän oli kovasti kiinnostunut touhuilustani.

Siskolikka hoiteli jälkiruuan, kattauksen ja kukkakoristeet.

Jälkkärinä oli mansikoita, melonia  ja omenaa vaniljakastikkeella.

Yöpaikkani näytti tältä. Hyvin nukutti. Tämä huone oli perheeni makuuhuone siihen aikaan kun olin jotain 3 - 6 v. vanha. Sisustus on muuttunut noista ajoista, ovi ja uuni ovat alkuperäiset.

Ja vielä kulttuurihistoriaa; Tätivainaani oli innokas nuorisoseuraihminen joskus 50-60 luvulla. Häneltä on sälynyt tällainen juliste:

Heinivahokin on ollut joskus nuori ja TV-täht, "yllätysvieras" Helismaa hengissä. Olikohan maailma ja ajat silloin paremmin...

Paluumatkaan varasimme aikaa kunnolliselle vanhainkotivierailulle.

Reissulla aikaa kului siis enemmän kaikkeen muuhun kuin otsikko antaa ymmärtää. Mutta ilman päätilaisuutta ei olisi tullut lähdettyä. Hyvä että lähdettiin