Joulupöytä jouluna

Tyttärelläni on perinne, jo neljäs joulu menossa. Viettää keskiaikaista joulua.
Nyt, kun hän oli käymässä luonani, taannuimme keskiaikaan minun kotonani. Poikani perheineen oli myös mukana aikamatkalla.
Minä en paljoakaan osallistunut pöydän herkkujen valmistukseen, joten en niistä osaa juurikaan kertoa. Ennakkoon kävin kaupassa, tarkan listauksen mukaan. Kellaristani löytyi jotain. Apupoikana olin hiukan. Tarkempaa tietoa pöydän antimista löytyy varmaan pääkokin blogista.
Mutta joitain juttuja kuvista kerron kuitenkin.

Lautasina on mallasleivän puolikkaat. Niille lastasimme annoksemme ja söimme sormin. Mieluummin oikealla kädellä. Ja lopuksi söimme tietysti lautaset, jotka olivatkin mehevät ja täyttävät loppueväät.
Pöydän ihan vasemmassa reunassa on lisää mallasleipää ja ohrarieskaa.
Seuraavana, etualalla, on valmiina ostettu hirvimakkara ja savustettu sian potka. Niiden takana kotitekoista makkaraa. Sitä valmistimme; pursotimme luonnonsuoleen ja keittelimme; jo edsellisiltana.
Seuraavana on valkoviinissä keitettyjä vaaleita papuja. Ja uunissa yön yli kypsyneitä juureksia. Ruokaryyppy on virolainen, ruokaviini Alkosta, mutta kotona maustettu.
Maksapate ja voi ovat valmistuotteita. Kotijuuston teetin lapsityövomalla (kohta 30 v, mutta silti lapseni) ennakkoon. Sen edessä ruskeita, keitettyjä papuja.
Viinimarjahillokkeen toi pääkokki tullessaan kotoaan. Minun hillokellaristani löytyi mustaherukkahyytelöä.
Ruukussa on kraanavettä ja karahvissa kotikaljaa. Se on paitsi hyvän makuista, myös välttämätöntä. Lautasten raaka-aineeksi tarvitaan mallasta.
Ja ihan oikeassa takareunassa on vielä savukalaa, lohta ja siikaa.

Sama kattaaus vielä toisesta kulmasta.

Lyhyt on kaamospäivä. Kalaa savustettaessa oli jo lähes pimeää.
Aterian ajoitimme suvun nuorimmaisen (1,5 v) päiväunien jälkeiseen eläömänvaiheeseen.

Aterian jälkeen, illemmalla, joimme vielä glögit ja kahvit.

Tuskimpa tuo ateriamme ihan ortodoksisen keskuiaikainen oli, epäilen. Ainakaan kaltaisellamme rahvaalla ei liene ollut ihan näinkään monta ruokalajia edes jouluna.
Mutta ei tämä tällainen ihan tavallista nykyaikaakaan ole.
Joustoa sallitaan. Niin tehdään myös meikäläisissä etnisissä ravintoloissa.

Joulupöytä, aattopäivä

Aattona, saunan jälkeen nautimme jouluaterian. Aattohan ei ole varsinainen juhlapäivä, joten tarjonta oli lajivalikoimaltaan niukahko.

Vasemmalla on tyttäreni tekemiä kynttilöitä, itse punoton sydämen ympärillä mehiläisvahaa. Nautimme näitä näkö- ei makuaistilla.

Lohi on graavattu edellisenä iltana.

Laatikoita paistelin viikolla valmiiksi. Edellisvuoden resepteillä niitä tein, lähes tarkalleen. Hiukan oli eroja tilavuuksissa. Ja lanttulaatikossa. Unohdin ottaa perunasosetta sivuun lanttulaatikon miedontamista varten, enkä uutta sosetta viitsinyt keittää. Laitoin loput nauriit perunan sijaan. Eihän niitä ollut paljoa alun perinkään. Viimeisiä aikoja oli käyttää ne nyt. Hiukan oli jo pehmenneitä joukossa, heitin ne kompostiin.
Vuo'issa on molemmissa kahta lajia, kovin paljoa ei kaksi ihmistä jaksa kerralla syödä.

Kinkku on ostettu valmiiksi paistettuna, pieni mutta ylikypsä.

Kasslerpaisti on myös valmiiksi savustettu ostettaessa.

Sinappia makeutettiin hiukan hunajalla ja vesitilkalla.

Voi on ihan paketista lohkaistu

Maksalaatikko on valmiina ostettu.

Kotikaljaa tein alkuviikolla takapajulampi.blogspot.fi sivulta löytyvän ojeen mukaan. Lisäsin ohjeeseen ruokalusikallisen katajanmarjoja. Eivät haitanneet makua, mutta eivät juuri parantaneetkaan. Pitäisi lisätä määrää. tai ehkä oksankärkkiä joukkoon seuraavalla kerralla.

Mallasleipäset ohjeen kirjoittaja leipoi aamusella.

Ja onhan vielä mustaherukkahyytelöä. Se on toissasyksyistä. Hyvin oli viimeinen purkki säilynyt jääkaapissa. Tästä en löytänyt päiväkirjamerkintää, mutta menetelmä on sama kuin puolukkahyytelöä keitettäessä. Puliraa'an puolukan tilalla käytetään vain puoliraakaa mustherukkaa.


