Vakoilua

Tänään sain toukotyöt päätökseen. Sipulin istutin ja perunat panin vakoon. Sitten vako umpeen.

Kuvassa on avoin vako, jossa siemenperunat. Työkaluina jouduin käyttämään haravaa ja suokuokkaa mallia Koskelan  Jussi. Minulla, poikapoloisella, kun ei ole hevosta. Eikä siis hevostyökaluja, kuten sahroja. Eikä akattomana niinmuodoin akka-auraakaan.
Harava ja kuokka tulivat torpan kaupoissa kylkiäisinä. Vai olikohan se toisin päin, kalujen kylkiäisenä torppa. Eipä väliä, hyvä kun tulivat. Kaikki ovat mukavia olemassa.
Noin hyviä työkaluja en ole rautakaupoissa nähnytkään. Haravassa on taustapuolella mullan lanaamiseen ja vakojen paineluun sopiva muoto. Piikit kun on niitattu L-profiilipeltiin, joten sen piikitön puolikas muodostaa ikäänkuin yhtenäisen, piikittömän "haravan". L-muoto tekee haravasta tukevan ja jäykän. Valmistus on aikanaan ollut työläämpää kuin nykyisissä yhdestä pellistä meistetyissä ja taivutelluissa korvikkeissaan. Ennen tehtiin hyvää, nyt halpaa, onkohan se niin. Vai ostammeko me kuluttajat vain halpaa, joten hyvälle ei ole kysyntää. Voihan se olla niinkin.

Taustalla vihertää ruohosipuli. Nyt se on parhaimmillaan, maukkaimmillaan, ennen kukkimistaan. Kukittuaan se alkaa jo lakastua, jollei sitä härnää leikkaamalla, esim. syötäväksi. Ja kyllähän minä syönkin, ympäristön mielestä varmaan liikaakin. Toivottavasti se ei haise kuitenkaan ihan yhtä runsaasti kuin veljensä valkosipuli.



Esteettisen puolen tontillani olen jättänyt Luonto-Äidin vastuulle. Hyvin on, vanhus, vastuunsa kantanut:

 

Etualan sinisen kukan suhteen on tilanne sama kuin monien ihmistenkin; tunnen näöltä mutten nimeltä. Valkoiselta näyttävät pienet kukat ovat oikeasti vaaleansinisiä ja lienevät lemmikkejä.
Taustalla loistavat keltaiset, kauniit kukat ovat minun mieleisiäni koristekasveja. Helppohoitoisia, vaatimattoimia kasvupaikan suhteen, kukkivat muistaakseni koko kesän, uudistuvat itsestään: voikukkia.
Poikani kertoi niitä olleen myös Viherlandiassa.
Mutta, voi kauheaa! Nimi- ja hintalaput, samoin kuin hoito-ohjeet ja alkuperätiedot puuttuivat. Ei siis uskaltanut ostaa.  Lienevätkö olleet edes kotimaista kantaa, täällä III/IV vyöhykkeen rajamailla viihtyvää lajiketta.

Läheltä piti, melkein työtapaturma

Tiistaiaamuna pyöräilin anivarhain, ennen heräämistäni, kaheksalta, töihin päin. Alamäessä heräsin, kauhistuin, hätäjarrutin ja tein vaistonvaraisen väistöliikkeen. Sateen tummentamalla asfaltilla, samalla kaistalla, vastaani käveli poikkeuksellisen tummaihoinen nainen mustissa vaatteissa. Sulautui lähes täydelleisesti taustaansa. Puoliavoimien silmieni uniharson läpi ei näkynyt kuin silmänsä, nekin vasta lähietäisyydeltä. Onneksi edes hänellä oli silmät auki, lopulta hyvinkin suurella, kahvilautasen kokoisina.
Vakavampia fyysisiä vammoja ei työmatkatapaturmavaarasta tullut, henkinen järkytys kyllä, molemmille, uskon. Pyörän takakäsijarrun vaijeri rutisi uhkaavasti paniikkijarrutuksessa, mutta ei mennyt poikki, kokonaan. Säikeitä vain.

