Kaura-puolukka-uunipuuro,

Taannoin tein puolukkatuoremehua viinihapolla. Siitä jäi tähteeksi kuorimäskiä, jota sitten en heittänytkään tunkiolle, vaan purkitin kellariin. Uhkasin kokeilla sitä joskus puurossa. Nyt kokeilin.

Kerraamiseen kuppiin mittasin desilitran kauraryynejä, arvioin puolisen desiä puolukan kuorimäskiä ja mittasin 2,5 dl vettä. Suolaakin voisi olla mukana, mutta olen totuttautunut suolattomaan aamupuuroon. Sekoitin aineet ja peitin kulhon kannella. Tyhjennetty, pesty maksalaatikkovuoka on kätevä, edullinen ja helposti muotoiltava peite.

Sitten kuppi lämmitettyyn uuniin yöksi. Yleensä lämmitän uunin iltasella ja laitan ruo'at uuniin kypsymään vasta nukkumaan mennessäni. Kypsymisaikaa kun on runsaasti, ei lämpöä tarvitse olla ihan mahottomasti. Hiljaa tulee parempaa.

Samalla lämmöllä paistui lihapata, tuo alempi astia.

Puuro oli aamulla juuri sopivan kypsää.

Hieman hapan oli maku, joten lisäsin runsaan teelusikallisen sokeria joukkoon ja sekoitin. Ja vielä maitoa mukaan.

Olipa hyvää. Ennakko-odotukseni eivät ollleet kummoiset, joten ne ylittyivä monin kerroin.
Onnittelin itseäni, lapsena saamaani väärää kasvatusta ja nuukuuttani. Jos olisin heittänyt kuoritähteet hukkaan, olisin jäänyt paitsi tätä makukokemusta.
Voihan tämän tehdä tuoreesta puolukkasurvoksestakin, luulisin. Vettä silloin tarvitaan vähän vähemmän ja sokeria enemmän, uskoisin. Marjojen mehusta kun tulee nestettä jä happamuutta.

Ja ruishiutaleihin puolukka sopii kaurahiutaleitakin paremmin. Kokeillut olen. Nyt ei vain sattunut olemaan ruishiutaleita kaapissa. Pitää ostaa.

Lihapata

Ostin uuden padan, keraamisen. Sehän pitää testata.Valurautapta minulla on ennestään, mutta se on työläs käyttää. Keraaminen pata on helpompi, pesut, ym.
Padan valitsin uunin mukaan. Takkaan sen pitää mahtua. Mutta siihen pitää mahtua riittävästi sapuskaa sisään. Myös kasveja, normaalin marketkokoisen lihaerän lisäksi. Siis kapea ja korkea malli.

Testilatinkini on saman tapainen kuin joskus aikaisemmin tekemäni pata. Siihen tuli runsaasti kasviksia, vähän lihaa, nesteitä ja mausteita. Tällaisia tällä kerralla:

Porkkanoita
Parsakaalta
Kyssäkaalta
Lanttua
Punajuurta
Purjoa


Naudan paistisuikaleita


Hapanimelä kastiketta
Tomaattimurskaa
Soijakastiketta

Chiliä
Basilikaa
Rakuunaa

Salviaa
Timjamia
Persiljaa
Lipstikkaa
Korianteria
Pippuria
Suolaa

Pataruokien valmistusmenetelmä on aina yhtä yksinkertainen, minulla.
Pestään, kuoritaan ja pilkotaan kasvit, sekoitetaan kaikki aineet pataan.

Uunin lämmityskausi alkoi eilen. Pata siis uuniin, viime yöksi. Miedohkolla lämmöllä ruoka saa muhia padassa tuntikausia.
Lihapadan mukaan laitoin uuniin aamupuuron, siitä kirjoitan oman tarinan. Puurokulho on tuo ylempi.

Puuron söin aamulla, pataa päivällä.

Tuo rieska on eilistä, mehu tämän syksyn satoa.
Pata oli ihan hyvää, mutta siinä oli yksi vika. Niinkuin hyvissä viskeissä.
Vaikka kuinka hyvää maistaisi, jää epäilys, että jossain voisi olla vielä parempaa tarjolla.

Etsitään, testaillaan, kokeillaan...

