Joluleivonnaisia, pullapiiraita ja jästileipää

Ostin jouluruokien valmistusta varten yleiskoneen. Kun ei lavtansseistakaan ole löytynyt oikein sopivaa ja miellyttävää.
Tämähän on tietysti vain puolitotuus: miellyttävyys pitäisi tässä tapauksessa olla molemminpuolista. Jostain kumman syystä en ole tullut koetuksi riittävän miellyttävänä.
C-marketista löytyi vähemmän vaatelias yksilö, jolle kelpasin. Ja oli tämä vielä tarjouksessa. Monitaitoinenkin, lihamyllystä ja vihannesleikkurista lähtien.

Mutta enpä sitten tullut käyttäneeksi uutta yhteistyökumppaniani. Vanhaan tapaan käsin vaivasin taikinat. Käden puuduksiin. Kuntoahan se kasvattaa, vaikka aikaa kuluukin. Mutta niinhän kuntoilussa tuppaa käymään. Vaikkapa punttisalilla tai kiekkokaukalossa, tosimiehillä. Ei minulla, ja noissa paikoissa.

Nyt leivoin pullapiirkoita ja jästileipää. Pullaa olen tehnyt ennenkin, joten sen taikinaresepti löytyy viitteestä.

Pullapiirakoiden täytteenä käytin nyt puolukkaa.
4 dl puolukkasurvosta
2 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja

Sokeria minun resepteissä on yleensä reilusti, karppaaja kun olen. Karppaushan tullee sanasta carbon (tai jotain), hiili kuitenkin. Sokerihan on hiilihydraattia, eli karbiidijohdannaista. Koska käytän sitä paljon, olen siis karppaaja.
Vehnäjauho on suurustetta. Täytteestä ei tule kuumetessaan mehua, vaan kiinteämpää hilloa.

Tuttuun tapaani painoin pyörittelemääni pikkupullaan syvän kuopan juomalasin pohjalla, ja siihen teelusikallinen täytettä. Hiukan enemmänkin olisin saanut laittaa, koska se pysyi hyvin sijallaan. Johtuu varmaan aikaisempaa runsaammasta suurustamisesta. Edellisellä kerralla täyte jäi liian löysäksi, kuohui ja valui leivinpaperille. Jokin verran oli kuohuntaroiskeita nytkin joillain pullilla. Pitää kokeiilla joskus vielä runsaampaa suurustamista.

Nyt käytin suurusteena vehnäjauhoa, koska taikinassa on samaa ainetta ja paljon. Muilla, kuin vehnäjauhotaikinaleivonnaisilla se kannattaa vaihtaa esim. perunajauhoon, maissisuurusteeseen tms. Vehnän maku on voimakas, ja saattaa häiritä joissaan herkuissa.


Jästi- eli hiivaleipään voi käyttää melkein-mitä-vain jauhoja, mutta hiivaleipäjauhot on varma , helppo ja yksinkertainen valinta. Vaikka olenkin turvallisuushakuinen ja yksinkertainen tyyppi, niin vaikeampaa ja epävarmempaa vaihtoehtoa kokeilin. Ihan mielenkiinnosta ja "uhkarohkeudesta". Jotain jännitystä arkalaisen elämässäkin pitää olla. Edes epäonnistumisen pelon aiheuttama adrenaliiniryöpsähdys, turvallisissa kotioloissa.
Arvioin tekeväni taikinaa kahteen pellilliseen eli neljään leipään. Siis puolitoista annosta:

8 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
2 tl suolaa
2 tl sokeria
3 rkl siirappia (arvio)
3 rkl rypsiöljyä (arviolta)
1 dl soijajauhoja
2 dl ruisjauhoja
2 dl ohrajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
12 dl hiivaleipäjauhoja (en tosin mitannut, mutta pussin kyljestä luin ja arvioin jälkikäteen)

