lauantai 17. maaliskuuta 2012

Pihvi härkäfileestä

Taka-Pajulampiset, tyttäreni ja vävyni, kävivät. Perjantaina iltapäivällä tulivat. Aluksi pistäydyimme tyttärerni veljen luona. Hän oli perheineen lähdössä lomamatkalle, joten vain pikaisesti kahvittelimme. Pakkaamista oli vielä heillä iltahommiksi.
Paluumatkalla kävimme ruokaostoksilla. Iltapala- ja seuraavan päivän lounastarpeita.

Iltapalaksi oli pihvit salaattipedillä:

Härän pihvifilettä n. 600 g
Mustapekka juustoa
Ruokakermaa
Voita nokare
Oliiviöljyä pieni loraus
Salaattisekoitepaketti
Kirsikkatomaatteja
Balsamikosiirappia
Täyteläistä punaviiniä

Salaatit pestiin ja pilkottiin. Kirsikkatomaatit pestiin ja halkaistiin. Laitettiin lautasille pihievien pedeiksi, koristelltiin ja maustettiin balsamikosiirapilla
File leikattiin parin sentin siivuiksi ja paineltiin pihvin muotoon.
Paistettiin pannulla voi-oliiviöljyssä n. 3 min kumpaakin puolta.
Juustopaketista käytimme n. 2/3 ja ruokakermapurkista n. 1/3 (2 dl /3 = 0.7 dl) pihvin kastikkeeseen. Keittelimme kastiketta miedolla lämmöllä pihvien paiston ajan. Minun käsi kääntää lihaa, Taka-Pajulampiskan hämmentää kastiketta:
Viiniksi sattui osumaan argentiinalainen laatu. Ennestään tuntematon, mutta oikein hyvä lihan kera nautiituna. Kokkausvaiheessa, seurustelutapaan hörpittynä, maku ei ollut ihan paras mahdollinen. Tarvittaisiin siis toinen pullo kokille.

Sitten biffit pedille, kastike päälle ja syömään.
Ruoka oli  hyvää, viini oli hyvää, seura oli hyvää.

Iltaa jatkoimme skottilaisen kuivan ohrarypäleviinin ja karaoken merkeissä. Seura ja ilta vain paranivat vanhetessaan.