Rahkapiiraat ja rieskaa

Tänään alkoi uuninlämmitykausi. Uunissa voi samalla lämnöllä paistaa rieskaa, niin tein nytkin. Välipalaksi se on parhaasta päästä, uunilämpimänä.

Kylmä maito ja hiukan sulanut levite lisänä riittävät. Muu olisi turhaa - ei, vaan liikaa. Pilaisi rieskan maun. Voi olisi paras levite. Nyt ei ollut, mutta kevytlevitekin käy. Makuero on enemmän uskon asia, uskoisin.

Pullaa leivoin myös, kun leipomaan aloin. Pullat - tai piiraat, jos niin halutaan - paistoin tosin "vain" sähköuunissa. Helpompaa se on, ja varmempaakin. Lämpö termostaattiuunissa pysyy vakaana. Ja kiertoilmauuniin mahtuu nelinkertainen määrä pullia kerralla paistumaan. Nopeampaakin siis. Laiskaksi ja kärsimättömäksi olen siis tullut. Mutta kyllä puu-uunissa valmistetun annoksen jälkeen onnistumisen elämys on voimakkaampi. Jos vain sattuu onnistumaan.

Rahkapiirakan pohjana oli tavallinen pullataikinani. Talkkunajauhoja nyt en kuitenkaan käyttänyt, vehnäjauhoja sitten vähän enemmän.

Täytteenä käytin tavallista rahkatäytereseptiä:
1 purkki rahkaa (5 dl)
2 dl kuohukermaa
2 kananmunaa
1 dl sokeria
2 rkl perunajauhoja

Joissakin ohjeissa kerman tilalla on maitoa. Jääkaapissa minulla oli rasvatonnta rahkaa, epähuomiossa ostettua, joten rasvan puutteen korvasin kerman rasvaisuudella.
Perunajauho oli mukana varmuuden vuoksi, suuruksena. Ettei rahka kiehuisi ulos piiraasta, niinkuin joskus jollain täytteellä on käynyt. Ilmankin olisin saattanut pärjätä.Mutta eipä ollut haittaakaan.
Kaikki aineet sekoitin keskenään, en vatkannut enkä ravistanut. Runsaastihan täytettä tuli, mutta käyttöä ylijäämälle on kyllä.
Toisena täytteenä muutamiin piiraisiin käytin puolukkasurvosta. Sokeria ja perunajauhoja sekaan.

Pullan alustin ja kohotin tavalliseen tapaan. Taikinasta pyörittelin pikkupullia, jotka saivat kohota pellillä rieskan paistamisen ajan.
Pullaan painoin juomalasin pohjalla kuopan. Pullan reunat voitelin kananmunalla. Kuopan täytin täytteellä.  Sitten pullapellit uuniin, kaksi kerrallaan, n. 225 asteiseen, niin kauaksi, että väri on sopivan ruskea. Ja sitten toinen satsi peään. Ja maistelemaan.

Ylijäämärahkan ja -puolukan sekoitin keskenään. Niistä tuli puolukkarahkaa, ihan vain herkuttelutarpeeseen.

Lantut ja kyssäkaalit kellariin

Tänään oli poutapäivä. Kylmä pohjoistuuli ja yökylmää luvassa.
Kun syksy on jo pitkällä ja kellarikin jäähynyt alle kymmeneen asteeseen, oli aika nostaa loppuja juureksia maasta. Poutapäivänä ulkohommat ovat mukavampia kuin sateella. Lämpimällä säällä olisivat vieläkin mukavampia. Mutta pukeutumiskysymyksiähän nämä toki pitkälle ovat kuitenkin.

