Joluleivonnaisia, pullapiiraita ja jästileipää

Ostin jouluruokien valmistusta varten yleiskoneen. Kun ei lavtansseistakaan ole löytynyt oikein sopivaa ja miellyttävää.
Tämähän on tietysti vain puolitotuus: miellyttävyys pitäisi tässä tapauksessa olla molemminpuolista. Jostain kumman syystä en ole tullut koetuksi riittävän miellyttävänä.
C-marketista löytyi vähemmän vaatelias yksilö, jolle kelpasin. Ja oli tämä vielä tarjouksessa. Monitaitoinenkin, lihamyllystä ja vihannesleikkurista lähtien.

Mutta enpä sitten tullut käyttäneeksi uutta yhteistyökumppaniani. Vanhaan tapaan käsin vaivasin taikinat. Käden puuduksiin. Kuntoahan se kasvattaa, vaikka aikaa kuluukin. Mutta niinhän kuntoilussa tuppaa käymään. Vaikkapa punttisalilla tai kiekkokaukalossa, tosimiehillä. Ei minulla, ja noissa paikoissa.

Nyt leivoin pullapiirkoita ja jästileipää. Pullaa olen tehnyt ennenkin, joten sen taikinaresepti löytyy viitteestä.

Pullapiirakoiden täytteenä käytin nyt puolukkaa.
4 dl puolukkasurvosta
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Sokeria minun resepteissä on yleensä reilusti, karppaaja kun olen. Karppaushan tullee sanasta carbon (tai jotain), hiili kuitenkin. Sokerihan on hiilihydraattia, eli karbiidijohdannaista. Koska käytän sitä paljon, olen siis karppaaja.
Vehnäjauho on suurustetta. Täytteestä ei tule kuumetessaan mehua, vaan kiinteämpää hilloa.

Tuttuun tapaani painoin pyörittelemääni pikkupullaan syvän kuopan juomalasin pohjalla, ja siihen teelusikallinen täytettä. Hiukan enemmänkin olisin saanut laittaa, koska se pysyi hyvin sijallaan. Johtuu varmaan aikaisempaa runsaammasta suurustamisesta. Edellisellä kerralla täyte jäi liian löysäksi, kuohui ja valui leivinpaperille. Jokin verran oli kuohuntaroiskeita nytkin joillain pullilla. Pitää kokeiilla joskus vielä runsaampaa suurustamista.

Nyt käytin suurusteena vehnäjauhoa, koska taikinassa on samaa ainetta ja paljon. Muilla, kuin vehnäjauhotaikinaleivonnaisilla se kannattaa vaihtaa esim. perunajauhoon, maissisuurusteeseen tms. Vehnän maku on voimakas, ja saattaa häiritä joissaan herkuissa.


Jästi- eli hiivaleipään voi käyttää melkein-mitä-vain jauhoja, mutta hiivaleipäjauhot on varma , helppo ja yksinkertainen valinta. Vaikka olenkin turvallisuushakuinen ja yksinkertainen tyyppi, niin vaikeampaa ja epävarmempaa vaihtoehtoa kokeilin. Ihan mielenkiinnosta ja "uhkarohkeudesta". Jotain jännitystä arkalaisen elämässäkin pitää olla. Edes epäonnistumisen pelon aiheuttama adrenaliiniryöpsähdys, turvallisissa kotioloissa.
Arvioin tekeväni taikinaa kahteen pellilliseen eli neljään leipään. Siis puolitoista annosta:

8 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 tl sokeria
3 rkl siirappia (arvio)
3 rkl rypsiöljyä (arviolta)
1 dl soijajauhoja
2 dl ruisjauhoja
2 dl ohrajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
12 dl hiivaleipäjauhoja (en tosin mitannut, mutta pussin kyljestä luin ja arvioin jälkikäteen)

