Harava ja kuokka tulivat torpan kaupoissa kylkiäisinä. Vai olikohan se toisin päin, kalujen kylkiäisenä torppa. Eipä väliä, hyvä kun tulivat. Kaikki ovat mukavia olemassa.
Noin hyviä työkaluja en ole rautakaupoissa nähnytkään. Haravassa on taustapuolella mullan lanaamiseen ja vakojen paineluun sopiva muoto. Piikit kun on niitattu L-profiilipeltiin, joten sen piikitön puolikas muodostaa ikäänkuin yhtenäisen, piikittömän "haravan". L-muoto tekee haravasta tukevan ja jäykän. Valmistus on aikanaan ollut työläämpää kuin nykyisissä yhdestä pellistä meistetyissä ja taivutelluissa korvikkeissaan. Ennen tehtiin hyvää, nyt halpaa, onkohan se niin. Vai ostammeko me kuluttajat vain halpaa, joten hyvälle ei ole kysyntää. Voihan se olla niinkin.
Taustalla vihertää ruohosipuli. Nyt se on parhaimmillaan, maukkaimmillaan, ennen kukkimistaan. Kukittuaan se alkaa jo lakastua, jollei sitä härnää leikkaamalla, esim. syötäväksi. Ja kyllähän minä syönkin, ympäristön mielestä varmaan liikaakin. Toivottavasti se ei haise kuitenkaan ihan yhtä runsaasti kuin veljensä valkosipuli.
Esteettisen puolen tontillani olen jättänyt Luonto-Äidin vastuulle. Hyvin on, vanhus, vastuunsa kantanut:
Etualan sinisen kukan suhteen on tilanne sama kuin monien ihmistenkin; tunnen näöltä mutten nimeltä. Valkoiselta näyttävät pienet kukat ovat oikeasti vaaleansinisiä ja lienevät lemmikkejä.
Taustalla loistavat keltaiset, kauniit kukat ovat minun mieleisiäni koristekasveja. Helppohoitoisia, vaatimattoimia kasvupaikan suhteen, kukkivat muistaakseni koko kesän, uudistuvat itsestään: voikukkia.
Poikani kertoi niitä olleen myös Viherlandiassa.
Mutta, voi kauheaa! Nimi- ja hintalaput, samoin kuin hoito-ohjeet ja alkuperätiedot puuttuivat. Ei siis uskaltanut ostaa. Lienevätkö olleet edes kotimaista kantaa, täällä III/IV vyöhykkeen rajamailla viihtyvää lajiketta.
