Jo eilen illalla. Vasta tänään kävin tapaamassa Häntä. Isovanhempien vierailuaika on iltapäivällä.
Illalla jo sain uudelta isältä viestin, jossa hän kertoi tärkeimmät; tyttö, paino n. 3.5, pituus n. 50, tumma tukka, rauhallinen, kaikin puolin täydellinen.
Aamulla soitin isälle, ja kuulin enemmän yksityiskohtia. Tärkein viesti oli, että kaikki meni ongelmitta ja koko perhe voi hyvin.
Äitiäkin hiukan jututin. Yllättävän pirteältä hän vaikutti eilisestä ponnistuksesta huolimatta.
Kukkien tuomislupaa kysyin, mutta "kielteli". Osatolle saa kyllä tuoda niitä mutta ei tarvitse. Miniä tuntee Miehenkuvan, nuukalaislegioonalaisen, jo turhankin hyvin.
Ensikohtaaminen oli hämmentävä. Niin pienikö ihminen on pienenä. Ja kaunis. Täydellinen, niinkuin isänsäkin ensikommentti oli. Rauhallisesti nukkui ensimmäisen tunnin vierailuajasta.
Poikani anoppi oli myös samaan aikaan vierailulla ja halusi tietysti tyttärentyttärensä syliinsä. Jatkoi uniaan.
Sitten oli minun vuoroni. Hiukan minua aristutti, jos vaikka rikon hänet. Otin kuitenkin. Unia jatkoi. Valokuvia otettiin, lisää.
Ei uskoisi, kuinka vanha kyynikko voi noin liikuttua pienen ihmisen edessä.
Eivät ne olleet kylmiä eikä kuumia aaltoja, ei sinne päinkään.
Hellyys, rauha. Koko vartalossa ja mielessä.
"Minä suojelen sinua kaikelta, mitään pahaa ei sinulle saa tapahtua, maailma pitää pelastaa", ajattelin.
Hoivavietti heräsi urospuolisellakin. Kuinkahan voimakas se onkaan naisilla, varsinkin äidillä. Sitä voivat miehet vain arvailla.
Hetken sylissäni häntä pideltyäni alkoi hän käydä rauhattomaksi. Ynähteli aluksi, itkaisikin hiukan. Minä kauhistuin; eikö siinä olekaan hyvä.
Koppaan siirrettiin, mutta ääni koveni. Isänsä otti syliinsä ja yritti rauhoitella, mutta itku vain koveni. Arvailimme joukolla, että nälkä varmaan. Nuori perhe meni omaan huoneeseen syötölle. Isä tuli kohta meille vieraille raportoimaan. Tupla-annos pulloruokaa meni.
Minäkin rauhoituin: ei se ollut minun syyni. Nälkää se vain oli. Välimme eivät olekaan poikki.
Äitiys kaunistaa. Kaunishan miniäni on aina ollut, mutta paremmalta vielä näytti. Hyvin oli selvinnyt eilisestä rasituksesta. Myös henkisesti, siltä vaikutti. Rauhallinen, tasapainoinen, itsetuntoinen, tilanne hallussa.
Samoin uusi isä. Rasitus hänellä oli tietysti vähäisempi, ainakin fyysisesti. Henkinen rasitus on tietysti ollut fyysistä voimakkaampi, myötätuntoa puolisonsa puolesta.
Koko perhe näytti olevan yhtä. Hyvä mieli jäi vaarille.
Vain yksi jäi harmittamaan: Olisinpa minäkin aikanani osannut ja ymmärtänyt. Onneksi poika on viisaampi. Pojassa on polvi parantunut.
Ja ne ruusut. En sitten ostanut. Prinsessa kun syntyi ruusujen aikaan.
Keräilin pihalta:
