Sahaus

Tänään oli viime kesän viimeinen kesälomapäivä. Pihaa siivoilin.
Kaikenlaista risua ja puukarahkaa aina kertyy takapihan takaosaan, saunan taakse. Niitä sitten hävitän saunan pesässä, kun ensin saan pieniksi. Nyt oli hyvä ilma ulkohommiin.
Saha on yksi kuntoiluvälineistäni. Opettelin taannoin sahaamaan kummallakin kädellä, kaksi viikkoa meni oppimiseen. Harjoitusta tulee nyt tasapuolisesti.
Sahaus on tuntunut hyvältä voimistelulta hiirikäsivaivaan. Hiiren heiluttelu kun ei ole kuntoilua, päinvastoin. Jo toinen, ja samalla viimeinen kätenii on menossa romuksi. Oikea on ollut jo muutaman vuoden palautumassa työperäisestä sairaudesta (jota työnantaja ja vakuutusyhtiöt eivät tunnusta olevan olemassakaan; kalliiksi tulisi, jos kymmenilletuhansille vaivaisille jouduttaisiin maksamaan korvausta).

Samoin kuin muussakin kuntoilussa, sahauksessa pitää lisätä kuormitusta kunnon kohotessa. Laitoin sahaann lisäpainoa.

Iso ruuvi ja muutama muteri ovat painona, kiinni ne ovat vanhalla pyöränkuminpätkällä. Peltipanta oli ensin, mutta se helisi. Kumi toimii paremmin.
Sahausteho paranee, kun painovoima painaa sahaa puuta vasten. Ei tarvitse itse painaa. Tämä painaminen olisi pahaa staattista lihaskuormitusta, edestakaiset vedot hyvää dynaamista. Lihas ei siinä rasitu, kohtuudella harjoitellessa, vaan kuntoutuu.
Lihashuolto, venyttely ja lepo, pitäisi muistaa kuntoilun jälkeen.

Sahapukin perusrakenne on perinteinen, kotipuolestani. Siinä ei ole nauloja, joten naulaansahaamisvaaraa ei siltä osin ole.
Pukkia muuttelin hiukan, kuinkas muuten.
Perinteisessä pukissa on neljä jalkaa, minulla kolme. Kolmijalkainen ei keiku epätasaisella alustalla.
Etujalat harittavat minulla reilusti, lisää tukevuutta.
Jalat ovat tavallista korkeammat, saa sahata selkä suorana.
Taustalla oleva pystypölkky on myös niin karkea, ettei tarvitse selkää köyristelemisellä rasittaa.

Polttopuita ei tullut paljoa, mutta saunan taus siistiytyi hiukan. Vain hiukan, risuja sinne jäi. Niille pitää vielä tehdä jotain, joskus.