Aluksi tein raskin. Siihen tulee vesi, hiiva, siirappi ja n. litra jauhoja.
Vesi saa olla reilun lämmintä, jopa lähelle 50 asteista. Jauhot viilentävät raskia, joten ei hiiva kuole siinä kovinkaan helposti.
Siis, jauhot sekoitin lämpimään veteen vispilällä, samoin siirapin.
Hiivan olen tottnut herättämään. Sekoitan kuivahiivan ja sokerin juomalasiin, ja kaadan reilusti kädenlämpöistä (40 ast) vettä lasin lähes täyteen. Kun hiiva herää, se alkaa kuohata. Sitten sekin sekaan  kulhoon.
Raski on nyt löysää velliä. Sen annetaan käydä ainakin puoli tuntia, pitempi aika on parempi, sillä hiiva ehtii elää ja lisäääntyä paremmin. Oikein toimiessaan raski eli juuri alkaa kuplia.
Kun muilta puuhilta ehdin, vaivasin suolan ja loput jauhot sekaan (käsin, koneella olisi pitänyt tehdä kahdessa erässä).
Taikina on sopivan sakeaa, kun se alkaa irrota kulhon reunoista. Löysä taikina kohoaa paremmin kuin liian jäykkä. Minulla pyrkii tulemaan liian jäykkää. Pitäisi kaiketi oppia mittaamaan. Taikina turpoaa vielä hiukan kohotessaan; siis se tulee jäykemmäksi. Vaivauksen loppuvaiheessa lisäsin lorauksen öljyä. Rypsiöljyn sijasta voi käyttää vaikkapa pehmeäksi lämmennyttä margariinia tai voita.

Kohotin taikinan sähköuunissa pienimmällä teholla, hiukan alle 50 asteessa, kunnes se oli paisunut lähes kaksinkertaiseksi.
Leivoin neljä pitkulaista leipää ja jätin leivinpaperille, lämpimään, vedottomaan paikkaan liinan alle taas kohoamaan.
Kun ne olivat kohonneet sopivan pulleiksi, yritin vetää leipäveitsen kärjellä viillon yläpintaan. Tämän pitäisi tedä valmiin leivän pintaan hauskan arpikuvion, ja samalla estää hallitsematon halkeilu, kun leipä edelleen kohoaa uunissa. Mutta ei se mennyt niin. Hyvän näköisesti kohonneet leivät litistyivät lätyiksi. En ymmärrä, miksi. Olikohan puukkoni liian tylsä, ja jouduin painamaan leipää liiaksi. Ehkä.
Mutta kun uuni oli kuuma, pullat jo paistettu, uskoin, että leivät kohoaisivat vielä uunissa. Vaan eivätpä kohonneet juuri lainkaan.
Makuun ja ravintoarvoihin tällä epäonnistumisella ei ole vaikutusta, ulkonäköön kyllä. Ei ulkonäöllä ole väliä, kun itse söin ne.
Parannettavaa jäi jatkokokeiluihin: enemmän hiivaa ja terävämpi puukko.

Tämän näköinen oli tulos tällä kerralla.

Viimeiseksi leivotut, eli etualalla olevat pullat olisi pitänyt järjestellä taka-alalle. Ovat vähiten onnistuneita. Vajaasti paistuneita, kalpeita. Puolukkapiiraissa on kuohumisroiskeita, ja täytettäkin ihan liian vähän. Sekoite loppui kesken. Muutamat piiraat täytin omeasoseella, sitä kun oli valmiiksi sulatettuna jääkaapissa. Puolukka olisi pitänyt hakea kellarista asti.
Onneksi piiraita tuli sen verran runsaslukuisasti, että oli valinnan varaa. Lapsille, tulijaisiksi, valikoin parhaat. Loput syön itse. Ulkonäkö ei onnneksi pilaa sisältöä, pullissa kuin ei ihmisissäkään.
Jästileipäpäreet piilottelevat häveliäästi takarivissä.

Taas toteutui Pekan sloukani (hidasjyrsijä?): kun itse tekee, saa mitä tulee.

. 

Joululaatikoita

Tuli kasvateltua juureksia kesällä. Niitä on kellarissa vielä huolestuttavan runsaasti. Joululaatikoihin niistä osan saan hupenemaan.
Lupailin paistaa niitä jälkikasvullekin samalla aloituksen vaivalla. Miniä tosin halusi jatkaa "pitkää" (nuorella ihmisellä ei oikeasti voi olla pitkää henkilökohtaista historiaa) perinnettään, ja paistaa laatikot itse, paitsi lanttulaatikkoa. Sitä eivät yleensä itse tee poikani perheessä, joten se kelpasi valmiina, minun tekeleenäni. Porkkanoita, punajuuria ja perunoita vein heille ihan raakoina. Hupeneehan kellarivarastoni noinkin.

