Jostain kummasta muistui mieleeni ikivanha tapahtuma varhaisteiniajaltani. Johtuneeko ajankohdasta. Tarkkaa vuotta en muista, mutta Vapunpäivä se oli. Vappuunhan on suunnilleen puoli vuotta, ei tosin ihan tarkkaan, kumpaankaan suuntaan.
Serkkuni luona olin käymässä siinä ihan naapurissa. Mitä lie puuhailtu, tuppia varmaan pelailtiin. Neljä poikaa meitä oli, joten mitäpä muutakaan.
Koska perheen vanhukset olivat jossain toisaalla, herrasmiehenä serkkuni keitti meille päiväkahvit. Pöydässä oli ajankohtaisia herkkuja, kahvin lisäksi simaa ja munkkirinkilöitä.
Jo tuolloin kokeilin sillointällöin kummallisia makuyhdistelmiä. Niinkuin kahvia ja simaa sekaisin, samassa kupissa. Kamalaltahan se maistui. Mutta yritin kehua sitä vuolaasti. Ja saada pojatkin jakamaan elämyksen kanssani.
Ei onnistunut.
Näissä ruokablogeissa voisi helposti yrittää samaa. Huijata mahd. lukijaa laittamaan isolla vaivalla kamalan makuista ruokaa. Kehua retostaa aikaansaannostaan, ja nauraa hykerrellä partaansa juksaustansa.
Kuinkahan paljon tätä tapahtuu, noin ylipäätäänottaen...
Ihan pihalla, kasvimaalla oli vielä muutama kesäkurpitsa. Ja yöpakkasta luvassa. Nehän pitää pelastaa. Lisäksi keräsin maalta muutaman porkkanan ja purjon. Ne kestäisivät kyllä pikkupakkasta, mutta keittoon halusin makusekoituksia.
Osa chileistäni oli kypsynyt, yhden niistä käytin keittoon
Näiden lisäksi keittoon tuli
-Vettä, n. puoli litraa
- Maustamattomia kananpaloja, 300 g
- Kuohukermaa 2 dl
- Rypsiöljyä
- Rakuunaa pakastimesta, olisiko vajaa ruokalusikallinen pilkottuna.
- Kuivattua lipstikkamurskaa, n. 1 tl
- Merisuolaa myllystä
- Pippuria myllystä
- Korianterin siemeniä jauhettuna, n. 1 tl.
- Persiljaa, sitä oli enää (liian) vähän maalla, mutta en viitsinyt pakastimesta lisääkään etsiä.
Kuorin ja paloittelin kurpitsat. Runsas litra niitä sattui tulemaan.
Paloittelin chilin pieniksi. Se on mietoa lajia, ei paljon paprikaa tulisempaa.
Kypsensin kanat paistinpannulla öljytilkassa ja siirsin sivuun.
Porkkanat paloittelin ja kuullotin pannulla rypsiöljyssä. Samalla kuullotin paloitellun purjon. Ja vielä friteerasin lipstikan kevyesti, loppuvaiheessa
Kiehautin veden kattilassa ja lisäsin kurpitsat. Kiehutin hetken ja hämmensin, ettei keitos palaisi pohjaan.
Lisäsin kattilaan kanan, purjo-porkkana-lipstikan ja chilin. Kiehutin muutaman minuutin.
Sitten mausteet ja kerma. taas kiehautusta ehkä minuutti. Virta pois levyltä, persiljat päälle ja kannen alle muhimaan, vartiksi tai jotain.
Tarkoitus oli ajaa keitto sauvasekoittimella muusiksi, mutta enpä viitsinyt. Ihan syötävältä näytti näinkin.
Pakastimesta tein yllätyslöydön: proteiinirieskaa jostain aikaisemmasta leipomuksesta. Kevytlevitettä ja juustoa päälle ja puolukkamehua kyytipojaksi.
Kylläpä oli hyvvää, sano.
Uskotko...