Kaupungin vesijohto on tuotu asuinalueelleni vasta 60-luvulla. Asukkaiden on pitänyt pärjätä toistakymmenyä vuotta kantovedellä. Jotkut ovat kaivaneet kaivion tontilleen, jotkut hakeneet vetensä tappikelkalla ja vesikärryillä kaupungin vesipostista. Torppani entinen isäntä oli kaivanut kaivion, ja kun kallio tuli vastaan ennen vettä, ammuttanut sille lisää syvyyttä. Kaivon vettä on aikanaan juotu, enää ei uskaltaisi. Muutoksia on muussakin kuin ilmastonmuutos- ja yleisessä saatuneisuusolosuhteissa.
Renkaita kaivossa on kaksi, metrin korkeita. Kallioon on ammuttu saman verran lisää syvyyttä. Nyt vesiraja on kallion rajapinnassa.
Lisää vettä kaivoon tulee aina sateen sattuessa. Kaivon paikka on autotallin seinustalla. Sen katolta sadevesi valuu rännien ja sadevesiviemäriputkien kautta kaivoon, josta ylimääräinen vesi menee hukkaputkella kaupungin hulevesiverkostoon.
Kaivo oli paikallaan ensin, autotallin ja putkisysteemin rakentamiseen on kylähullu syyllinen.
Ämpäri on betonin ryvettämä. Edellinen isäntä on kantanut sillä kuraa. Torppaa on rakennettu 1953, joten ämpäri voi hyvinkin olla jo kuusikymppinen. Ja yhä iskussa, vaikka onkin monta tehtävää ja isäntää palvellut.
Myös ämpärin köysillä on historiaa.
Harmaa naru on tullut kylähullun haltuun viime vuosituhannella. Se on ollut alunperin päänvientiköysi. Ei kuitenkaan mikään hiorttoköysi, vaan on kiertänyt kuivatussylintereiden päitä ja ohjannuto paperiradan päätä pytyltä toiselle.
Ensimmäisen uransa kösiurissa kierrettyään ja siinä täysin palvelleena se päätyi kylähullun matkaan pakkausnaruksi.
Kolmas työ köydellä sitten onkin tämä ämpärin jatkeena toimiminen.
Vihreä köysi on vahvistuksena ja varmistuksena, koska harmaan kestokykyyn en enää täysin luota. Köysi tuli perheeseeni traagisella, vai olisiko sittenkin romanyttisella tavalla, riippuu näkökulmasta ja arvioijan kyynisyyden asteesta. Se roikkui hääparin kuljetusauton perässä ja kiskoi kenkärajoja, peltipurkkeja yms. asiaaankuuluvaa rojua.
Kylähullulla oli taannoin kohtuullisen kokenut auto, joka pääsi tuohon kunniatehtävään. Poikani kaverin sisko avioitui, ja siihenhän tarvittiin tietysti reksvisiittaa. Vanha Saabini sai tuon tehtävän, poikani toimi schaföörinä. Saab ei enää ole hallussani, luultavasti ja toivottavasti kuitenkin vielä voimissaan. Se pääsi hyvään kotiin, museorekisteristä uusi omistaja puhui.