Tein siis lanttulaatikkoa kolmeen kotitalouteen, peruna-, porkkana- ja punajuurilaatikkoa kahdelle perheelle. Maksalaatikon ostin kaupasta valmiina. Maksaa tai rusinoita en itse pihallani ole kasvattanut.

Lanttulaatikossa sovelsin äitini niksiä: osa lantuista korvataan perunalla. Näin laatikosta ei tule ihan mahottoman hapokasta, eli töräytykset ovat vaimeampia, lyhyempiä, vähemmän äänekkäitä, hajuahaitat lievempiä, takatuuli leppeämpää.....  Perunaa oli nyt noin neljännes juuresmuusista, voisi olla jopa puoletkin. Muutoin resepti on ihan tavallinen, paitsi hiukan runsaampi kuin kotikokkikeittokirjoissa. Sitsemään suuhun kun nyt tein laatikkoa, ja lisäksi jäi vielä vähän yli, pakastimeenkin.

1,5 kg lanttua
0,5 kg perunaa
2 dl korppujauhoja
4 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
1 dl siirappia
1 tl inkivääriä
n. 1 tl valko-mustapippuria myllystä (arvio)
voita
pinnalle korppujauhoja

Kuorin ja lohkoin lantut ja perunat . Keitin ne kypsiksi, eri kattiloissa, koska lanttu kypsyy hitaammin. Oikeasti, perunoita oli enemmän, koska keitin samalla perunalaatikkoperunat. Otin lantun keitinveden talteen. Soseutin juurekset sauvasekoittimella. Sekoitin kerman ja korppujauhot tasaiseksi massaksi, annoin turvota ja lisäsin ne juuressoseeseen. Samoin lisäsin munat, siirapin, inkiväärin, pippurin ja keitinlientä niin paljon, että seoksesta tulee tasaisen pehmeä, puuron ja vellin puolivälin sakea massa.
Vuoat voitelin voilla, kaadoin soseen niihin ja ripottelin pinnalle korppujauhoja sekä muutaman voinokareen.
Kypsensin uunin keskitasolla, 150 asteessa n. 1,5 tuntia, kunnes pinta rusahtui.

Punajuurilaatikko on lähes suoraan keittokirjasta, hiukan isompi annos kuitenkin:

1.5 kg punajuuria
2 isohkoa sipulia
2 pienehköä purjoa
800 g naudan jauhelihaa
3 dl ohrasuurimoita
1 l vettä
2 tl suolaa
Munamaitoon:
5 kananmunaa
1,2 l maitoa
2 tl suolaa
musta / valkopippuria

Keitin ohrasuurimoita suolalla maustetussa vedessä 20 min.
Kuorin ja raastoin punajuuret.
Kuorin ja silppusin sipulin, pesin ja silppusin purjon.
Paahdoin jauhelihan pannulla ilman rasvaa. Lisäsin sipulin ja purjon sekaan paistumaan.
Sekoitin valutetut suurimot, punajuuriraasteen ja jauhelihan keskenään ja jaoin sen voideltuihin vuokiin. Sekoitin munamaidon ja kaadoin vuokiin.
Paistoin laatikot 175 asteessa n. 1,5 tuntia.


Puolukka-porkkanalaatikko on vähän omituinen. Perinteisestä porkkanalaatikosta en ole koskaan oikein pitänyt. Satuin sitten löytämään netistä appelsiinimehulla maustetun vaihtoehdon, josta innostuin. Kotimaisten raaka-aineiiden suosijana korvasin kuitenkin appelsiinimehun puolukkasurvoksella; nehän ovat ihan melkein samanlaisia. Paitsi värin, maun ja rakenteen osalta.

1,5 kg porkkanaa
1,5 l vettä
6 dl puolukkasurvosta (pakastepuolukkakin käy, sitä voisi olla vähän enemmän, koska on kuohkeampaa)
3 dl puuroriisiä ja 2 dl ohrasuurimoita (riisiä ei ollut enempää, korvasin osan suurimoilla)
6 dl vispikermaa
1 tl suolaa
3 rkl siirappia
1 tl inkivääriä
6 kananmunaa

Keitin pestyjä, kuorittuja ja lohkottuja porkkanoita n. 35 min.
Mittasin keitinvedestä 8 dl toiseen kattilaan, ja keitin riisiryyni-ohrasuurimoseosta 10 min, kunnes vesi on imeytynyt.
Lisäsin riisi-ohran joukkoon lopun keitinveden, ja puolukat, ja keittelin välillä sekottaen n. 5 min.
Soseutin porkkanat sauvasekoittimella. Lisäsin soseen, suolan, siirapin, inkiväärin ja kananmunat. Sekoitin tasaiseksi.
Kaaadoin seoksen voideltuihin vuokiin ja paistoin 150 asteessa n. tunnin ajan.


