Mustikat ovat isoja tänä sadekesänä. Lukumäärä ei ole yhtä ennätyksellinen, mutta parempi näin päin. Nopeammin astia täyttyy isoista.
Tein lähtöä puolen päivän aikaan, kun naapurin "poika" pistäytyi. Kertoi valmiiksi katsotusta paikastaan, ja houkutteli mukaan. Turvallisempaa on liikkua louhikossa kaksistaan. Tietysti hyväksyin tarjouksen.
Ämpärilliset saimme. Ja minä käteeni ampiaisen piston. Maapesän päältä poimin rohmulla, siitä eivät tykänneet. Sanotaan, että viisaampi väistyy, mutta nyt oli minun pakko paeta. Onneksi en ole allerginen. Kiusallinen pisto silti on. Käsi nyt on turpeessa. Onneksi ei koko ukko.
Mustikkamaitoon kokeilin steviaa.
Ei se niin makea ole kuin väitetään. Lisäsin vähän sokeria. Koko aineslista on tällainen:
2 dl mustikoita
2 dl maitoa
3 stevian lehteä
3 tl sokeria.
Aineet astiaan ja sauvasekoittajalla soseeksi.
Maku oli onnistunut, kuva ei.