Aluksi tein raskin. Siihen tulee vesi, hiiva, siirappi ja n. litra jauhoja.
Vesi saa olla reilun lämmintä, jopa lähelle 50 asteista. Jauhot viilentävät raskia, joten ei hiiva kuole siinä kovinkaan helposti.
Siis, jauhot sekoitin lämpimään veteen vispilällä, samoin siirapin.
Hiivan olen tottnut herättämään. Sekoitan kuivahiivan ja sokerin juomalasiin, ja kaadan reilusti kädenlämpöistä (40 ast) vettä lasin lähes täyteen. Kun hiiva herää, se alkaa kuohata. Sitten sekin sekaan  kulhoon.
Raski on nyt löysää velliä. Sen annetaan käydä ainakin puoli tuntia, pitempi aika on parempi, sillä hiiva ehtii elää ja lisäääntyä paremmin. Oikein toimiessaan raski eli juuri alkaa kuplia.
Kun muilta puuhilta ehdin, vaivasin suolan ja loput jauhot sekaan (käsin, koneella olisi pitänyt tehdä kahdessa erässä).
Taikina on sopivan sakeaa, kun se alkaa irrota kulhon reunoista. Löysä taikina kohoaa paremmin kuin liian jäykkä. Minulla pyrkii tulemaan liian jäykkää. Pitäisi kaiketi oppia mittaamaan. Taikina turpoaa vielä hiukan kohotessaan; siis se tulee jäykemmäksi. Vaivauksen loppuvaiheessa lisäsin lorauksen öljyä. Rypsiöljyn sijasta voi käyttää vaikkapa pehmeäksi lämmennyttä margariinia tai voita.

Kohotin taikinan sähköuunissa pienimmällä teholla, hiukan alle 50 asteessa, kunnes se oli paisunut lähes kaksinkertaiseksi.
Leivoin neljä pitkulaista leipää ja jätin leivinpaperille, lämpimään, vedottomaan paikkaan liinan alle taas kohoamaan.
Kun ne olivat kohonneet sopivan pulleiksi, yritin vetää leipäveitsen kärjellä viillon yläpintaan. Tämän pitäisi tedä valmiin leivän pintaan hauskan arpikuvion, ja samalla estää hallitsematon halkeilu, kun leipä edelleen kohoaa uunissa. Mutta ei se mennyt niin. Hyvän näköisesti kohonneet leivät litistyivät lätyiksi. En ymmärrä, miksi. Olikohan puukkoni liian tylsä, ja jouduin painamaan leipää liiaksi. Ehkä.
Mutta kun uuni oli kuuma, pullat jo paistettu, uskoin, että leivät kohoaisivat vielä uunissa. Vaan eivätpä kohonneet juuri lainkaan.
Makuun ja ravintoarvoihin tällä epäonnistumisella ei ole vaikutusta, ulkonäköön kyllä. Ei ulkonäöllä ole väliä, kun itse söin ne.
Parannettavaa jäi jatkokokeiluihin: enemmän hiivaa ja terävämpi puukko.

Tämän näköinen oli tulos tällä kerralla.

Viimeiseksi leivotut, eli etualalla olevat pullat olisi pitänyt järjestellä taka-alalle. Ovat vähiten onnistuneita. Vajaasti paistuneita, kalpeita. Puolukkapiiraissa on kuohumisroiskeita, ja täytettäkin ihan liian vähän. Sekoite loppui kesken. Muutamat piiraat täytin omeasoseella, sitä kun oli valmiiksi sulatettuna jääkaapissa. Puolukka olisi pitänyt hakea kellarista asti.
Onneksi piiraita tuli sen verran runsaslukuisasti, että oli valinnan varaa. Lapsille, tulijaisiksi, valikoin parhaat. Loput syön itse. Ulkonäkö ei onnneksi pilaa sisältöä, pullissa kuin ei ihmisissäkään.
Jästileipäpäreet piilottelevat häveliäästi takarivissä.

Taas toteutui Pekan sloukani (hidasjyrsijä?): kun itse tekee, saa mitä tulee.

. 