Imelletty perunalaatikko
Tämä on ihan perusohjeen mukainen paistos.

2 kg perunoita
vettä
1 dl vehnäjauhoja
100 g voita sulatettuna
1 l  maitoa
3 tl suolaa
1 tl muskottipähkinää
4 rkl siirappia
 
Perunat keitin (lanttulaatikkovaiheessa) ja soseutin sauvasekoittimella varovasti, vain sen verran, että muusautuivat. Liika soseutus tekee "valmismummonmuusiliisteriä". Sitä kannattaa välttää.
Vehnäjauhot ripottelin muusin pinnalle ja painelin sekaan.Peitin liinalla ja pidin lämpimässä paikassa (takan päällä), välillä sekoittaen, n 5 tuntia. Hyvä imeltymislämpötila on 50 - 60 astetta, ei yli 80, jolloin imeltyminen lakkaa ja paistuminen alkaa.
Seuraavaksi sekoitin muussiin sulatetun voin, maidon, suolan ja muskottipähhkinän. Ja kaiken varalta siirapin. Jos vaikka ei olisi imeltyminen onnistunut.
Soseesta tuli velliä, jonka kaadoin voideltuihin vuokiin. Ne on hyvä jättää vajaiksi, noin kolmanneksen verran, sillä laatikko kuohuu kypsyessään. Paistoin 150 asteisesssa uunissa n. 3 tuntia.

Tällaisia niistä tuli: vasemmalta peruna-, porkkana-, punajuuri- ja lanttulaatikko. Tuliaislaatikoita lapsien perheille on taustalla, suljetuissa vuo'issa.

Ihan tuli syötäviä, ja hyvä niin. Työläitä olivat. Alkaen kasvimaan kääntämisestä, kylvöistä, kitkemisistä.... päättyen paistamiseen ja maistamiseen. Harrastuksen kuuluukin olla työlästä, joskus se on lisäksi palkitsevaa.

Erikoiskiitoksen Taka-Pajulampisilta sain porkkanalaatikosta, sen erikoisuudesta . Siitä olen ylpeä.

Jugurttikala, juuresmuusi ja sienikastike

Uusia juttuja ei ole tullut kirjoiteltua hetkeen. Pakastinta sensijaan olen vajentanut. Ja vanhoja ruokalajeja kokkaillut. Niiden reseptien uusintoja en ole viitsinyt raportoida.

Kalassa kävin, Prisman alealtaalla. Parin kilon kirjolohen nappasin. Sitähän ei yhdellä nälällä sulatellakaan.

Pyrstöpään graavasin. Etupään ja vajaan fileen pakastin kalakeittoaineiksi. Toisen fileen paistoin uunissa.

Uunikalaresepti on Pirkan keittokirjasta, hiukan muunnellen:
- Kirjolohifile
- Maustamatonta jugurttia, n. 1 dl
- Tilliä, n. 0,5 dl
- Ruohosipulia saman verran
- Suolaa
- Maustepippuria
- Sitruunapippuria

Panin kalan voideltuun vuokaan, nahkapuoli alas päin. Ripottelin suolaa ja pippuria myllysta muutamia kierroksia, sitruunapippuria jokusen hyppysellisen.
Tilli ja ruohosipuli ovat kesällä kuivattuja. Hakkasin silpuksi ja sekoitin jugurttiin. Seoksen levitin kalalle. Vuoan laitoin jääkaappiin odottelemaan muiden rukalajien alkuvalmistelujen ajaksi.
Kun ainekset olivat kasassa, panin kalan uuniin; 200 astetta, puolisen tuntia.


Juuresmuhennoksen resepti on kellaristani ja omasta mielikuvamakumaailmasta. Kellarissa on vielä runsaasti juureksia omaan käyttöön. Niistä valikoin nyt seuraavat,
- Hyvin pieni kyssäkaali
- Pieni lanttu
- Pari pientä purjoa
- 2 pientä punajuurta
- Puolisen tusinaa keskikokoisia porkkanoita
- Saman verran perunoita
   Lisäksi 2 dl ruokakermaa, timjamia runsas ruokalusikallinen tai parikin, vähän suolaa ja nokare voita.


