Puolukassa, taas

Nyt ovat ne jo kypsiä. Survosmarjoiksi sopivia. Enemmän kypsyneet pehmenisivät ja olisivat vaikeampia putsata.
Ja auktoriteeteista ylimmäinen, Jaakko Kolmonen, väitti vitamiinien olevan runsaimmillaan kypsissä mutta ei ylikypsissä marjoissa. Muutama raakakin marja saa olla joukossa.
Ylikypsät ovat vetisempiä ja sopivat hyvin mehumarjoiksi. Niitähän ei tarvitse siivotakaan kovin tarkkaan, joten pehmenneet sopivat siihen tarkoitukseen siksikin.

Sunnuntain kävin siis survosmarjassa.
Edellisen kerran keräsin maustetta omenamehuun. Ja sitä ennen hyytelömarjoja. Samasta marikosta. Niitä oli runsaasti, enemman kuin ikinä minun paikassa. Ja viime kerrasta niitä jäi sinne vielä paljonkin.
Mutta joku muukin oli tuon paikan löyänyt. Yksi ikämies oli poimimassa pienen sankonsa kanssa. Kertoi käyneensä muutamaa päivää aikaisemminkin, mutta joku kolmas oli siellä käynyt. Rohmunnut parhaat paikat. Ja sotkenut, jäljistä päätellen, ison osan marjoista varvikkoon. Uutta paikkaa siis etsimään.

Löytyihän se, parin tunnin kävelyllä. Ei ihan sen ensimmäisen veroinen, mutta koskematon.
Hyvä päivä oli kävellä. sateeton, välillä paistoi aurinko, tuuleskeli, ei hyttysiä, paarmoja eikä edes hirvikärpäsiä. Iltasella tosin ilmestyi jokunen hyttynen, mutta ei niin paljoa, että karkuun olisi tarvinnut lähteä. Ja pari hyttystä isompaakin siivekästä näin. Eivät nekään haitanneet eivätkä käyttäytyneet uhkaavasti. Lensivät vain yli. Teeret.

Niin, niitä puolukoita. Vasta kotona kuvasin. Amatööriblogistina unohdin kameran kotiin.

Etikkakurkut

Avomaan kurkut ovat hyviä tuoreena. Joko vihreässä salaatissa, tai niinkuin yleensä itse laiskuuttani syön, kurkun päästä haukaten muiden salaattiainesten välissä, ruokailun yhteydessä.

Mutta. Näin syksyllä niitä tulee liikaa. Ainakin tänä kesänä. Ja jotenkinhan ylijäämää pitää yrittää pelastaa. Yksinkertaisinta mahdollista säilöntätapaa kokeilin (lauantaina). Etikkakurkkua valmissäilötepussin aineilla ja ohjeilla.

Siihenhän tarvitaan seuraavat aineet:

Kurkkuja n, 4 kg, vajaa ämpärillinen
Säilöntäainepussi
Väkiviinaetikkaa 7 dl
Sokeria n. 500 g
Vettä 2.5 l
Mustaherukan lehtiä

Kurkut pestään huolella ja pilkotaan. Minä viipaloin ne tällaisella kampikoneella, toimi hyvin.

Sitten sulloin ne pestyihin ja Atamonilla desinfioituihin lasipurkkeihin.
Seuraavaksi keitin säilöntäliemen, jota tuli melkein puolet liikaa.
Kastoin pestyt mustaherukan lehdet kiehuvassa mausteliemessä. En tiedä olisiko tämä ollut tarpeen, mutta arvelin sen tappavan jotain pöpöjä.
Sitten kaadoin säilöntäliemen kurkkujen päälle, purkit täyteen. Päällimmäiseksi laitoin muutaman herukan lehden kuhunkin purkkiin. Sitten vielä muovikelmu päälle ja kansi tiukasti kiinni. Muovikelmun pitäisi hidastaa
peltikannen ruostumista.
Ja lopuksi säilökkeet kellariin jäähtymään ja kypsymään. Parin viikon päästä niiden pitäisi olla valmiita.

