maanantai 2. toukokuuta 2011

Nakkikastike

Tämä oli vappulounas, mutta kirjoittelu viivästyi. Jospa muistaisin vielä...


Näistä aineista oli tarkoitus tehdä kastike. Resepti muuttui kuitenkin hiukan sekoitteluvaiheessa: Maizenaa ei tarvittukaan, Pöperöstä tuli riittävän sakeaa ilmankin. Viinietikan piti olla soijakastiketta, mutta otin kuvaan väärän pullon. Laitoin sitten molempia.
Ainekset olivat siis:
  n. 15 nakkia pätkinä
  2 sipulia silppuna
  2 rkl (lyhyt loraus) ruokaöljyä
  Kangasrouskuja löytyi pakkasesta, n. 1 dl siputtuna
  1 dl vettä
  Tomaattimurtskapurkillinen
  Soijakastiketta loraus (n. 2 rkl)
  Viinietikkaa saman verran
  1 tl sokeria
Pakkasesta löytyi viime kesän yrdei:
  Oreganoa 
  Timjamia
  Basilikaa
  Rakuunaa
  Persiljaa, on kuvassa lasikupissa
Kasvimaalta sain jo  
  Ruohosipulia
  Lipstikkaa (lihaliemikuution korvike)
Pääsiäismämmin nesteeksi olin varannut kermaa, mutta unohtui, söin vahingssa maidon kera. Siksi sekin jouti sekaan (2 dl).
Muut yrtit, paitsi persilja, ovat lautasella. Kutakin ainetta on suunnilleen yhtä paljon.


Runsaastihan kastiketta tuli, isopmpaankin nälkään. Siksi söin samaa pöperöä tänään (toisena päiväna) ja jäi vielä anakinkin pariin murkinaan.
Yllättävän hyvää tuli. Kun odotukset eivät ole kovin korkealla, ne on helppo ylittää.
Mutta kuitenkin, kotiruoka on lähes aina maukkaampaa kuin laitoskeittiöiden tuotokset, niin nytkin.
Yrttejä sekoitteeseen tuli runsaasti, niin oli tarkoituskin. Oikeastaan ihan sopiva määrä. Ainakaan vähempään ei olisi pitänyt pitäytyä, mieluummin ehkä hiukan olisi voinut lisätäkin.
Ja voi kamala; pippuri unohtui. Olisikohan sörsseli kelvannut Koistisen labradorinnoutajalle.
Eipä väiliä, omassa suussa maistuu paremmalta.