Työpaikalla on kuukausittain osastokokous, joka oli nyt tuona samaisena päivänä. Sen ensimmäinen aihe on, ylimmän johdon määräyksestä, työturvallisuus. Koska olin aamukahvilla keventänyt mieltäni kertomalla tämän tarinan, työtoverit vaativat minun kertomaan sen myös kohdassa "läheltä-piti-tilanteet". On siis doumentoitu virallisestikin, tosin ei ihan näillä sanoilla.

Eilen illalla vihdoin vaihdoin vaurioituneen vaijerin. Hötkyilinköhän. Yksi säie oli vielä ehyt. Samalla vaihdoin myös ketjut. Tuossa kohtalokkaassa mäessä, ylämäkisuuntaan, venynyt ketju hyppi hampaiden yli pienimmälläkin vaihteella puoliteholla polkien.
Uusi ketju ja takajarru tomivat taas.
Mutta.
Tänään tehtaan portilla jarruttaessani katkesi sitten etujarrun vaijeri.


Arvasikohan neekerityttö, kuinka vaarallinen tilanne meillä olikaan. Minä en arvannut. Huonolla tuurilla molemmat jarrut olisivat voineet pettää. Törmäys olisi ollut väistämätön.

Onneksi näin ei käynyt. Ja kaikkein kamalinta olisi ollut, jos tuo henkilö olisi ollut samaa sukupuolta. Lievä, pehmeä, väkivallaton fyysinen törmäys vastakkaiseen sukupuoleen voi olla joskus miellyttäväkin.

Kaikenlaisia henkisiä ja sosiaalisia törmäilyjä kannattaa yrittää karttaa.
Aina ei pysty.
Ihminen.


Vaokuvaa en viitsinyt remonttihommista ottaa, rasvasilla käsillä. Kamera oli ryvettynyt.
Paskasista, vain kahteen kertaan pestyistä käsistäni otin kuvia.
Valokuva on armelias, valitettavasti, vääristää. Eivät nuo näytä ollenkaan niin likaisilta kuin livenä. Idea oli taas kerran parempi kuin lopputulos.
Aina ei onnistu.
Ihminen.

Iltapalaa, eli soijakastike

Huomiseksi, ruokatunnille, ei ollut oikein minun mieleistä sapuskaa. Siksipä tein iltapalaksi keveän, mutta silti ruokaisan täyttävän iltapalan, jota syön myös huomenna, ylihuomenna...  niin kauan kuin sitä riittää. Hyvää ruokaahan ei pidä heittää tunkiolle, ellei se itse sinne kävele.
Ruokatunnilla tapaan pyöräillä kotiin lämmittämään aikaisemmin valmistamaani tai muuten vaan varaamaani einestä mikrossa. Työpäivä katkeaa mukavasti, kun saa käydä puolivälissä päivää poissa pulpetista. Samalla tulee vähän liikuntaakin. Ilman tällaista itsepetosta jäisi tämäkin vähä pois. Työmatka yhteen suuntaan on säälittävän lyhyt, vajaa 3 km, joten sehän ei riitä päivittäisliikunnaksi alkuunkaan.
Tyttäreni kehui joskus, milloin se olikaan - aivan oikein, tässä taannoin, jos ollaan täsmällisiä, soijapaloja. Pitkään säilyvä hätävararaaka-aine, lihan korvike. Proteenipitoinen kasvisruokamössön perusta siis. Sitä kokeilin nyt, kun kauppaan en viitsinyt iltaselle lähteä. Muut lähtöaineet löytryivät kaapeista, pakastimesta ja pihalta, siis  tällaisia:

Kastikehan on melkein sama kuin aikaisemmi valmistamani ja kirjaamani nakkikastike. Makkaran tilalla on vain soijapalat, joita esikeitin pussin ohjeen mukaan, kymmenisen minuuttia. Paloja tuli annokseen n. 3 dl.
Ryytimaalta löytyi tuoreita, talvehtineita lajeja, eli ruohosipulia, rakuunaa, oreganoa ja lipstikkaa (lihaliemen korvike). Pakkasesta otin sitten basilikaa, timjamia, rosmariinia ja persiljaa. Sipuli ja perunat (kuvan ulkopuolelta) ovat myös kotikasvatettuja. Sienet löytyivät pakastimesta, jonne ne löytyivät lähimetsästä viime syksynä.
Kaupasta kotiin kannettuja ovat, soijan lisäksi, ruokakerma, tomaattimurska, rypsiöljy, soijakastike ja balsamiko, sekä sokeri (= aromivahvenne), suola ja pippuri (ei kuvassa).
Ainekset sekoittelin paistinpannulla normaalijärjestyksessä, ja tämän näköistä siitä tuli:

Maku ei ole mielestäni ihan yhtä hyvä kuin jauhelihasta tai makkarasta olisi tullut. Yrttien runsaus pelasti soijapalojen miedon maun, tai pikemminkin mauttomuuden.
Kyllä tämä kuitenkin laitosruuan päihittää mennentullen. Ja onhan tämä eettistä; vähän luonnonvaroja kuluttanutta, eläimien oikeuksia kunnioittavaa, osin lähiruokaa, omalta pihalta.
Ei jouda tunkiolle, muuten kuin suolen läpi kuljettuaan. Että hyvää ruokahalua vaan!

Perintötalikko

Tai oikeastaan, taikko omalla murteellani.

Ergonomia on Suomessa pitemmällä koin etelän maissa, Saksassa, USA:ssa tai muissa elokuvan suurvalloissa. Lapioissa siellä on suora, ylipitkä - sellainen hangonvarsi. Siitähän ei kunnon otteta saa.
Lapiossa, niinkuin taikossakin, pitää olla ponsi. Joka ei ole alunperin poliittinen termi, vaan lapion kädensija eli kahva.
Tehokaivaimessa on lisäksi toinen ponsi vasemmalle kädelle, eli apuponsi.
Tämän taikon perin isältäni. Perinnetyökalu siis. Hän oli kuorma-automies. Vanhaan, hyvään aikaan hiekkakuorma tehtiin lapiolla, ja työkalun piti olla ammattikäyttöön sopiva. Kuorman lapioiminen oli kovoo hommoo, hämärästi muistan pikkupoika-ajoilta. Joskus lapioin itsekin, mutta vain "leikkimielellä". Hikistä hommaa oli se, varsinkin ammattilaisilla.

50- ja 60-luvun taiteessa oli hätäapu- eli työllisyystöitä. Työttömyyskortistoa kun ei ollut, niin työttömille järjestettiin ansioita, esim. jotain infrahommia, kuten tienrakennusta. Kun tarkoitus oli työllistää mahdollisimman paljon miehiä vähillä rahoilla, niin koneita, vaikka niitäkin jo oli, ei käytetty. Töitä
tehtiin käsipelissä. Ei tunnu näin jälkeenpäin ajatellen kovin järkevältä. Hiekkakuopalla oli puolenkymmentä miestä huhkimassa lapioilla kuormaa aina yhtä autoa kohti. Kun kuorma oli täysi, auto lähti, ja toinen peräytti tilalle, ja eikun lapioimaan. Autot tuolloin olivat nykymittapuun mukaan minikokoa, vetoisuus 3 - 5 m³.
Kumma kyllä, lapion varteen nojailijoita ei montulla ollut.Työmoraali, ainakin maaseudulla oli silloin sellainen.
Kuvan apuponsi on jostain tuolta ajalta, lapiosta siirretty. Toimii hyvin myös taikossa, ergonomiaa parantaa se. Siltikin, kasvimaan kääntäminen käsipelissä on ihan kylähullun hommaa. Konevoimalla, puutarhajyrsimellä, pääsisi helpommalla. Mutta työllistävä vaikutus olisi huonompi.


Kylvöt avomaalle aloitin eilen. Aikaisemminkin olisin voinut, mutta.kun...
Kerrotaan, että porkkanan voisi kylvää vaikka jo syksyllä. Silloin se saisi kevätkosteuden hyödykseen, ja pitkän itämisajan vaativana ehtisi paremmin alkuun. En tosin tiedä ketään joka kylväisi sitä syksyllä, lieneeköhän tuo perimätietokaan todenmukainen.

Monet siemenet eivät kestä maassa kovin pitkään mätänemättä. Sellaiset on varmempi kylvää jo lämmenneeseen multaan.