Juurekset pesin, kuorin ja paloittelin. Kiehutin niitä hiukan eri aikoja. Ensin kaali ja lanttu kattilaan, muutama minuutti keittämistä, sitten porkkana ja kiehutusta, seuraavana punajuuret, sitten perunat ja purjot.
Kun perunat olivat kypsiä, kaadoin keitinveden talteen eri astiaan. Lisäsin kattilaan ruokakerman,  hienonnetun tijamin, suolan ja voin. Soseutin sauvasekoittimella, ja lisäsin keitinvettä, että sain muusista mieleiseni sakeaa.
Nuijalla sekoittaminen olisi toinen vaihtoehto. Koska en ollut varma, miten kaali, lanttu ja purjo muusautuvat, käytin sähkäkonetta. Sen kanssa kannatta olla pidättyväinen, ettei saa tulokseksi samanlaista liisteriä kuin kaupan "mummon"muusi.


Sienikastikkeen aineksia löytyi pakastimesta, kellarista ja kaupasta.
- Kanttarelleja runsas desilitra
- Timjamia ruokalusikallinen hienonnettena
- Rakuunaa saman verran
- Kaksi keskikokoista sipulia
- Tilkka öljjyä paistamiseen
- 2 dl ruokakermaa
- Pippuria myllystä
- Pari teelusikallista suurustetta
- Ripaus suolaa

Kastikkeen valmistusprosessi oli hyvin perinteinen: Pannu kuumaksi, sille öljyä, sitten sipuli silputtuna, kuullotus, sitten silputut (sulatetut) sienet, hiukan kuumennusta (sienistä oli häyrystetty pannulla nestettä pois ennen pakastusta), sitten ruokakerma, yrtit, pippuri, suola ja suuruste, hetki kiehutusta (virta pois levyltä, jälkilämmön verran vain) ja hetkeksi hautumaan kannen alle.

Ruokajuomana oli taas pulukkamehua.

Kuva ei ole oikein edustava. Tuo pinkki takimmaisena on muusia, jonka väri on peräisin juureksista, punajuuresta varsinkin. Maku on mainio, vaikkei kuvasta uskoisi.
Jos ravintolassa olisin tällaisen annoksen saanut, niin en olisi valittanut mausta.

Pimeä

Tämä vuodenaika.
Ja minä.
Ja mieleni.

Lieneekö tuossa kausaliteettia. Seuraako ylempi alempaa. Onko ylin syy, alin sen seuraus. Toivon niin. Olisi silloin ohimenevää.

Avaruustieteilijöiltä on ainetta hukassa. Materiasta ovat laskeneet vain 4% olevan nykymenetelmin havaittavaa, 23 % pimeää ainetta ja loput 73 % pimeää energiaa.
Suurin osa on siis pimeää energiaa. Tämänhän me pohjoisen kaamooskansat olemme tienneet jo ikiajat.  Minut on vallannut tuo pimeä energia, ainakin tuossa suhteessa.
Tämänkin juttupahasen kirjoittamiseen meni viikkoja. Ennenkuin edes alkuun pääsin.

Mutta eipä minulle ole oiken mitään tapahtunutkaan. Ainakaan raportoitavaa. Tai uutta. Pelkkiä  uusintaohjelmia vain: nukkumista, syömistä, niitä moneen kertaan kokeiltuja vanhoja tuttuja pöperöitä. Ja muuta tylsää. Ketä kiinnostaisi. Ei edes minua.
Olenkoha minä vähän paranoidi androidi Marvin. Kyynikko. Tilapäisesti vai lopullisesti.


Toissa viikonloppuna tyttäreni Takapajulampiska kävi sukuloimassa. Vähän oli allapäin hänkin. Työpaineita ja sellaista. Niistä puhuttiin. Ja viskiterapiaa harjoitettiin. Molemmat olimme potilaita ja terapeutteja. Yhtä aikaa.

Ja hyvät pöperöt teki.
Aamusella paisteltiin jälkiruokapiirakkaa (kuva alempana) ja omenahyvettä

Jäätelöä ei sattunut olemaan, joten teimme pula-ajan vaniljakastiketta: maustamatonta jugurttia, vaniljasokeria ja sokeria.

