Tyttäreni miehensä kera, eli Takapajulampiset kävivät eilen sukuloimassa. Jotain tarjottavaa vieraille kuuluu varata, kylähullukin tajuaa sen verran käytöstavoista. Proteiinirieskaa ja raparperipiirakkaa leivoin. Tämän näköisiä niistä tuli:
Raparperipiirakka on ennen kokeilematon. Hullun rohkeasti tein sitä isohkon annoksen, kun kerran pääsin aloittamaan ryhtymisen vaikeuden korkean kynnyksen yli.
Kylähullu tykkää nisusta. Oikeastaan olen ihan pullisti. Siksi piirakan pohja perustuu pullataikinaan, hiukan muunneltuun tosin. Koska suvussa on lievää laktoosivaivaa, olen pullataikinan yleensäkin tehnyt maidon sijasta veteen. Soija antaa tällaisille leivonnaisille maitomaisuutta ja muutenkin mukavan vivahteen. Koko resepti, näille kolmelle paksupohjaiselle piirakalle on tällainen:
1 litra vettä
2 kananmunaa
2 pussia kuivahiivaa
5 dl sokeria
1 tl suolaa
1 dl soijajauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 dl ohrajauhoja
1 dl talkkunajauhoja
n. 2 kg vehnäjauhoja
1 ... 2 dl rypsiöljyä
Täytteeksi
n. 2 l kuorittuja, pätkittyjä raparperin varsia
2 dl ruokosokeria
n. 3 rkl perunajauhoja
Taikina sekoitellaan ja alustetaan kuten pullataikina yleensäkin, eli
Vesi lämmitetään selvästi kättä lämpimämmäksi. Kuivahiivalle otin puoli juomalasillista vettä lasiin, sinne hiiva ja teelusikallinen sokeria, sekoitin. Hiiva herää sokerisessa, lämpimässä nesteessä nopeasti, ja lisäksi näen, onko hiiva elävää. Kun seos pyrkii yli reunojen, niin sitten vain taikinan sekaan.
Veden sekaan rikoin ensin munat. Jos sattuu mätämuna sekaan, ei se pilluuta koko taikinaa.
Seuraavaksi joukkoon muut kuiva-aineet, vehnäjauhot viimeisenä. Kun taikina irtoaa kulhon reunoista, on jauhoja riittävästi. Viimeisenä vaivataan rypsiöljy sekaan.
Kylähullu tekee tämänkin homman vaikeasti, eli käsin vaivaten. Koneellakin sen tietenkin voisi tehdä, mutta tämänkokoisen taikinan vaivaukseen tarvitaan isohko kone, ehkä betonimylly.
Kun taikina on kohonnut kaksinkertaiseksi, se kaulitaan levyiksi ja levyt leivinpaperin päälle, jonka alla on paistovuoka tai -pelti.
Rapartperit ehätti Takapajulampiska, joka tuli tuossa vaiheessa vanhaan kotiinsa, levittämään piiraille, ruokosokerin ripotteli seuraavana ja siivilöi vielä perunajauhot turhan mehuisuuden estämiseksi. Paistettaessa raparperi mehustuu sen verran, että syöminen menee helposti sotkuiseksi iman jäykistettä.
Samaan aikaan samassa keittiössä, kylähullu aloitti rieskan paistamisen.
Raparperia tässä ohjeessa on reiluhkosti, koska piha työntää sitä juuri nyt enemmän kuin ehdin käyttämään. Mihinkökähän kaikkeen muuhun hyvään tarpeeseen sitä voisi käyttää, ehkä viiniksi... Voisikohan.
Normaali nisutaikina toimisi piirakan pohjana myös mainiosti, mutta vaihteeksi tuo maustaminen muilla jauhoilla toimi oikein hyvin (ruots. överbra). Sen verran hyvä piirakasta tuli, että enpä pelkkään vehnäjauhoon taikinassa enää pitäydy. Nyt tekisi mieli väittää, että ei koskaan. Koskaanhan ei saisi sanoa "ei koskaan". Saakohan sen kirjoittaa; luulenpa että joku kyllin hullu ainakin saa...
Kuvan leivonnaisista on pari rieskaa ja piirakan maistiaiset jo kadonneet. Eivät kuitenkaan menneet hukkaan, vaan kulinaarisiin nautintoihin.