Lantun nosto ei ole sen kummoisempaa hommaa kuin punajuurenkaan. Kasvit vedetään maasta, vähän putsataan enimpiä multia, leikataan varret ja pääjuuri.
Matosia näyttäisi ainakin osa lantuistani olevan, joten niiden syöminen talven mittaan ei ole isokaan urakka. Madon syömät kohdat menevät pilkkomisvaiheessa suoraan kompostiin, eivä pataan. Nauriistani pääsin eroon kokonaan samasta syystä, matojen pieniin suihin joutuivat ne. Ja sitten kompostiin.
Kasvatusmenetelmäni ei ole ihan paras mahdollinen. Harsoa kannattaisi pitää kasvuston päällä mahdollisimman pitkään. Silloin eivät lentävät tuholaiset pääsisi munimaan niihin niin helposti.
Toinen puute on luontainen laiskuuteni rikkaruohojen kitkemiseen ja kasvuston harventamiseen. Isommiksi olisvat lantut kasvaneet harvemmassa, sekä lajitovereidensa että elintilasta kilpailevien mmuiden  kasvilajien suhteen.
Myrkyttämään en kuitenkaan kasvimaatani ryhdy. Myrkkykasveja saa kaupasta näin syksyisin huomattavan halvalla. Ja alan ammattilaiset osaavat myrkytyspuuhat meikäläistä paljon paremmin.

Kyssäkaalin nypppiminen ei paljoa poikkea lantun korjuusta.
Koska kaalen syötävä osa on varren paksunnos selvästi maan pinnan yläpuolella, ovat kasvit lähes mullattomia. Mitä vähän korjuuaikana roiskuu maata kasveille. Puhdistelua ei siis juurikaan tarvitse tehdä. Mutta lehtien leikkauksessa on sitten vähän enemmän askaretta. Osa lehdistä kasvaa syötäväksi tarkoitetun mukulan kupeesta. Lehdet eivät siis lähde irti yhdellä puukon huitaisulla niin kuin lantun varsi.
Päällisin puolin kaalin laatu näyttäisi ihan hyvältä; ei syöpäläisiä eikä tauteja. Muutamia haljenneita tosin on joukossa.
Osan kaalistostani istutin keväällä kasvilavaan muovin alle, jo varhain. Melkeinpä huonommin kasvoivat ne siellä kuin avomaalla. Mistähän johtunee, en ymmärrä. Valoa ja ravinteitakin oli lavassa enemmän.
Joka tapauksessa, jatkossa jos kasvatan näitä vielä, niin pelkästään avomaalla.

Tämän verran niitä tuli. Oikealla on lantut (n 10 l) ja nuo kaksi muuta ämpäriä kyssiksiä ( n 30 l).

Timjamin pakastus

Kaksi vaihtoehtoa olisi ollut; kuivata tai pakastaa. Koska viime kesänä kuivasin, ja sitä on vielä jäljellä, päätin nyt kokeilla pakastusta. Työlästä on tämäkin.

Aluksi saksin kasvin varret ihan maan pintaa myöden, helppoa kuin heinän teko. Sitten huuhtelin ja jätin kosteat kasvit tiskialtaaseen valumaan, yön yli. Pienet, märät lehdet liimautuvat sormiin. Ei onnistu nyppiminen.
Sitten kasa pöydälle ja yllättävän työläs vaihe alkoi.

Varret ovat syömäkelvottomia, puisevia kuin pensaan oksat. Niillä ei kannata pakastinta täyttää. Lehdet ovat syötävää osaa tässä yrtissä. Kyllä tuoretta, vielä pehmeää, nuorta okasskin voi syödä, kun pilkkoo keittiöveitsellä tosi pieneksi. Pitkät kuidut tuppaavat täyttämään hampaanvälit.
Lujassa ovat lehdet varsissa. Alla olevaan lehtikasaan kului pari tuntia (Pop eilen-toissapäivänä ja Nousevan aurikngon talo).
Kynsien välissä vastakarvaan kun vetää, niin ei tarvitse joka lehteä erikseen nypätä. Oksan kerrallaan kyllä. Sormen päät ja kynnet ovat kyllä kovilla tässä hommassa.

Koko keon selvittelyyn meni parin illan parempien radio-ohelmien aika.

 
Varret joutavat kompostiin.
Lehdet panin pariin pakastuspussiin, ilmat pusseista pois ja pakastimeen.

Ja talven mittaan pääsen maustelemaan ja maistelemaan...

Kahviaamiainen

Eilen siis löysin pakkasesta vanhaa rieskaa. Serhän on hyvä aamupala. Päälle maksamakkaraa, levitettä, juustoa ja tomaatteja. Viimemainitut peittävät rieskan vain puolittain, kuvaun oton ajan.

