Lunta on vielä paljon. Pienilmasto on kulmakunnallani epäedullinen puutarhaviljelyyn. Takatyvinen, hiukan pohjoiseen viettävä, on tonttini. Ja isoja puita kaupungin puistikossa, eteläpuolella.
Tähän on kuitenkin tyytyminen. Luonnonoloja, ilmastoa, maanomistusta ja geologiaa en aio muuttaa edes lähipiirissäni, ainakaan aktiivisesti.
Kasvilavat näkyvät hangessa kohoumina. Paljastuvat pian. Lämpimämpää säätä on luvassa.
Enemmänkin olisi tuhkaa saanut olla, mutta liian laiska takanlämmittäjä olen ollut. Naapurit laiskuuttani varmaan kiittävät: savu-, haju- ja pienhiukkaspäästöjen pienuutta.
Mutta pihamaani ei. Kalkin korvikkeena tuhka on kalkkiakin parempi. Se parantaa maan PH:ta ja lisäksi sen mineraali ja hivenainpuutostilaa. Ja nopeuttaa lumen sulamista.
Kovin esteettinenhän likainen keväthanki ei ole ylipäänsäottaenkaan. Tällainen tahallinen likaaminen vain pahentaa näkymää. Tällaista on eämä ja oleminen, toisaalt-toisaalta.
Omenapuut oli tänä keväänä melkoisen helppo leikata harvinaisen vahvan kestohangen päältä. Siitä hommasta en ottanut ajankohtaista kuvaa. Sivuosassa näissä kuvissa näkyvät kuitenkin.
Päiväkirjan päivittely on jäänyt vähälle viime aikoina. Kun ei oikeen mitään tapahdu. Samoja jaarituksia ei viitsi samoista pikkuasioista joka vuosi kirjoittaa.
Vapaaehtoistahan tämä homma onkin. Etupäässä omaksi iloksi tätä teen. Ja sukulaisten mielenrauhan vuosi. Näkevät että jotain on vielä pysyvää maailmassa. Miehenkuvan tasanen elämä.
Ja elossa on se sentään vielä.