Penkeissä on, vasemmalta: lanttua, naurista, punajuurta, ja porkkanaa kahta lajia, talvi- ja kesä-.

Tänään istuttelin esikasvatteita avomaalle. 

Televisiossa näin kerran kiinalaisten istusttavan riisiä. Vesiastiassa oli heillä taimia. Siitä pistelivät veden peitossa olevaan peltoon, yksi kerrallaan, käsin. 

Tätä kiinalaista kulin konstia itsekin käytän. Esikasvatetut taimet erotan mullasta vesiastiassa. Varsinkin tällaiset suorajuuriset, niinkuin purjo, eroavat hyvin.

Tarkkaan kun syynää, niin vadin vieressä näkyy ruukullinen essikasvatusmullassa olevia kasveja, toisen ruukun tyhjensin jo veteen.

Kaalikasveilla huomasin olevan tuuheampi, takkuinen juuristo. Se ei irronnutkaan yhtä helposti mullasta. Vielä kun kasvin varsi on hennompi, se katkesi helposti. Varovaisempi olisi pitänyt minun olla. Istutustappioita saattoi tulla. Onneksi harrastelijan elanto ei ole tästä kiinni. Onnistumisen mielihyvän lisääntyminen siinä tosin vähenee, epäonnistumisessa.
Tuo vati on alumiinia, tuli torpan kaupan mukana. Ikää sillä on varmaan puolen vuosisataa. Still going strong!

Tässä sitten tämän päivän istutuksia. purjoa, parsa- ja kyssäkaalta. Kylvöksinä on hernettä ja taka-alalla lehtisalaattia, persiljaa, pinaattia ja tilliä.

Vuoroviljelyongelma minulla on ollut. Ei ole tullut kirjattua mihinkään kasvupaikkoja seuraavaa vuotta varten: "muistanhan minä ne".
Ja paskan marjat  (ruots. kakkelbär). Joka kevät sama juttu, arvailuksi on mennyt. Tämä päiväkirja auttaa muistamista. Edes jotain hyötyä tästä bloggailusta.
Ja lisäksi, onhan näitä mukava lueskella sitten isona, kun ei enää pysty tai viitsi harrastaa mullan mylläämistä.

Toukokuu, toukotöitä

Eilen oli lomapäivä, viime kesäloman jäänteitä. Käytin sen istutteluun ja istuskeluun. Iltasella oli sitten seisoskelua ja askellusta eli cha-cha alkeita. Eilispäiväiset silmin nänähtävät saavutukset näkyvät alla:

 

Istuttelin joitain yrrtejä jo pihapenkkiin, vaikka halla voi hyvinkin vielä vierailla täällä arktisella alueella. Kaikkia kasvattejani en toki vienyt pihalle, joten kylmän käydessä istutan sitten uudet taimet paleltuneiden tilalle.

Jos  klikkaat kuvaa, se suurenee ja saatat erottaa nimilappuja yrttirivien takaa. Alakuvassa vasemmalla on venäläistä rakuunaa, sitten meiramia ja oreganoa. Yläkuvassa on vasemmalla basilkaa kolmea lajia, salviaa ja rosmariinia. Pieniä, surkeita ja nuupahtaneita ovat istutuksen jälkeen. Saattavat silti vielä olla elossa.

Tässä vielä samat, kuvattu itään päin.

Yöksi peittelen kasvit muovilla. Kelmun reunoihin naulasin rimat painoksi, helpottaa käsittelyäkin huomttavasti.

Monivuotisista kasveista jäivät ainakin raparperit taannoin esittelemättä. Ylempänä koko kasvusto, alempana lähikuva, kun tuosta isommasta eivät pienet rääpäleet oikein erotu. Nopeasti ne kuitenkin venähtävät, kun on valmiit juuret ja niissä vararavintoakin. Elossa ovat.

Tässä vielä tilanne eräällä muista monista kasvatuspaikoista. Varhaismaistiaisia toivon täältä. Salaatteja, juureksia ja semmottii siellä aloittelee kasvamistaan. Kyllä, vihertää siellä, kun oikein tarkkaan tiiraa. Syömään ei ihan heti kuitenkaan pääse, mutta ehkä hiukan aikaisemmin kuin avomaalta. Muovikatto tällekin on öitä ja vielä keväällä viileitä päiviäkin varten. Katto on sivussa kastelua ja kuvausta varten.