Rieskan jälkeen kaipasin sitten jo makeaa. Vaalean leivän päällä on omenapuolukkasosetta.

Ei sen tämän kummempaa tarvitse olla, aamupalan. Eikä yleensä olekaan.

Kurpitsa-kanakeitto

Jostain kummasta muistui mieleeni ikivanha tapahtuma varhaisteiniajaltani. Johtuneeko ajankohdasta. Tarkkaa vuotta en muista, mutta Vapunpäivä se oli. Vappuunhan on suunnilleen puoli vuotta, ei tosin ihan tarkkaan, kumpaankaan suuntaan.

Serkkuni luona olin käymässä siinä ihan naapurissa. Mitä lie puuhailtu, tuppia varmaan pelailtiin. Neljä poikaa meitä oli, joten mitäpä muutakaan.
Koska perheen vanhukset olivat jossain toisaalla, herrasmiehenä serkkuni keitti meille päiväkahvit. Pöydässä oli ajankohtaisia herkkuja, kahvin lisäksi simaa ja munkkirinkilöitä.
Jo tuolloin kokeilin sillointällöin kummallisia makuyhdistelmiä. Niinkuin kahvia ja simaa sekaisin, samassa kupissa. Kamalaltahan se maistui. Mutta yritin kehua sitä vuolaasti. Ja saada pojatkin jakamaan elämyksen kanssani.
Ei onnistunut.

Näissä ruokablogeissa voisi helposti yrittää samaa. Huijata mahd. lukijaa laittamaan isolla vaivalla kamalan makuista ruokaa. Kehua retostaa aikaansaannostaan, ja nauraa hykerrellä partaansa juksaustansa.
Kuinkahan paljon tätä tapahtuu, noin ylipäätäänottaen...


Ihan pihalla, kasvimaalla oli vielä muutama kesäkurpitsa. Ja yöpakkasta luvassa. Nehän pitää pelastaa. Lisäksi keräsin maalta muutaman porkkanan ja purjon. Ne kestäisivät kyllä pikkupakkasta, mutta keittoon halusin makusekoituksia.

 Osa chileistäni oli kypsynyt, yhden niistä käytin keittoon

Näiden lisäksi keittoon tuli
-Vettä, n. puoli litraa
- Maustamattomia kananpaloja, 300 g
- Kuohukermaa 2 dl
- Rypsiöljyä
- Rakuunaa pakastimesta, olisiko vajaa ruokalusikallinen pilkottuna.
- Kuivattua lipstikkamurskaa, n. 1 tl
- Merisuolaa myllystä
- Pippuria myllystä
- Korianterin siemeniä jauhettuna, n. 1 tl.
- Persiljaa, sitä oli enää (liian) vähän maalla, mutta en viitsinyt pakastimesta lisääkään etsiä.

Kuorin ja paloittelin kurpitsat. Runsas litra niitä sattui tulemaan.
Paloittelin chilin pieniksi. Se on mietoa lajia, ei paljon paprikaa tulisempaa.
Kypsensin kanat paistinpannulla öljytilkassa ja siirsin sivuun.
Porkkanat paloittelin ja kuullotin pannulla rypsiöljyssä. Samalla kuullotin paloitellun purjon. Ja vielä friteerasin lipstikan kevyesti, loppuvaiheessa
Kiehautin veden kattilassa ja lisäsin kurpitsat. Kiehutin hetken ja hämmensin, ettei keitos palaisi pohjaan.
Lisäsin kattilaan kanan, purjo-porkkana-lipstikan ja chilin. Kiehutin muutaman minuutin.
Sitten mausteet ja kerma. taas kiehautusta ehkä minuutti. Virta pois levyltä, persiljat päälle ja kannen alle muhimaan, vartiksi tai jotain.

Tarkoitus oli ajaa keitto sauvasekoittimella muusiksi, mutta enpä viitsinyt. Ihan syötävältä näytti näinkin.

Pakastimesta tein yllätyslöydön: proteiinirieskaa jostain aikaisemmasta leipomuksesta. Kevytlevitettä ja juustoa päälle ja puolukkamehua kyytipojaksi.
Kylläpä oli hyvvää, sano.
Uskotko...

Sienikastike, kuoriperunaa ja -punajuurta

Lähes samanlkaisen kastikkeen tein kuin tässä taannoin.