Joululaatikoita

Tuli kasvateltua juureksia kesällä. Niitä on kellarissa vielä huolestuttavan runsaasti. Joululaatikoihin niistä osan saan hupenemaan.
Lupailin paistaa niitä jälkikasvullekin samalla aloituksen vaivalla. Miniä tosin halusi jatkaa "pitkää" (nuorella ihmisellä ei oikeasti voi olla pitkää henkilökohtaista historiaa) perinnettään, ja paistaa laatikot itse, paitsi lanttulaatikkoa. Sitä eivät yleensä itse tee poikani perheessä, joten se kelpasi valmiina, minun tekeleenäni. Porkkanoita, punajuuria ja perunoita vein heille ihan raakoina. Hupeneehan kellarivarastoni noinkin.

Tein siis lanttulaatikkoa kolmeen kotitalouteen, peruna-, porkkana- ja punajuurilaatikkoa kahdelle perheelle. Maksalaatikon ostin kaupasta valmiina. Maksaa tai rusinoita en itse pihallani ole kasvattanut.

Lanttulaatikossa sovelsin äitini niksiä: osa lantuista korvataan perunalla. Näin laatikosta ei tule ihan mahottoman hapokasta, eli töräytykset ovat vaimeampia, lyhyempiä, vähemmän äänekkäitä, hajuahaitat lievempiä, takatuuli leppeämpää.....  Perunaa oli nyt noin neljännes juuresmuusista, voisi olla jopa puoletkin. Muutoin resepti on ihan tavallinen, paitsi hiukan runsaampi kuin kotikokkikeittokirjoissa. Sitsemään suuhun kun nyt tein laatikkoa, ja lisäksi jäi vielä vähän yli, pakastimeenkin.

1,5 kg lanttua
0,5 kg perunaa
2 dl korppujauhoja
4 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
1 dl siirappia
1 tl inkivääriä
n. 1 tl valko-mustapippuria myllystä (arvio)
voita
pinnalle korppujauhoja

Kuorin ja lohkoin lantut ja perunat . Keitin ne kypsiksi, eri kattiloissa, koska lanttu kypsyy hitaammin. Oikeasti, perunoita oli enemmän, koska keitin samalla perunalaatikkoperunat. Otin lantun keitinveden talteen. Soseutin juurekset sauvasekoittimella. Sekoitin kerman ja korppujauhot tasaiseksi massaksi, annoin turvota ja lisäsin ne juuressoseeseen. Samoin lisäsin munat, siirapin, inkiväärin, pippurin ja keitinlientä niin paljon, että seoksesta tulee tasaisen pehmeä, puuron ja vellin puolivälin sakea massa.
Vuoat voitelin voilla, kaadoin soseen niihin ja ripottelin pinnalle korppujauhoja sekä muutaman voinokareen.
Kypsensin uunin keskitasolla, 150 asteessa n. 1,5 tuntia, kunnes pinta rusahtui.

Punajuurilaatikko on lähes suoraan keittokirjasta, hiukan isompi annos kuitenkin:

1.5 kg punajuuria
2 isohkoa sipulia
2 pienehköä purjoa
800 g naudan jauhelihaa
3 dl ohrasuurimoita
1 l vettä
2 tl suolaa
Munamaitoon:
5 kananmunaa
1,2 l maitoa
2 tl suolaa
musta / valkopippuria

Keitin ohrasuurimoita suolalla maustetussa vedessä 20 min.
Kuorin ja raastoin punajuuret.
Kuorin ja silppusin sipulin, pesin ja silppusin purjon.
Paahdoin jauhelihan pannulla ilman rasvaa. Lisäsin sipulin ja purjon sekaan paistumaan.
Sekoitin valutetut suurimot, punajuuriraasteen ja jauhelihan keskenään ja jaoin sen voideltuihin vuokiin. Sekoitin munamaidon ja kaadoin vuokiin.
Paistoin laatikot 175 asteessa n. 1,5 tuntia.