Lounaalle kutsuimme poikani - siis tyttäreni veljen - perheineen. Prinsessalle ei tosin annettu meidän isojen sapuskoja, on vielä omassa sose- ja pulloruokavaliossaan (5 kk).

Alkusalaattina oli tomaatteja mozarelalla ja basilikalla

Pääruokana oli biffiä, lisäkkeenä kotipihan tuotteita: porkkanaa, lanttua, broccolia, hernettä ja mitähän kaikkea siinä olikaan, paistinpannulla kypsennettynä, vähän kuin wokkia siis. Kastikkeessa oli kanttarelleja.

Jälkiruokana oli jokin ihmekokeilupaistos. Siitä piti tulla gluteeniton, kananmunaton, pähkinätön, yms:tön kääretorttu. Ei se kääriytynyt, ja rakenne oli muutenkin vähän.... omintakeinen. Maku oli kyllä hyvä.

Tässä annoksessa on pinnalla mantelirouhetta.
Senkään puolesta tämä ei sopisi moniallergisen ystäväperheensä tilausleivonnaiseksi.
Kokeilu kuului olleen ihan tarpeen, vaikkakaan ei vatannut ennakko-odotuksiaan. Jotain vielä parempaa aikoo kehitellä hän, ystävänsä juhliin.
Minusta tämä kyllä kelpaisi.

Reseptejä noihin ruokiin en osaa kertoa, kun en seurannut valmistusta niin tarkkaan. Lopputulos oli aistinvaraisesti arvioiden erinomainen.


Parasta viikonlopussa oli kuitenkin Prinsessa, hymytyttö, vaarin oma päivänsäde.
Lapsen hymy voittaa pimeän energiankin.

Kaura-puolukka-uunipuuro,

Taannoin tein puolukkatuoremehua viinihapolla. Siitä jäi tähteeksi kuorimäskiä, jota sitten en heittänytkään tunkiolle, vaan purkitin kellariin. Uhkasin kokeilla sitä joskus puurossa. Nyt kokeilin.

Kerraamiseen kuppiin mittasin desilitran kauraryynejä, arvioin puolisen desiä puolukan kuorimäskiä ja mittasin 2,5 dl vettä. Suolaakin voisi olla mukana, mutta olen totuttautunut suolattomaan aamupuuroon. Sekoitin aineet ja peitin kulhon kannella. Tyhjennetty, pesty maksalaatikkovuoka on kätevä, edullinen ja helposti muotoiltava peite.

Sitten kuppi lämmitettyyn uuniin yöksi. Yleensä lämmitän uunin iltasella ja laitan ruo'at uuniin kypsymään vasta nukkumaan mennessäni. Kypsymisaikaa kun on runsaasti, ei lämpöä tarvitse olla ihan mahottomasti. Hiljaa tulee parempaa.

Samalla lämmöllä paistui lihapata, tuo alempi astia.

Puuro oli aamulla juuri sopivan kypsää.

Hieman hapan oli maku, joten lisäsin runsaan teelusikallisen sokeria joukkoon ja sekoitin. Ja vielä maitoa mukaan.

Olipa hyvää. Ennakko-odotukseni eivät ollleet kummoiset, joten ne ylittyivä monin kerroin.
Onnittelin itseäni, lapsena saamaani väärää kasvatusta ja nuukuuttani. Jos olisin heittänyt kuoritähteet hukkaan, olisin jäänyt paitsi tätä makukokemusta.
Voihan tämän tehdä tuoreesta puolukkasurvoksestakin, luulisin. Vettä silloin tarvitaan vähän vähemmän ja sokeria enemmän, uskoisin. Marjojen mehusta kun tulee nestettä jä happamuutta.

Ja ruishiutaleihin puolukka sopii kaurahiutaleitakin paremmin. Kokeillut olen. Nyt ei vain sattunut olemaan ruishiutaleita kaapissa. Pitää ostaa.

Lihapata

Ostin uuden padan, keraamisen. Sehän pitää testata.Valurautapta minulla on ennestään, mutta se on työläs käyttää. Keraaminen pata on helpompi, pesut, ym.
Padan valitsin uunin mukaan. Takkaan sen pitää mahtua. Mutta siihen pitää mahtua riittävästi sapuskaa sisään. Myös kasveja, normaalin marketkokoisen lihaerän lisäksi. Siis kapea ja korkea malli.