Nakkimuhennos sesongin kasviksista

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Se on työlästä ja tylsää. Paitsi pienimuotoisena, kuten tänään, vain yhden keiton verran keräilin. Tosin, keitostanbi tuli taas jättikokoinen, kasviksia kun tulee keräiltyä useita eri nimikkeitä samaan kattilalliseen. Mitä vain silmään pihalla kulkiessa sattuu osumaan.
Nyt tuli tällaisia silmäosumia:

Keskikokoa suurempi kesäkurpitsa
Kymmenkunta pientä porkkanaa
Broccolia eli parsakaalta suunnilleen nyrkkini kokoinen määrä
Sokerihernettä pari desiä
Kolme pienehköä punajuurta
Pari pientä lanttua
Puolen kymmentä pientä omenaa
Purjo
Raparperin varsi

Ja yrttejä määräjärjestyksessä, isoin määrä ensin:
Ruohosipulia
Persiljaa
Basilikaa
Salviaa
Lipstikkaa
Oreganoa
Rakuunaa
Timjamia
Rosmariiinia
Korianteria (tosin on tämä mauste, ei yrtti)

Lisäksi kaupan tuotteita:
Nakkeja iso pakkaus
Tomaattimurskaa purkillinen (puoli litraa kaiketi)
Loraus soijakastiketta
Ja toinen balsamikoa
Pippuria
Suolaa teelusikallinen
Sokeria pari teelusikallista

Keittelin paloitellut ainekset vasilitrassa. Lisäsin seuraavan erän sitten, kun keitos alkoi taas kiehua.

Lanttu, porkkana, punajuuri
Purjo, broccoli, herne, raparperi
Kurpitsa
Omena

Nakit
Tomaattimurska
Balsamiko, saijakastike

Yrtit
Mausteet

Virran katkaisin levyltä, kun kaikki aineet olivat kattilassa, jonka jälkeen haudutin vielä reilun vartin verran. Koko keittelyaika oli tunnin verran, mutta kiehuminen taukosi aina isomman kasviserän lisäyksessä.
Kypsää siitä tuli, mutta ei muusia.

Nyt oli keitossa riittävästi makua ja hiukan tulisuuttakin. Lipstikkaa laitoin sekaan aikaisempaa keittoani reilummin, ja se oli hyvä ratkaisu. Pippuria lisäsin makutestin jälkeen, ihan sopivasti.

Jos jotain lisäystä vielä kokeilisin seuraavalla keittokerralla, se olisi chili. Mausteenahan voin kokeilla sitä heti huomenna.
Ainakin viikon annos keittoa tuli, puoli kattilallista, viitisen litraa. Reilut puolet pakastin.

Seuraavaa kertaa ihan tällä samalla reseptillä tuskin tulee. Kasviksia laitan sen mukaan, mitä sattuu olemaan sopivasti saatavilla. Samoin yrttejä ja mausteita. Ja näitä kaikkia ihan fiiliksellä.

Turhaan pelkäsin ruoanlaittoa "nuorempana". Ei se ole turhan tarkkaa puuhaa, edes insinööritiedettä. Maistella kannattaa keittelyn kestäessä, ja jo ennakkoon mielikuvatasolla.
Yleensä sapuskasta on tullut yllättävän maukasta.
Pessimisti ei pety.

Kuoripottuja

Perunat on nopea keittää. Niiden kanssa voi syödä melkein mitä vain. Tai toisin päin, peruna sopii melkein minkä tahansa ruoan lisukkeeksi.

Tänään keräilin pihalta ja jääkaapista melkoisen sekoituksen.

Siihen piti tulla silliä, tilliä ja "uusia" perunoita, mutta eipä tullutkaan. Silli oli jo kalastettu loppuun säilykkeestäni, vain kastiketta oli jäljellä. Tilli on kuivumassa keittiön ikkunalla, kasvimaalla oleva lakastunut syömäkelvottomaksi. Perunatkaan eivät ole enää ihan "uusia".

Näiden sijaan keräilin pihalta, perunoiden lisäksi, timjamia ja persiljaa, kurkun, tomaatin, ruohosipulia, salaattia, salviaa, basilikaa ja thaibasilikaa. Mehu on omakeittoista. Mutta kinkku, kananmuna, maksamakkara, voi, leipä ja levite ovat kaupasta kannettuja.

Muut olivat makuuni, paitsi salvia. Ei se oikein salaattiyrtti ole, mauste paremminkin. Pitihän tuota kuiten maistaa. Ei se varsinanaisesti syletä, mutta pois jätän silti ensi kerralla.


Nälkä siirtyi, se on tärkeää.
Ei kulinarismissakaan muuta vikaa ole, kuin työlästä joskus. Aina ei viitsi tai ehdi.

Luonto vinoilee rutosti

 Rutto on paha tauti. Ja tarttuva. 

Perunarutto näyttäisi tarttuneen tomatteihini. Sukulaiskasveja ovat. Netistä luin vahvistusta pelolleni. Näyttää pahalta. Toivottavasti itse olen sen verran kaukaista sukua noille luontokappaleille, etten minäkin sairastuisi. Esteettisesti olisin ehkä vielä nykyistäkin kamalampi ilmestys. Eikä varmaan tuntuisikaan hyvältä.