Eroja on muudan:
Sienet olivat nyt haaparouskuja (eivät kanttarelleja)
Jauheliha oli nautaa (ei sika-nautaa)
Mausteita lisäsin: "tuoretta" rakuunaa  pakastimesta ( n. ruokalusikallinen) ja jauhettuja korianterinsiemeniä (n. teelusikallinen)

Muuten kastikeresepti oli siis sama kuin tio linkin takana oleva. Maku, vaatimattomammasta sienilaadusta huolimatta, oli parempi.

Perunojen lisäksi keitin pieniä punajuuria samassa kattilassa. Punajuuret kuorin keittämisen jälkeen, perunoita en. Kuorellisiin perunoihin olen tottunut, punajuuriin en.

Keitetty punajuuri on hyvä, jännän makea, lisäke perunoiden rinnalla. Pelkiltään punajuurta tuskin voisi kovin paljoa syödä, mutta lisälisäkkeenä hyvinkin. Ainakin vaihteeksi.

Persiljat pakastimeen

Persiljoita en saanut syötyä kaikkia suoraan maalta.
Mutta eipä haittaa, helppo on ne pakastaa. Esikäsittelyksi riittää huuhtominen ja enimpien vesien valuttaminen (minä valutin yön yli tiskialtaassa). Lähes kuivat kasvit eivät jäädy kovaksi ahtojääksi, joten helpompi on murtaa tarvitsemansa osa kipaleesta.
Sitten leikkasin paksut varret, joita en kuitenkaan söisi, pois pakastinta täyttämästä. Tässä on vaihekuva persiljakeosta ennen pussitusta.

Kolmeen pakastepusseiin sulloin nämä. Sitten litistin ilmat ulos pusseista leikkuulaudalla pöytää vasten painaen, pussin suu kiinni ja pussi pakastimeen. Yksinkertaista.
Mutta ihmeen työlästä. Ei kannattaisi tämäkään homma muuta kuin harrastuksena. Tuntipalkka jää lähes olemattomaksi.

Punajuuria

Oikean sadonkorjuuajan määrittäminen on vaikeaa amatöörille. Toisaalta-toisaalta-tilanne.

Jotkin kasvit paleltuvat, alkavat pilaantua, lakastua tai mädäntyä, jos saavat olla liian pitkään maassa.  Myös taudit tai muut tuholaiset saattavat hyökätä niiden kimppuun.
Jos viljelykset taas kerätään liian aikaisin talteen, saattaa kasvu olla vielä kesken, tai kellari liian lämmin.
Ja sitten puutetta saattaa olla omasta harrastusajasta ja varsinkin henkilökohtaisista energisyysinnostuspuuskista.

Oikean ajankohdan valitseminen on siis arpapeliä. Liian myöhäisen valinnan huomaa helposti.Sitten liian myöhään, kun huonot ovat jo housuissa.
Turhan aikaista pystyy arvioimaan kellarin lämpömittarista ja sääennustuslaitosten tiedotteista.
Pitkän ajan ennusteet varsinkin ovat nykyisin arvokkaita tällaiselle mielenterveyspuutarhurille. Lumen tulo ei yllätä ihan helposti. Pienen sadon ehtii hätätilassa korjaamaan kymmenessä vuorokaudessa.
Taloudellista tappiota ei minun tiluksilla juurikaan tulisi edes täyskadosta, pahaa mieltä kylläkin.

Nyt on syksy jo niin pitkällä, että kasvukausi alkaa olla auttamatta ohi. Sadonkorjuuta hidastaa siis lähinnä henkilökohtainen laiskuuteni, jos ei omaa saamattomuuttani huomioida.
Ja lähipiirini saattaa muistuttaa minua vielä eräästä piirteestäni, taipumuksestani priorisointivirheisiin. Teen joskus oikeita asioita väärässä järjestyksessä, vääriä asiota oieassa järjestyksessä, mutta yleensä vääriä hommia väärillä vuoroilla. Oikein teen vain vahingossa. Harvoin.