Testilatinkini on saman tapainen kuin joskus aikaisemmin tekemäni pata. Siihen tuli runsaasti kasviksia, vähän lihaa, nesteitä ja mausteita. Tällaisia tällä kerralla:

Porkkanoita
Parsakaalta
Kyssäkaalta
Lanttua
Punajuurta
Purjoa


Naudan paistisuikaleita


Hapanimelä kastiketta
Tomaattimurskaa
Soijakastiketta

Chiliä
Basilikaa
Rakuunaa

Salviaa
Timjamia
Persiljaa
Lipstikkaa
Korianteria
Pippuria
Suolaa

Pataruokien valmistusmenetelmä on aina yhtä yksinkertainen, minulla.
Pestään, kuoritaan ja pilkotaan kasvit, sekoitetaan kaikki aineet pataan.

Uunin lämmityskausi alkoi eilen. Pata siis uuniin, viime yöksi. Miedohkolla lämmöllä ruoka saa muhia padassa tuntikausia.
Lihapadan mukaan laitoin uuniin aamupuuron, siitä kirjoitan oman tarinan. Puurokulho on tuo ylempi.

Puuron söin aamulla, pataa päivällä.

Tuo rieska on eilistä, mehu tämän syksyn satoa.
Pata oli ihan hyvää, mutta siinä oli yksi vika. Niinkuin hyvissä viskeissä.
Vaikka kuinka hyvää maistaisi, jää epäilys, että jossain voisi olla vielä parempaa tarjolla.

Etsitään, testaillaan, kokeillaan...

Rahkapiiraat ja rieskaa

Tänään alkoi uuninlämmitykausi. Uunissa voi samalla lämnöllä paistaa rieskaa, niin tein nytkin. Välipalaksi se on parhaasta päästä, uunilämpimänä.

Kylmä maito ja hiukan sulanut levite lisänä riittävät. Muu olisi turhaa - ei, vaan liikaa. Pilaisi rieskan maun. Voi olisi paras levite. Nyt ei ollut, mutta kevytlevitekin käy. Makuero on enemmän uskon asia, uskoisin.

Pullaa leivoin myös, kun leipomaan aloin. Pullat - tai piiraat, jos niin halutaan - paistoin tosin "vain" sähköuunissa. Helpompaa se on, ja varmempaakin. Lämpö termostaattiuunissa pysyy vakaana. Ja kiertoilmauuniin mahtuu nelinkertainen määrä pullia kerralla paistumaan. Nopeampaakin siis. Laiskaksi ja kärsimättömäksi olen siis tullut. Mutta kyllä puu-uunissa valmistetun annoksen jälkeen onnistumisen elämys on voimakkaampi. Jos vain sattuu onnistumaan.

Rahkapiirakan pohjana oli tavallinen pullataikinani. Talkkunajauhoja nyt en kuitenkaan käyttänyt, vehnäjauhoja sitten vähän enemmän.

Täytteenä käytin tavallista rahkatäytereseptiä:
1 purkki rahkaa (5 dl)
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Joissakin ohjeissa kerman tilalla on maitoa. Jääkaapissa minulla oli rasvatonnta rahkaa, epähuomiossa ostettua, joten rasvan puutteen korvasin kerman rasvaisuudella.
Perunajauho oli mukana varmuuden vuoksi, suuruksena. Ettei rahka kiehuisi ulos piiraasta, niinkuin joskus jollain täytteellä on käynyt. Ilmankin olisin saattanut pärjätä.Mutta eipä ollut haittaakaan.
Kaikki aineet sekoitin keskenään, en vatkannut enkä ravistanut. Runsaastihan täytettä tuli, mutta käyttöä ylijäämälle on kyllä.
Toisena täytteenä muutamiin piiraisiin käytin puolukkasurvosta. Sokeria ja perunajauhoja sekaan.

Pullan alustin ja kohotin tavalliseen tapaan. Taikinasta pyörittelin pikkupullia, jotka saivat kohota pellillä rieskan paistamisen ajan.
Pullaan painoin juomalasin pohjalla kuopan. Pullan reunat voitelin kananmunalla. Kuopan täytin täytteellä.  Sitten pullapellit uuniin, kaksi kerrallaan, n. 225 asteiseen, niin kauaksi, että väri on sopivan ruskea. Ja sitten toinen satsi peään. Ja maistelemaan.

Ylijäämärahkan ja -puolukan sekoitin keskenään. Niistä tuli puolukkarahkaa, ihan vain herkuttelutarpeeseen.