Tämä iltapäivä meni lopun kasvimaan kääntämiseen ja lehtiokompostin levittelyyn avomaalle. Vielä on kompostin pohja roudassa, joten se jäi vielä sulamaan.
Pari seuravaa iltaa on varattu toisaalle, keskiviikkoilta buggiin, torstai cha-chaan. Aamut ja päivät menevätkin ihan turhuuteen, työpäiviä kun ovat ne.

Koulutus- ja ulkoilutuspäivä

Esikasvatuskasvit ovat varttuneet sen verran, että väljempää kasvutilaa kaipaisivat. Ennen ulos istutusta kuuluisi olevan hyvä totuttaa niitä ulkoilmaan ja kylmään maailmaan.

Vasemmalla, ruskeassa isossa saviastiassa on kellarissa talvehtinut rakuuna. Samassa ruukussa yritti sinnitellä myös basilika ja kanelibasilika, mutta ne menehtyivät. Keveät mullat!
Edellisen edessä valkoisessa ruukussa on samoin kellarissa talven viettänyt oregano. Jotain muutakin tuossa astiassa oli, mutta en enää muista mitä.
Muut kasvikset ovat kevään kylvöksiä.
Taustalla vanhoissa maaliämpäreissä on tomaattia. Samoja on myös monesasa muussa astiassa, itivät valitettavan hyvin. Koulutin niitä, eli istutin isompiin astioihin. Pikkupurkkeihin, keväämmällä, laitoin itämään useampia siemeniä samaan astiaan ja vähintään jokainen iti. Taisi tulla muutamia identtisiä kaksosiakin. Pitää yrittää jakaa niitä sukulaisille, tutuille, naapureille tai muille vapaaehtoisille, jos en onnistu tappamaan niitä pikapuolin.
Tarkoitus olisi yrittää kasvatusta astioissa eteläseinustoilla. Tomaatti on minulle ennenkokeilematon kasvi.

 Ja samat kasvit eri suunnasta.
Muut kasvit ovat, mm. kurkkua, kesäkurpitsaa, chiliä, paprikaa, broccolia, kyssäkaalta, purjoa ja erilaisia yrttejä.



 Monivuotiset kasvit ovat paljon helpompia. Kasvatuspaikka vain pitää olla kullekin kasville pyhitetty kestovaraus:

Lipstikka oli taas talvehtinut hyvin hangen alla. Se on hyvä, kasvupaikan suhteen vaatimaton, varhainen ja satoisa kasvi. Sopii hyvin keittoihin lihaliemikuution korvikkeeksi. Kasvi on huonosti tunnettu, johtuneeko mainonnan puutteesta vai mausta. Kaikki eivät siitä pidä, varsinkin jos laittaa liikaa keitokseen, maku on voimakas. Pieni puska tätä kasvia kotipuutarhassa riittää vaikka useammallekin perheelle.

Ruohosipuli on toinen varma talvehtija. Ja hyvä, varhainen yrtti.

Yrttipenkissä yritin talvettaa muutamia lajeja, mutta vain rakuuna, etualalla, ja oregano, taustalla, selvisivät. Siis samat lajit kuin kellarissakin.
Viime kesänä penkissä oli ainakin basilikaa ja rosmariiinia. Ne kuolivat.
Timjami oli selvinnyt lavassa, mutta kylvin sen silloin väärään paikkaan. Yritin juurakoiden siirtoa, saas nähdä onnistuiko. Tuohon penkkiin sitä kohta tulee, kokemaan ensi talven.
Ja muitakin yrttejä siihen tulee. Paikka on paras tontillani, eteläseinustalla.

 Tässä oregano lähempää

Ja rakuuna.

Kyntämäsä

Koko jumalattoman pitkän päivän. 

Liiottelin, ei kuitenkaan ihan koko päivää. Mutta eipä tämä ollut ensimmäinen kyntöpäivä tänä keväänä.

Ja samalla istutin muutaman puun.

Verkkohäkkyrän sisällä on tuore kirsikkapuu, sen takana luumu- ja vielä omenapuukin. Ruohosipuli jo vihertää.