Tämä pitkä alkulälly oli ihan vain tarinan venytystä. Punajuurien nyppimisestä ei ole paljoa kerrottavaa. Yksinkertaista puuhaa.
Kasvit vedetään maasta, vähän putsataan enimpiä multia, leikataan varret ja pääjuuri ja lajitellaan haluttaessa eri kasoihin laadun mukaan.
Itse lajittelin kahteen kasaan: isommat ja pienemmät.
Kasvitauteja tai muita tuholaisia en huomannut vierailleen näissä kasveissani, toisin kuin esim. perunassa, nauriissa tai tomaatissa.

Ei tätä lajia tämän enempää nyt tullut kellariin vietäväksi, vajaa kakskyt litraa. Mutta eipä ollut kovin kovat odotuksetkaan. Ja jonkun verran on näitä käytetty ja keitetty jo syksyn mittaan, minä ja lapseni perheineen.

Ulkovarastossa annan näiden juuresten vielä kuivua muutaman päivän ennen kellariin kantamista. Kuiva multa ei toimi mätänemisytimenä, niinkuin kostea kura saattaisi tehdä, huonolla tuurilla.

Puolukkatuoremehua viinihapolla ja puolukkasmoothie

Näistä marjoista tein mehut.

Viinihappoa saa kaupasta. Pussissa on ohjeet.

Marjoja oli sen verran, että neljä annosta tein. Sellainen tavallinen koe-eräni.

Ihan tarkkaan en ohjetta noudattanut. Sokeria laitoin vähän vähemmän,  5 kg koko mehumäärään. Ohjeen mukaan olisi pitänyt laittaa n. 7 kg. Makealta maistuu tämä vähempisokerinenkin mehu.

Vaikka mehua ei keitetäkään, oli mehu-maija siitä huolimatta hyvä apuväline. Laitoin ullakolta löytämäni verhokankaan, joka siis toimii tästä lähin suodatinkankaana, maijan marjaosaan.

Siinä mössö pysyi hyvin ja mehu valui letkua pitkin ämpäriin.
Suodatin mehun kahdessa erässä, tässä on toinen erä menossa. Ensimmäisen erän mäski on tuossa maijan vieressä olevassa ämpärissä. Kolmisen litraa.

Sokeri liukeni ämpärissä olevan mehuun muutamassa tunnissa.

Pulloja, ja lasipurkkejakin pesin odotellessa. Mehupulloja minulla ei ollut tarpeeksi. Muutamia sain tyttäreltäni, mutta ei hänelläkään ollut tarvittavaa määrää. Mitenhän niitä saisi lisää.
Desinfioin astiat vielä Atamonilla, kaiken varalta.
Sitten vain pullottamaan. Ja kyllähän minä pullotinkin.

Viitisentoista litraa tuli mehua:

Muovipullot pakastan, muut menevät kellariin. Osa menee varmaan jälkeläisten käyttöönkin, jos vain kelpaa. Itse en kaikkia jaksane juoda, vaikka puolukkamehu onkin tunnettu esim. hyvänä lantrinkina.
Ryyppääminen on jäänyt säälittävän vähäksi viime vuosina. Vanhuus ei tule yksin.

Marjoja puhdistaessani kuuntelin radiota. Sieltä sattui tulemaan kotimaisia marjoja ylistävää ohjelmmaa. Joku yliopistotutkija kehui varsinkin marjojen kuorien terveellisyyttä. Siksi en heittänytkään mäskejä tunkiolle, niin kuin yleensä tehdään, vaan kokeilin hyötykäyttöä.

Tuossa kuvassa olevassa smoothiessa on varmaan neljännes mäskiä, neljännes maustamatomta jugurttia, neljäsosa maitoa, muutama lusikallinen sokeria ja loput mysliä. Olisikohan litran verran yhteensä. Sopiva kevyt iltapala.

Hyvää on. Puolukalta maistuu, mutta ei ole karvasta.
Eikä mene isolla vaivalla kerätty hyvä ruoka-aine hukkaan.

Vielä voisin kokeilla mäskiä marjapuuroon, sämpylöihin, ja mitä mieleen tuleekaan, arkiruokaa.
Kovin mehukastahan pelkkä kuoriaine ei ole, mietoa ennemminkin. Siksi juhlavampiin piirakoihin aion käyttää kokonaisista marjoista tehtyä puolukkasurvosta.