sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Nakkimuhennos sesongin kasviksista

Syksy on sadonkorjuun aikaa. Se on työlästä ja tylsää. Paitsi pienimuotoisena, kuten tänään, vain yhden keiton verran keräilin. Tosin, keitostanbi tuli taas jättikokoinen, kasviksia kun tulee keräiltyä useita eri nimikkeitä samaan kattilalliseen. Mitä vain silmään pihalla kulkiessa sattuu osumaan.
Nyt tuli tällaisia silmäosumia:

Keskikokoa suurempi kesäkurpitsa
Kymmenkunta pientä porkkanaa
Broccolia eli parsakaalta suunnilleen nyrkkini kokoinen määrä
Sokerihernettä pari desiä
Kolme pienehköä punajuurta
Pari pientä lanttua
Puolen kymmentä pientä omenaa
Purjo
Raparperin varsi

Ja yrttejä määräjärjestyksessä, isoin määrä ensin:
Ruohosipulia
Persiljaa
Basilikaa
Salviaa
Lipstikkaa
Oreganoa
Rakuunaa
Timjamia
Rosmariiinia
Korianteria (tosin on tämä mauste, ei yrtti)

Lisäksi kaupan tuotteita:
Nakkeja iso pakkaus
Tomaattimurskaa purkillinen (puoli litraa kaiketi)
Loraus soijakastiketta
Ja toinen balsamikoa
Pippuria
Suolaa teelusikallinen
Sokeria pari teelusikallista

Keittelin paloitellut ainekset vasilitrassa. Lisäsin seuraavan erän sitten, kun keitos alkoi taas kiehua.

Lanttu, porkkana, punajuuri
Purjo, broccoli, herne, raparperi
Kurpitsa
Omena

Nakit
Tomaattimurska
Balsamiko, saijakastike

Yrtit
Mausteet

Virran katkaisin levyltä, kun kaikki aineet olivat kattilassa, jonka jälkeen haudutin vielä reilun vartin verran. Koko keittelyaika oli tunnin verran, mutta kiehuminen taukosi aina isomman kasviserän lisäyksessä.
Kypsää siitä tuli, mutta ei muusia.

Nyt oli keitossa riittävästi makua ja hiukan tulisuuttakin. Lipstikkaa laitoin sekaan aikaisempaa keittoani reilummin, ja se oli hyvä ratkaisu. Pippuria lisäsin makutestin jälkeen, ihan sopivasti.

Jos jotain lisäystä vielä kokeilisin seuraavalla keittokerralla, se olisi chili. Mausteenahan voin kokeilla sitä heti huomenna.
Ainakin viikon annos keittoa tuli, puoli kattilallista, viitisen litraa. Reilut puolet pakastin.

Seuraavaa kertaa ihan tällä samalla reseptillä tuskin tulee. Kasviksia laitan sen mukaan, mitä sattuu olemaan sopivasti saatavilla. Samoin yrttejä ja mausteita. Ja näitä kaikkia ihan fiiliksellä.

Turhaan pelkäsin ruoanlaittoa "nuorempana". Ei se ole turhan tarkkaa puuhaa, edes insinööritiedettä. Maistella kannattaa keittelyn kestäessä, ja jo ennakkoon mielikuvatasolla.
Yleensä sapuskasta on tullut yllättävän maukasta.
Pessimisti ei pety.