Nyt minulla olisi kaksi vaihtoehtoa tomaattien suhteen, joko tehdä jotain, tai ei. 
Voisin kerätä terveen näköiset tomaatit vihreinä ja säilöä ne esim etikalla. Vihreät tomaatit ovat kyllä hyviä.
Tai sitten odottaisin ja toivoisin niiden kypsymistä ja söisin tuoreena. Pahimmassa tapauksessa kantaisin sairaat yksilöt kompostiin maatumaan.


Infektoituneita on onneksi vasta muutama. Tomaatin lehdet kyllä ruskistuvat aivan kui perunan varret.

Ensi hätään keräsin pahan näköiset hedelmät ja lehdykät tunkiolle. Se tuskin pysäyttää epidemiaa, hidastaa ehkä. Seuraavaksi varmaan seuraan tilannetta. Terveen näköisiäkin yksilöitä on vielä jäljellä.

Harmittaahan tämä. Opiksi pitäisi ottaa. 

Ensiksikin: kannattaisi ottaa asioista selvää, ennenkuin aloittaa uuden kasvin kasvatusta. Lopputulos olisi varmempi.
Mutta toisaalta, tylsempi. Kokeileminen on mielenkiintoista. Tappiotkin kuuluvat asiaan; puutarhanhoidossa, ruoanlitossa ja muussakin elämässä. Voihan näinkin oppia.

Toiseksikin: kokemuksistaan kannattaisi ottaa opiksi. Perunaruttoepidemia ei ollut ensimmäistä kertaa tänä syksyna tiluksillani. Silti istutan niitä joka kevät. Tauti kun näkyy ensin varsissa, jotka voi niittää ennen kuin mukulat pilaantuvat. 
Ainakin yhtä hyviä talviperunoita saisin kaupasta kuin omasta maasta, helpommalla ja halvalla. Uudet perunat ovat kyllä eri juttu; parempia suoraan maasta pataan keittymään kerättynä.
Istutus-. kylvö- ja kasvatusvimma iskee aina keväällä.Ei siinä ole järkreä. Tunnepuolen asioita varmaan. Ei silloin oikein voi itselleen mitään. Saas nähdä ensi keväänä.
Jospa pystyisin kuuntelemaan järkipuoltani. Joko perunaa tai tomattia. Tai sitten, toivottavasti, vain muutama siemenperuna uusiksi potuiksi.  Niin, että ne olisi syöty ennen elokuuta.




Ja sittenhän minulla on mato-ongelmia. Nauriissa, lantuissa ja omenissa. 


Nauriit kannattaa kylvää vasta kesäkuussa, ehtivät hyvin kasvaa vielä. Madoille jäisi vähemmän aikaa.
Lantut pitää kylvää mahdollisimman aikaisin, muuten eivät ehdi isoiksi.
Molemmissa auttaisi harso, uskoisin. Kannattaisi pitää taimet peitossa mahdollisdimman pitkään. Lentävät tuholaiset eivät silloin pääsisi tekemään pahojaan.
Vuoroviljelyä kannattaisi myös harjoittaa. Pienellä tontillakin se onnistuisi jotenkuten, pitämällä parempaa kirjaa kasvatuspaikoista. Muistiin ei näköjään voi luottaa. 
Tai sitten pitää pitää välivuosia. Esim. lantun tuholaisia elää maassa. Taas olisi opiskelun paikka. Millaisia ötököitä, onko niitä minulla. Jospa jättäisin lantun ja nauriin siemenet ostamatta muutamaksi vuodeksi.


Omenaa on tullut toistaiseksi riittävästi minulle ja madoille. Pihlajanmarjakoita, pahimpia vihulaisia, ei ole esiintynyt onneksi vuosiin omenissa. Pihlajanmarjat kun ovat niille enemmän mieleen, ja pihlajat ovat marjoneet. 
Torjuntaakin kannattaisi kyllä harkita, pihlajanmarjakoin ja muidenkin matojen varalta. Luomutorjunta-aineitakin on olemassa. Pyretriini, maitokäsittely, mäntysuopa ja mitä niitä lieneekään.


Opiskella kannattaisi. Ainakin jos satoa haluaa. Mutta jos harrastelee vain kasvattelua ja mullassa möyrimistä, ei opiskelu ole niin tärkeää. Jos ei sitten opiskelu itsessään tuota tyydytystä. 
Kun kasvattelee monia eri kasveja, aina joku onnistuukin. Tuurilla, ihan tilstollisen todennäköisyyden pakosta.

Rahka-omenapiirakka

Omena-aika alkaa olla lopuillaan. Vielä ainakin yksi piirakka omista omenista pitää tehdä. Tämä respti oli perustana, rahkaa kun siinä on.

