lauantai 31. maaliskuuta 2012

Savumuikut ja lisäkkeitä

Joidenkin lähteiden mukaan kalaa pitäisi syödä usein, olikohan se n. 35 kertaa päivässä. Savukala on helppo laji. Sitä saa kaupasta ja voi syödä kylmänä.
Lisäkkeeksi keitin perunoita ja porkkanoita. Pakastimesta kaivelin jauhelihakastiketta, kellarista hain etikkapunajuuri- ja -kurkkusäilykettä. Ja tietysti leipää, ja juomana puolukkatuoremehua.


Askeettiseltahan tämä näyttää, mutta sitä se onkin. Mutta hyvältä maistuu. Ainakin, kun en ole kummoisempaan tottunut.

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Uunikala ja kasviksia

Lauantailounaaksi paistoimme kalan vuo'assa. Samalla kypsyivät vihannekset, joita olin syksyllä pakastanut. Nopea ja helppo ateria. Valmisteluun ei mennyt varttiakaan, paistamiseen tunti.

Vihanneksia laitoimme vuo'an lähes täyteen: kesäkurpitsaa, broccolia (parsakaalta), sokerihernettä, lanttua, omenaa, olikohan muuta.
Kookoslime roukakerman ja eilisen ruokakerman jämän joukkoon sekoitimme pari ruokalusikallista vaaleaa suurustetta. Viihannesten solurakenne kun rikkoontuu kotipakastuksessa, niin vetisiä niistä pyrkii tulemaan. Suurustus tunnetusti sakeuttaa. Kermat kaadoimme vihannesten päälle. Mustapekkajuuston lopun ripottelimme myös mausteeksi. Vielä puolisen teelusikallista suolaa ja saman verran chilimaustetta.
Sitten vielä kalafile, n. 700 g kirjolohta, nahkapuoli ylöspäin, päällimmäiseksi.
Vuoka uuniin, 225 astetta ja tunti.

Sitten syömään:
Askeettiselta näyttää kattaus, kyytipoikana puolukkatuoremehua, lisukkeena rieskaa. Mutta hyvää oli silti.
Varsinkin kookoslimen maku meitä miellytti. Kilvan sitä kehuimme, ja onnittelimme toisiamme hyvän makuelämyksen suomasta nautinnosta.

Pihvi härkäfileestä

Taka-Pajulampiset, tyttäreni ja vävyni, kävivät. Perjantaina iltapäivällä tulivat. Aluksi pistäydyimme tyttärerni veljen luona. Hän oli perheineen lähdössä lomamatkalle, joten vain pikaisesti kahvittelimme. Pakkaamista oli vielä heillä iltahommiksi.
Paluumatkalla kävimme ruokaostoksilla. Iltapala- ja seuraavan päivän lounastarpeita.

Iltapalaksi oli pihvit salaattipedillä:

Härän pihvifilettä n. 600 g
Mustapekka juustoa
Ruokakermaa
Voita nokare
Oliiviöljyä pieni loraus
Salaattisekoitepaketti
Kirsikkatomaatteja
Balsamikosiirappia
Täyteläistä punaviiniä

Salaatit pestiin ja pilkottiin. Kirsikkatomaatit pestiin ja halkaistiin. Laitettiin lautasille pihievien pedeiksi, koristelltiin ja maustettiin balsamikosiirapilla
File leikattiin parin sentin siivuiksi ja paineltiin pihvin muotoon.
Paistettiin pannulla voi-oliiviöljyssä n. 3 min kumpaakin puolta.
Juustopaketista käytimme n. 2/3 ja ruokakermapurkista n. 1/3 (2 dl /3 = 0.7 dl) pihvin kastikkeeseen. Keittelimme kastiketta miedolla lämmöllä pihvien paiston ajan. Minun käsi kääntää lihaa, Taka-Pajulampiskan hämmentää kastiketta:
Viiniksi sattui osumaan argentiinalainen laatu. Ennestään tuntematon, mutta oikein hyvä lihan kera nautiituna. Kokkausvaiheessa, seurustelutapaan hörpittynä, maku ei ollut ihan paras mahdollinen. Tarvittaisiin siis toinen pullo kokille.

Sitten biffit pedille, kastike päälle ja syömään.
Ruoka oli  hyvää, viini oli hyvää, seura oli hyvää.

Iltaa jatkoimme skottilaisen kuivan ohrarypäleviinin ja karaoken merkeissä. Seura ja ilta vain paranivat vanhetessaan.