Toisesta suunnasta, toinen sarka:

Talikolla käänsin kasvimaata, hiihtolomalla kun olen. Eihän siinä mitään järkeä ole, kalliita kasviksia tulee, jos vähänkin omalle työlle tuntipalkkaa laskee.
Mutta mitäpä muuta kuin järjettömyyyttä miehenkuvalta voisi odottaakaan. Harrastuksistahan täytyy maksaa, jos ei rahana, niin aikana ja vaivana kuitenkin. Rahallisestihan puutarhailu on halpa harrasatus. Sopii köyhällekin, esim. mielenköyhälle. Kuntoiluna hakkaa kyllä sauvakävelyn tai kuntosalin.
Halon hakkaamista ei kuitenkaan hakkaa mikään muu kuntoilu.

Loman aikana lähes koko pläntti, ehkä pari, kolme aaria, tuli käännettyä. Rikkaruohon juuria löytyi ainakin kolme kottikärryllistä.

Kylvämään pääsisi heti kohta kun ilmat ja maa lämpenevät. Porkkanan voisi kylvää jo aikaisemminkin. Heti kun ehtii tai vihtii.

Kasvilavaan kylvin jo jotain pääsiäishelteillä. Varhaisvihanneksia ja juureksia sieltä odottelen. En odota kuitenkaan päätoimisesti.

Toinen lava on varattu kurpitsoille ja kurkuille. Ne ovat sisällä esikasvatuksessa, hyvällä alulla. Niin ovat muutamat muutkin lajikkeet, yrttejä, tomaattia, brokkolia, kyssäkaalta ja muuta sellaista.



Uudet puulajikkeet verkkohirvitysten sisällä ovat tällaisia:

Nakkikastike

Tämä oli vappulounas, mutta kirjoittelu viivästyi. Jospa muistaisin vielä...

Näistä aineista oli tarkoitus tehdä kastike. Resepti muuttui kuitenkin hiukan sekoitteluvaiheessa: Maizenaa ei tarvittukaan, Pöperöstä tuli riittävän sakeaa ilmankin. Viinietikan piti olla soijakastiketta, mutta otin kuvaan väärän pullon. Laitoin sitten molempia.
Ainekset olivat siis:
  n. 15 nakkia pätkinä
  2 sipulia silppuna
  2 rkl (lyhyt loraus) ruokaöljyä
  Kangasrouskuja löytyi pakkasesta, n. 1 dl siputtuna
  1 dl vettä
  Tomaattimurtskapurkillinen
  Soijakastiketta loraus (n. 2 rkl)
  Viinietikkaa saman verran
  1 tl sokeria
Pakkasesta löytyi viime kesän yrdei:
  Oreganoa 
  Timjamia
  Basilikaa
  Rakuunaa
  Persiljaa, on kuvassa lasikupissa
Kasvimaalta sain jo  
  Ruohosipulia
  Lipstikkaa (lihaliemikuution korvike)
Pääsiäismämmin nesteeksi olin varannut kermaa, mutta unohtui, söin vahingssa maidon kera. Siksi sekin jouti sekaan (2 dl).
Muut yrtit, paitsi persilja, ovat lautasella. Kutakin ainetta on suunnilleen yhtä paljon.

Runsaastihan kastiketta tuli, isopmpaankin nälkään. Siksi söin samaa pöperöä tänään (toisena päiväna) ja jäi vielä anakinkin pariin murkinaan.
Yllättävän hyvää tuli. Kun odotukset eivät ole kovin korkealla, ne on helppo ylittää.
Mutta kuitenkin, kotiruoka on lähes aina maukkaampaa kuin laitoskeittiöiden tuotokset, niin nytkin.
Yrttejä sekoitteeseen tuli runsaasti, niin oli tarkoituskin. Oikeastaan ihan sopiva määrä. Ainakaan vähempään ei olisi pitänyt pitäytyä, mieluummin ehkä hiukan olisi voinut lisätäkin.
Ja voi kamala; pippuri unohtui. Olisikohan sörsseli kelvannut Koistisen labradorinnoutajalle.
Eipä väiliä, omassa suussa maistuu paremmalta.