Mokapalat ja ruis-kaura-puolukka uunipuuro

Kyllä koolla on väliä. Ainakin sillä toisella k:lla. Mokkapaloja piti tekemäni, mutta eipä tullutkaan.

Samalla, ryhtymisen vaikeuden vaivan voitettuani, leivoin vähän muutakin. Proteiinirieskaa paistoin takassa.

Pullapiiraita ja jästileipää paistelin sähköuunissa. Pienen takkani lämpö ei olisi näihin kaikkiin riittänyt. Sähköuunin termostaatti on muutenkin tarkempi ja lämpö vakaampi.

Mokkapaloissa yritin seurata melko tarkasti Kotikokin reseptiä, paitsi kaksinkertaisena, kaksi pellillistä. Olisi pitänyt seurata ohjetta tarkemmin.
Koska kuorrute tässäkin leivonnaisessa, kuten useimmissa, on parhaan makuinen osa herkkua, yritin tehdä sitä vielä paljoakin enemmän, makunautinnon maksimoidakseni. Kahvia taisi lorahtaa vieläkin enemmän, joten paksulti löysää kuorrutetta tuli. Mutta ei se sitten kovettunut.
Tuossa pellillä piiraat näyttävät vielä ihan hyviltä, mutta paloittelua ne eivät kestäneet. Kovettumatonta kuorrutetta valui pellille ja tuhri palatkin ympäri ämpäri. Siitä huolimatta, maku oli oikea, ulkonäkö ei.
Ja kyllä on kuorrutus hyvää leivinpaperilta lusikalla nauttienkin.

Mokapalojen teossa testasin uuden apurini, monitoimikoneen, ensimmäisen kerran. Hyvä peli. Vatkaa munaa tehokkaasti. Eikä tule kramppi ranteeseen, niinkuin ennen käsin veivatessani. Ihan omia aikojaan saattoi jättää työskentelemään, ja kohta oli muna ihan kova.

Leivoin nuo kuvan syötävät eilen illalla. Takkaan jäi sopiva lämpö uunipuuroa varten, aamupalaksi. Ruis-kaura-puolukkapuuroa olen testaillut koekeittiössäni. Minun makuuni sopii tällainen yksinkertainen resepti:

1/2 dl ruishiutaleita
1/2 dl kaurahiutaleita (mielellään ei pika-)
4 rkl puolukkasurvosta
4 tl sokeria
(suolaa)
2,5  dl vettä

Sokeria minun kokkauksissa on yleensä reilusti, niin nytkin. Suolaa en tässä sitten käyttänyt ollenkaan. Kaikkeen ihminen tottuukin.
Aineet kannattaa sekoittaa kuppiin turpoamaan jo hiukan ennen uunitusta, jotta hiutaleet ehtivät turvota ja sokeri hiukan sulaa. Sekoitus sitten ennen uuniin laittamista estää sokerin jäämisen pohjalle.

Uunikulhona minulla on tuollainen pyöreämuotoinen keraaminen kuppi. Ensimmäinen, kulmikkaampiprofiilinen, ei kestänyt puu-uunin kuumuutta, vaan halkesi.
Kantena on (maksalaatikon) tyhjä alumiinivuoka kätevä. Sen kun pesee ja taivuttaa reunoja kupin muotoon, niin hyvin se pysyy paikallaan, estää ylenpalttista nesteen haihtumista ja puuron kuortumista.


Uunin lämpötilaa en tiedä, mutta arvaan. Noin sata astetta saattaa olla aluksi. Aamua kohti lämpö tietysti laskee. Illalla ennen petiin menoa työnnän kupin uuniin.Uuni kannattaa siis lämmittää jo hyvissä ajoin ennen maate menoa. Tai jos ei ehdi, niin suuluukun voi jättää raolleen. Sen lähellä on vähän viileämpää.

Paistamislämmön löytää vain kokeilemalla. Kannattaa kokeilla, jos takan omistaa ja sitä lämmittää. Uunipuuro on maultaan mikropuuroa paljon, paljon, paljon parempaa.
Kertaakaan ei ole puuroni jäänyt syömättä. Jos uuni on liian kylmä eikä paistos kypsene, sen voi lämmittää mikrossa. Pohjaan en ole koskaan polttanut uunivuoka- tai pataruokaa. Pinnasta puuro on joskus ylikypsynyt, mutta minusta se on silloin oikeastaan vielä paremman makuista. Vähän kuin jälkiuunilepämäinen suutuuntuma. Kulhon reunaan kiinni palanut kuori irtoaa helposti vedella liotelen, jo muutamassa tunnissa.

