Kesä oli erikoisen sateinen ja kolea. Jotkut kasvit pitivät siitä, useimmat eivät.
Kesäkurpitsa näytti alkukesällä voivan hyvin. Useita kunnon kokoisia pötkylöitä sainkin syödäkseni, mutta syksymmällä sato ehtyi. Kukinta hiipui, pölyttäjiä ei varmaan lentänyt tarpeeksi. Ja hedelmöittyneitä alkuja mätäni keskenkasvuisina.
Avomaan kurkun kävi vielä huonommin. Ihan muutamia kasvoi syöntikokoisiksi, alkukesällä. Hyviä ne kyllä olivat tuoreena. Säilöttävää en saanut.
Perunaa en paljoa istuttanutkaan. Maalta söin suuren osan. Rutto iski jo elokuussa. Niitin varret. Amputaatio hidastaa taudin etenemistä. Ämpärillisen kannoin kellariin. Vähän enemmän kuin simenperunani. Mutta enpä paljoa parempaa odottanutkaa; uusia perunoita vain. Rutto on asettunut asumaan kasvimaalleni. Sadekesä aikaisti sitä.
Sipulit jäivät pieniksi. Koleus ja valon puute varmaan.
Purjolle kävi samoin
Tomaattia tuli niukasti ja ne muutamatkin jäivät vihreiksi.
Kypsyminen vaatisi n. 15 astetta lämmintä Ei ollut loppukesällä.
Kypsyttelin niitä keittiön pöydälle. Hyviähän ne olivat niinkin, hiukan
sitkeitä kuitenkin, kitukasvuiset.
Sokeriherne kasvoi hyvin vartta, palkoja yllättävän huonosti.
Broccolia tuli riittävästi. Nuppuryppäät, ne syötävät möhkäleet, jäivät kyllä pieniksi. Mutta onneksi istutin taimia riittävästi.
Lehtikaali oli uusi, erittäin positiivinen kokeilu. Kasvoi hyvin maistui hyvälle, vähän kukkakaalille, ei kerännyt tauteja eikä tuholaisia. Ja muun hyvän lisäksi se kestää pakkastakin. Hangesta, ensilumen alta, olen sitä pöytään hakenut. Vieläkin ovat ihan vihreitä ja hyviä.
Salaatit, tilli, pinaatti ja persilja kasvoivat normaalisti.
Monivuotisista yrteistä rakuuna, oregano ja minttu kasvoivat vähän huonommin kuin lämpiminä kesinä, mutta kuitenkin riittävästi minun tarpeisiini.
Yksivuotisista kävi samoin salvialle, basilikalle ja timjamille.
Huonommin pärjäsivät rosmariini ja korianteri. Rosmariini jäi pieneksi, oreganon siemenet eivät ehtineet tuleentua kunnolla. Kuivatin niitä uunin päällä osittain vihreinä. On niissä makua, mutta osa niistä kuivui vain pelkiksi kuoriksi.
Juurekset oli tarkoitus nyppiä maasta vasta sitten kun maa kuivahtaa sateiden välissä. Ei kuivahtanut. Ei tullut väliä. Kiireellä vedin ne ylös ennen ennustettuja pakkasia. Varret katkoin ja huuhtelin enimmät liejut saavissa vanhalla tiskiharjalla. Näinhän ei perinteisesti tehdä. Muutaman päivän ilmakuivatuksen jälkeen juurekset yleensä viedään kellariin. Jotkut hautaavat ne sahanpuruihin tai kuivaan hiekkaan. Jotkut panevat ne vain laariin tai laatikkoon. Tämä esipesu oli pakon sanelema kokeilu. Mutanaamiossa ne tuskin olisivat säilyneet kellarissa senkään vertaa kuin huuhdottuina. Sahanpurua tai hiekkaa ei minulla tähän hätään ollut.
Kokeeksi säilöin juurekset sanomalehtiin. Kuivien lehtien luuliusi korvaavan kuivan hiekan. Keskisuomalainen on todella kuiva lehti.
Porkkana kasvoi hyvin, paremmin kiin koskaan. Leinee vesikasveien sukua. Vaikkapa riisin. Kymmenisen ämpärillistä sitä tuli, kesäsyömisten lisaäksi.
Harvahkon kerroksen levitin perunalaatikkoon, sanomalehti väliin ja uusi kerros.
Lantulle kokeilin samaa säilöntämenetelmää. Vieressä porkkanalaatikossa on ylimpänä keltaista lajiketta.
Värvaihtoehtoina oli myös valkoista ja tumman oranssia, lähes mustaa. Päälimmäiseksi juuresten ylle levitin sanomalehden estämään turhan nopeaa haihtumista.
Perunaa tuli säilköön vain ämpärillinen, naurista ja punajuurta ei puoltakaan.
Toukat vaivasi taas naurista. Punajuuri jäi kovasti pieneksi. Lukumäärää oli kyllä riittävästi.
Näillä olisi pärjättävä alkuun. Ja kaupastahan saa täydennystä. Muutakin kuin kasviksia. Ihminen on evouutioitunut sekaravinnon syöjäksi.
Syön sekaravintoa. Yritän siis todistella olevaniu ihminen.
Vaikka joku voisi väittää siankin syövän ihan sekona.