Luonto vinoilee rutosti

 Rutto on paha tauti. Ja tarttuva. 

Perunarutto näyttäisi tarttuneen tomatteihini. Sukulaiskasveja ovat. Netistä luin vahvistusta pelolleni. Näyttää pahalta. Toivottavasti itse olen sen verran kaukaista sukua noille luontokappaleille, etten minäkin sairastuisi. Esteettisesti olisin ehkä vielä nykyistäkin kamalampi ilmestys. Eikä varmaan tuntuisikaan hyvältä.


Nyt minulla olisi kaksi vaihtoehtoa tomaattien suhteen, joko tehdä jotain, tai ei. 
Voisin kerätä terveen näköiset tomaatit vihreinä ja säilöä ne esim etikalla. Vihreät tomaatit ovat kyllä hyviä.
Tai sitten odottaisin ja toivoisin niiden kypsymistä ja söisin tuoreena. Pahimmassa tapauksessa kantaisin sairaat yksilöt kompostiin maatumaan.


Infektoituneita on onneksi vasta muutama. Tomaatin lehdet kyllä ruskistuvat aivan kui perunan varret.

Ensi hätään keräsin pahan näköiset hedelmät ja lehdykät tunkiolle. Se tuskin pysäyttää epidemiaa, hidastaa ehkä. Seuraavaksi varmaan seuraan tilannetta. Terveen näköisiäkin yksilöitä on vielä jäljellä.

Harmittaahan tämä. Opiksi pitäisi ottaa. 

Ensiksikin: kannattaisi ottaa asioista selvää, ennenkuin aloittaa uuden kasvin kasvatusta. Lopputulos olisi varmempi.
Mutta toisaalta, tylsempi. Kokeileminen on mielenkiintoista. Tappiotkin kuuluvat asiaan; puutarhanhoidossa, ruoanlitossa ja muussakin elämässä. Voihan näinkin oppia.

Toiseksikin: kokemuksistaan kannattaisi ottaa opiksi. Perunaruttoepidemia ei ollut ensimmäistä kertaa tänä syksyna tiluksillani. Silti istutan niitä joka kevät. Tauti kun näkyy ensin varsissa, jotka voi niittää ennen kuin mukulat pilaantuvat. 
Ainakin yhtä hyviä talviperunoita saisin kaupasta kuin omasta maasta, helpommalla ja halvalla. Uudet perunat ovat kyllä eri juttu; parempia suoraan maasta pataan keittymään kerättynä.
Istutus-. kylvö- ja kasvatusvimma iskee aina keväällä.Ei siinä ole järkreä. Tunnepuolen asioita varmaan. Ei silloin oikein voi itselleen mitään. Saas nähdä ensi keväänä.
Jospa pystyisin kuuntelemaan järkipuoltani. Joko perunaa tai tomattia. Tai sitten, toivottavasti, vain muutama siemenperuna uusiksi potuiksi.  Niin, että ne olisi syöty ennen elokuuta.




Ja sittenhän minulla on mato-ongelmia. Nauriissa, lantuissa ja omenissa. 


Nauriit kannattaa kylvää vasta kesäkuussa, ehtivät hyvin kasvaa vielä. Madoille jäisi vähemmän aikaa.
Lantut pitää kylvää mahdollisimman aikaisin, muuten eivät ehdi isoiksi.
Molemmissa auttaisi harso, uskoisin. Kannattaisi pitää taimet peitossa mahdollisdimman pitkään. Lentävät tuholaiset eivät silloin pääsisi tekemään pahojaan.
Vuoroviljelyä kannattaisi myös harjoittaa. Pienellä tontillakin se onnistuisi jotenkuten, pitämällä parempaa kirjaa kasvatuspaikoista. Muistiin ei näköjään voi luottaa. 
Tai sitten pitää pitää välivuosia. Esim. lantun tuholaisia elää maassa. Taas olisi opiskelun paikka. Millaisia ötököitä, onko niitä minulla. Jospa jättäisin lantun ja nauriin siemenet ostamatta muutamaksi vuodeksi.


Omenaa on tullut toistaiseksi riittävästi minulle ja madoille. Pihlajanmarjakoita, pahimpia vihulaisia, ei ole esiintynyt onneksi vuosiin omenissa. Pihlajanmarjat kun ovat niille enemmän mieleen, ja pihlajat ovat marjoneet. 
Torjuntaakin kannattaisi kyllä harkita, pihlajanmarjakoin ja muidenkin matojen varalta. Luomutorjunta-aineitakin on olemassa. Pyretriini, maitokäsittely, mäntysuopa ja mitä niitä lieneekään.


Opiskella kannattaisi. Ainakin jos satoa haluaa. Mutta jos harrastelee vain kasvattelua ja mullassa möyrimistä, ei opiskelu ole niin tärkeää. Jos ei sitten opiskelu itsessään tuota tyydytystä. 
Kun kasvattelee monia eri kasveja, aina joku onnistuukin. Tuurilla, ihan tilstollisen todennäköisyyden pakosta.