Lähes samanlkaisen kastikkeen tein kuin tässä taannoin.
Eroja on muudan:
Sienet olivat nyt haaparouskuja (eivät kanttarelleja)
Jauheliha oli nautaa (ei sika-nautaa)
Mausteita lisäsin: "tuoretta" rakuunaa pakastimesta ( n. ruokalusikallinen) ja jauhettuja korianterinsiemeniä (n. teelusikallinen)
Muuten kastikeresepti oli siis sama kuin tio linkin takana oleva. Maku, vaatimattomammasta sienilaadusta huolimatta, oli parempi.
Perunojen lisäksi keitin pieniä punajuuria samassa kattilassa. Punajuuret kuorin keittämisen jälkeen, perunoita en. Kuorellisiin perunoihin olen tottunut, punajuuriin en.
Keitetty punajuuri on hyvä, jännän makea, lisäke perunoiden rinnalla. Pelkiltään punajuurta tuskin voisi kovin paljoa syödä, mutta lisälisäkkeenä hyvinkin. Ainakin vaihteeksi.