Alkukesä on hienoa aikaa. Luonto kukoistaa, lakastumisen aika on jossain kaukaisessa tulevaisuudessa eivätkä hyttyset juurikaan haittaa ulkoilmaelämää.
Ja omena kukkii.
Samoin kullero. Ihan on omia aikojaan etsinyt kasvupaikkansa. Hyvä valinta, minun mielestäni.
Taustalla, seinustalla kukkii myös mesimarja. Marjoja ei valitettavasti kehity, samaa sukupuolta kasvustoni lienee. Mistä lienee sekin alunperin tuohon lennähtänyt.
Kulleron kasvupaikka on tässä, leikkimökin edessä.
Raparperi kasvaa kohisten. Kohta ihan pääsemättömissä olen sen kanssa. Piirakkaa, kiisseliä...
Eihän vaan taas tarvinne pyytää naapureita avuksi, että käytetyksi tulisi.
Etualalla sinnittelee kurkun taimia, kasvunsa alkutaipaleella tosin. Kohta kukkivat nekin...