Puolukka-porkkanalaatikko on vähän omituinen. Perinteisestä porkkanalaatikosta en ole koskaan oikein pitänyt. Satuin sitten löytämään netistä appelsiinimehulla maustetun vaihtoehdon, josta innostuin. Kotimaisten raaka-aineiiden suosijana korvasin kuitenkin appelsiinimehun puolukkasurvoksella; nehän ovat ihan melkein samanlaisia. Paitsi värin, maun ja rakenteen osalta.

1,5 kg porkkanaa
1,5 l vettä
6 dl puolukkasurvosta (pakastepuolukkakin käy, sitä voisi olla vähän enemmän, koska on kuohkeampaa)
3 dl puuroriisiä ja 2 dl ohrasuurimoita (riisiä ei ollut enempää, korvasin osan suurimoilla)
6 dl vispikermaa
1 tl suolaa
3 rkl siirappia
1 tl inkivääriä
6 kananmunaa

Keitin pestyjä, kuorittuja ja lohkottuja porkkanoita n. 35 min.
Mittasin keitinvedestä 8 dl toiseen kattilaan, ja keitin riisiryyni-ohrasuurimoseosta 10 min, kunnes vesi on imeytynyt.
Lisäsin riisi-ohran joukkoon lopun keitinveden, ja puolukat, ja keittelin välillä sekottaen n. 5 min.
Soseutin porkkanat sauvasekoittimella. Lisäsin soseen, suolan, siirapin, inkiväärin ja kananmunat. Sekoitin tasaiseksi.
Kaaadoin seoksen voideltuihin vuokiin ja paistoin 150 asteessa n. tunnin ajan.


Imelletty perunalaatikko
Tämä on ihan perusohjeen mukainen paistos.

2 kg perunoita
vettä
1 dl vehnäjauhoja
100 g voita sulatettuna
1 l  maitoa
3 tl suolaa
1 tl muskottipähkinää
4 rkl siirappia
 
Perunat keitin (lanttulaatikkovaiheessa) ja soseutin sauvasekoittimella varovasti, vain sen verran, että muusautuivat. Liika soseutus tekee "valmismummonmuusiliisteriä". Sitä kannattaa välttää.
Vehnäjauhot ripottelin muusin pinnalle ja painelin sekaan.Peitin liinalla ja pidin lämpimässä paikassa (takan päällä), välillä sekoittaen, n 5 tuntia. Hyvä imeltymislämpötila on 50 - 60 astetta, ei yli 80, jolloin imeltyminen lakkaa ja paistuminen alkaa.
Seuraavaksi sekoitin muussiin sulatetun voin, maidon, suolan ja muskottipähhkinän. Ja kaiken varalta siirapin. Jos vaikka ei olisi imeltyminen onnistunut.
Soseesta tuli velliä, jonka kaadoin voideltuihin vuokiin. Ne on hyvä jättää vajaiksi, noin kolmanneksen verran, sillä laatikko kuohuu kypsyessään. Paistoin 150 asteisesssa uunissa n. 3 tuntia.

Tällaisia niistä tuli: vasemmalta peruna-, porkkana-, punajuuri- ja lanttulaatikko. Tuliaislaatikoita lapsien perheille on taustalla, suljetuissa vuo'issa.

Ihan tuli syötäviä, ja hyvä niin. Työläitä olivat. Alkaen kasvimaan kääntämisestä, kylvöistä, kitkemisistä.... päättyen paistamiseen ja maistamiseen. Harrastuksen kuuluukin olla työlästä, joskus se on lisäksi palkitsevaa.

Erikoiskiitoksen Taka-Pajulampisilta sain porkkanalaatikosta, sen erikoisuudesta . Siitä olen ylpeä.

Jugurttikala, juuresmuusi ja sienikastike

Uusia juttuja ei ole tullut kirjoiteltua hetkeen. Pakastinta sensijaan olen vajentanut. Ja vanhoja ruokalajeja kokkaillut. Niiden reseptien uusintoja en ole viitsinyt raportoida.