Pohja on ihan mallin mukainen, paitsi tuplakokoinen. Täytettä vähän tuunasin. Tällainen täyte sattui nyt tulemaan tähän teokseen:

0,5 l rahkaa
1 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
1 pussillinen vaniljavanukasjauhetta
n. 2 l omenapaloja (12 pientä omenaa)
Kanelia ja sokeria pinnalle
Omenasosetta piirakan pohjan päälle (täytteen alle)

Muuten siis tein piirakan kuten ohjeessa, paitsi tuo täytemuunnos. Ja paistoaika oli n. tunti. Johtuneeko isommasta annoskoosta vai uunini lämpömitta-asteikon virheestä. Niin kovasti kalpealta näytti paistos ohjeistetun puolen tunnin jälkeen, etten vielä ottanut uunista ulos. Ja hyvä niin, ei palanut lisäajalla vaan kypsyi.

Tältä näytti

Täytteestä tykkäsin, pohjasta en niinkään. Kuivan, mutta rasvaisen oloinen on pohja, varsinkin reunoilta. Sinne kun ei täytteen kusteuttava vaikutus ulotu.

No, tämä tuntemus oli uunilämpimästä piirakasta. Jospa se paranisi jäähdyttyään. Aamukahvillapa sen maistan.

Omena-puolukkamehu maijalla

Herukkamehu onnistui sen verran hyvin, että vielä parempaa sekoitusta piti etsiä. Mieleni suussa makustelin puolukkaa omenan mausteena. Hyvä mielikuva oli, joten pienen koe-erän päätin sitä valmistaa.

Vapaapäivän aamu oli lupaava, pilvipoutainen ja lämmin. Polkaisin siis vanhalle tutulle aukolle, josta hain puolukkahyytelömarjat, tässä taannoin. Kun pääsin perille, perustin poimintaleiriä - ämpärit ja reppu mättäälle ja vaihdoin vedenpitävää retkeilypuseroa kevyempään collegepuseroon - alkoi vihmoa vettä. Mr. Murphy oli siis taas seuranani. Pusero vaihtoon taas, ja sitten vasta poimimaan. Mehumarjojahan ei tarvitse siivota huolella, joten kosteatkin marjat käyvät tarpeeseeni yhtä lailla. Poimiminen olisi toki ollut mukavampaa poudalla.

Puolukkaa on nyt niin hyvin, että taas sitä tuli enemmän kuin olisin oikeastaan tarvinnut, n. 2,5 ämpärillistä. Ja pyöräilykilometreja keräsin samalla reissulla vähän useampia, kuin marjalitroja. Iltasella olinkin niin väsynyt, että mehun keittely jäi seuraavaan päivään.

Omenat laitoin aluksi maijan pohjalle. Pilaantuneet ja pahasti kolhiintuneet osat omenoista joutivat kompostiämpäriin, paremmat osat pieniksi paloiksi maijjaan.Kokonaisia omenoita oli vajaa ämpärillinen, paloiteltuna tuskin puoltakaan.
Sitten puolukkaa päälle ja hellalle höyrystymään. Kun mehua alkoi irrota, keitos laskehti ja lisäsin puolukoita maijjaaan. Näin puolukoita lisäillen ja keitellen vierähti pari tuntia ja puolet keräämistäni puolukoista luovutti mehunsa. Mehun laskin aluksi isoon kattilaan - n. 6 l - johon lisäsin sitten sokerin - 2 kg. Kompostiin menevää mäskiä on minun mielestäni turha sokeroida. Hyvää multaa siitä tulee ilmankin.
Kiehautin mehun ennen pullotusta. Melko makeaa siitä tuli, minun makuuni sopivaa. Säilyvyyttä sokerin sanotaan parantavan myös, ei siis pelkästään mehun makua.

Säilyvyyden vuoksi pesin (puhtaat) pullot (ja lasipurkit, pulloja pitäisi tyhjentää ahkerammin), ja huuhtelin ne Atamon-liuoksella. Tätä säilöntäainetta voisi lisätä mehun sekaankin, mutta niin en nyt tehnyt. Lasipullolliset käytän ensimmäisenä, syksyn aikana. Osan mehusta pullotin muovipulloihin pakastamista varten.

Toisen erän käsittelin samalla tavalla, ja tämän verran pulloja täyttyi. Noin 15 litraa sitä tuli, koe-erää.

Miniä perheineen pistäytyi päiväkahviaikaan. Hyväksyi tuotteeni. Pari pullolista ottivat kotiin viemisiksikin.

Nyt ovat retrotuotteet kuulemma muotia. Ja 3-D TV tekee tuloaan. Siksipä etsimme pojalleni vanhan View-masterinsa kotilelukseen. Siinähän on molemmat, retro ja 3-D, samassa paketissa.
Jotta myöhästyit, Taka-Pajulampiska, jos tätä olisit himoinnut itsellesi.