Yleiskoneen hankinnassa hötkyilin. Ennen joulua ostaessani sen hinta oli 199 €. Kohta joulun jälkeen hinta oli samassa kaupassa, tarjouksessa vain 185 €. Taas minulle kävi näin.
Vuonna 1982 ostin halpahallista kellosepän pienoismeisselisarjan hintaan 6 mk. Seuraavalla viikolla se oli tarjouksessa 5 mk.
Vieläkin harmittaa. Kyllä minä niin mieleni pahoitin..

Kala-kaalikeitto

Minullako pakkomielle?
Ruokalajiniko pitää olla ihan omituisia?
No ei, nej njet. Tavallisimmista, tai vanhojen toisinnoista en vain viitsi aina kirjoitella.

Kävin löytö-toivioretkellä kellarissani. Kyssäkaalini alkavat kohta olla finaalissa. Lisäksi pakastimessa on taannoiset lohenjämät, jotka myös pitäisi jotenkin tuhota lähiaikoina, tai ainakin pikimmiten. Näistä siis juontuu keittoni runko.
Kellarista keräilin vähän muitakin juureksia mausteeksi ja kattilan täytteeksi. Tällaisia aineksia siis:

Isohko kyssäkaali
Pienehkö lanttu
Parikymmentä pientä tai keskisuurta  porkkanaa
Puolenkymmentä keskikokoista perunaa
Kaksi purjoa
Neljä pienehköä sipulia
Lohen jämät
Suolaa pari teelusikallista
Ruokakermaa, 4 dl
Pakasterakuunaa, n. ruokalusikallinen, leikkuulaudalla silputtuna
Kuivattua tilli, olisko puoli desiä ollut, silppuna sekin
Pippuria, kymmenkunta kierrosta myllystä

Lohen sulatin jääkaapissa. Irrotin pään, nahan ja selkärangan. Runsas puolikas file jäi varsinaista keittolihaa, jonka kuutioin odottamaan vuoroaan.
Perkuutähteitä keittelin runsaassa litrassa suolattua vettä vajaan tunnin. Yritin pitää lämmön sen verran pienellä, ettei se ihan kiehu, poreilee vain. Liemestä ongin pään, nahan ja luut ylös, niistä kaavin isoimmat lihat keittoon palautettavaksi.

Kyssäkaalin kuorin ja pilkoin hyvin pieneksi silpuksi. Tähän aikaan vuodesta se on jo kovettunut puumaiseksi, joten isojen lohkojen pureksiminen ei tunnu miellyttävältä (kokeillut olen), maku sensijaan ei ole vielä pahentunut.
Lantun silppusin myös pieneksi mujuksi, mutta siksi, että varaamani pieni määrä sekoittuiisi paremmin ja tasaisemmin. Yhteensä näistä tuli runsas litra silppua. Laitoin nämä ensimmäisenä kiehumaan  kalaliemeen.

Porkkanat kuutioin, niitä tuli saman verran. Ja mukaan kiehumaan.
Sieuraavaksi pienin purjon ja sipulin ja joukkoon kypsymään.
Sitten kuorin perunat, paloittelin ja eiku joukkoon kypsymään.
Seuraavana kalat.
Sitten kerma.
Ja lopuksi yrtit ja mausteet.
Sitten hetki kiehuntaa ja haudutusta

Keittely, pilkkominen ja lisäily kesti sen verran kauan, että ensimmäiset juurekset ehtivät kiehua varmaan kolme varttia, viimeiset yrtit ehkä kymmenen  minuuttia. Haudutus vei vajaan puoli tuntia, ennenkuin välineet olivat pesukoneessa ja pöytä pyyhitty.
Keittoa tuli ehkä kolmisen litraa. Koe-eräkseni toavallista vähäisempi määrä siis.

Sitten vain kuva tuotoksesta ja syömään.

Taas kerran yllätyin iloisesti. Vieläkään en luota keittotaitooni niin paljoa, että pettymykseen ei tarvitsisi varautua.
Hyvä näin, että onnistui. Syötävää on taas muutamaksi päiväksi.