Kalassa kävin, Prisman alealtaalla. Parin kilon kirjolohen nappasin. Sitähän ei yhdellä nälällä sulatellakaan.

Pyrstöpään graavasin. Etupään ja vajaan fileen pakastin kalakeittoaineiksi. Toisen fileen paistoin uunissa.

Uunikalaresepti on Pirkan keittokirjasta, hiukan muunnellen:
- Kirjolohifile
- Maustamatonta jugurttia, n. 1 dl
- Tilliä, n. 0,5 dl
- Ruohosipulia saman verran
- Suolaa
- Maustepippuria
- Sitruunapippuria

Panin kalan voideltuun vuokaan, nahkapuoli alas päin. Ripottelin suolaa ja pippuria myllysta muutamia kierroksia, sitruunapippuria jokusen hyppysellisen.
Tilli ja ruohosipuli ovat kesällä kuivattuja. Hakkasin silpuksi ja sekoitin jugurttiin. Seoksen levitin kalalle. Vuoan laitoin jääkaappiin odottelemaan muiden rukalajien alkuvalmistelujen ajaksi.
Kun ainekset olivat kasassa, panin kalan uuniin; 200 astetta, puolisen tuntia.


Juuresmuhennoksen resepti on kellaristani ja omasta mielikuvamakumaailmasta. Kellarissa on vielä runsaasti juureksia omaan käyttöön. Niistä valikoin nyt seuraavat,
- Hyvin pieni kyssäkaali
- Pieni lanttu
- Pari pientä purjoa
- 2 pientä punajuurta
- Puolisen tusinaa keskikokoisia porkkanoita
- Saman verran perunoita
   Lisäksi 2 dl ruokakermaa, timjamia runsas ruokalusikallinen tai parikin, vähän suolaa ja nokare voita.


Juurekset pesin, kuorin ja paloittelin. Kiehutin niitä hiukan eri aikoja. Ensin kaali ja lanttu kattilaan, muutama minuutti keittämistä, sitten porkkana ja kiehutusta, seuraavana punajuuret, sitten perunat ja purjot.
Kun perunat olivat kypsiä, kaadoin keitinveden talteen eri astiaan. Lisäsin kattilaan ruokakerman,  hienonnetun tijamin, suolan ja voin. Soseutin sauvasekoittimella, ja lisäsin keitinvettä, että sain muusista mieleiseni sakeaa.
Nuijalla sekoittaminen olisi toinen vaihtoehto. Koska en ollut varma, miten kaali, lanttu ja purjo muusautuvat, käytin sähkäkonetta. Sen kanssa kannatta olla pidättyväinen, ettei saa tulokseksi samanlaista liisteriä kuin kaupan "mummon"muusi.


Sienikastikkeen aineksia löytyi pakastimesta, kellarista ja kaupasta.
- Kanttarelleja runsas desilitra
- Timjamia ruokalusikallinen hienonnettena
- Rakuunaa saman verran
- Kaksi keskikokoista sipulia
- Tilkka öljjyä paistamiseen
- 2 dl ruokakermaa
- Pippuria myllystä
- Pari teelusikallista suurustetta
- Ripaus suolaa

Kastikkeen valmistusprosessi oli hyvin perinteinen: Pannu kuumaksi, sille öljyä, sitten sipuli silputtuna, kuullotus, sitten silputut (sulatetut) sienet, hiukan kuumennusta (sienistä oli häyrystetty pannulla nestettä pois ennen pakastusta), sitten ruokakerma, yrtit, pippuri, suola ja suuruste, hetki kiehutusta (virta pois levyltä, jälkilämmön verran vain) ja hetkeksi hautumaan kannen alle.

Ruokajuomana oli taas pulukkamehua.

Kuva ei ole oikein edustava. Tuo pinkki takimmaisena on muusia, jonka väri on peräisin juureksista, punajuuresta varsinkin. Maku on mainio, vaikkei kuvasta uskoisi.
Jos ravintolassa olisin tällaisen annoksen saanut, niin en olisi valittanut mausta.