Iltasella keitimme vielä kahvit.

Piparit olivat pakstimessa valmiina, omatekoisia toki.

Tortut teimme helposti valmistaikinasta. Voitaikina on torttutaikinaa parempaa. Täyte on myös valmista, putkiloista puserrettua luumu- tai omenahilloa.

Pullat leivoin eräällä reseptimuunnelmalla:
1,3 litraa juustoheraa (tyttäreni teki kotijuustoa leipomispäivänä)
3 kananmunaa
2 palaa tuorehiivaa
5 dl sokeria
1 tl suolaa
2 dl soijajauhoja
n. 2 - 3 kg vehnäjauhoja (en mitannut, sormituntumalla)
500 g leivontamargariinia
Täytteenä:
Syksyllä keittämääni omenasosetta
tai puolukkasurvosta (2 dl) sokeroituna (1 dl) ja vehnäjauholla (2 rkl) suuruestettuna.

Lämpimän heran sekaan murensin hiivan, sekoitin sokerin ja soijajauhon ja puolet vehnäjauhoista.vispilällä. Tämä raski sai kohota liinan alla lämpimässä paikassa (takan päällä) tunteroisen. Sen jälkeen vaivasin sekaan loput jauhot, joiden mukaan tuli suola ja lopuksi huoneen lämmössä pehmenneen margariinin. Taikina sai kohota taas liinan alla n. kaksinkertaiseen tilavuuteen (reilun puoli tuntia).

Pyörittelin pullia (72 kpl), jotka saivat kohota leivinpaperilla, liinan alla taas puolisen tuntia.
Osan pullista voitelin kananmunilla ja koristelin raesokerilla ja paistoin 225 asteessa sopivan ruskeiksi (olisiko mennyt parikymmentä minuuttia uunillisessa).
Luppuihin painelin juomalasin pohjalla kuopan. Voitelin reunat kananmunalla ja täytin kuopan joko puolukkasurvoksella tai omenasoseella. Ja uuniin nekin paistumaan vuorollaan.

Syöpöyttely teki jouluisen olon, ähkyn. Mutta sellaisen sopivan. Ei tuskaisaa vaan mukavan täyteläisen.

Joulusauna

Laitoin saunan lämpiämään iltahämärissä.

Lunta satoi hiljalleen, salamavalossa hiutaleet tulevat paremmin esiin kuin horisontin ja pilviverhon takaa paistavassa kaamosauringossa.

Koska pihasaunassani ei ole sähköjä (eikä vesijohtoa), kylpy- ja pihavalot saadaan elävästä liekistä: lyhdyistä, piharoihuista ja tuikuista. Vesi juoksee pihakaivosta ämpärissä, kun vain jaksaa juoksuttaa.

Sisällä saunassa on pihahämärääkin hämärämpää.
Juoksuvettä on tuossa lyhdyn alla muuripadassa.
Jouluunhan kuuluu kuusi ja saunaan vasta. Tuo kuusenoksavasta on löylyssä vain aromaattisista syistä, ei tullut edes kokeitua kylpemistä sillä.

Hämärää on myös lauteilla. Tämän läävän hämärässä ei nää rääkätä kun itseään.Tätä äijänkäppänää, kääkkää. Löylyllä.Iliman vastaa, ittekseen.

Harvoin viitsin pihasaunaa lämmittää pakkasilla. Vaikka silloin löylyt ovat parhaimmat. Lösyset, kosteat.
Ja kontrastia voi hakea vaikkapa hangesta. Tai ainakin pihan puolelta.
Jouluna kuitenkin viitsii. Varsinkin kun on arvovieras kyläilemässä. Suoraan alenevassa polvessa.

Joskus ammoin, varmaan neljäkolmatta ajastaikaa sitten, pihasauna oli meidän perheen paras ja ainoa sauna. Nyt se on vain paras.
Silloin kannoin pikku tyttäreni huovan sisällä pihan poikki kylpemään.
Hän on kärttänyt monet kerrat minua taas tuohon samaan kyyditykseen. Olisihan se nostalgista, mutta jäi taas tekemättä, tuonnemmaksi.

Joulu-uuni-puuro

Juicen aamu alkoi A:lla. Meidän jouluaattomme alkoi joulupuurolla.

Tyttäreni, Taka-Pajulampiska, pistäytyi vieraanani. Viipyi muutaman päivän, vajaan viikon. Hyvä vieras -  osallistuu kotitöihinkin. Ja antaa mielikuvan, että viihtyy roolissaan. Joulua valmisteltiin osin porukalla, osin itsekseni jo ennakkoon.
Joulupuuron tekemiseen osallistuimme molemmat:

Kaksi reilunkokoista annosta:
- Täysmaitoa 0,7 l
- Puuroiisiä 1.5 dl
- Suolaa 0,3 tl
Aineet mitattiin voideltuun kulhoon ja sekoitettiin keskenään.
Kulho yöksi takkaan (arvaan n. 150 - 200 astetta aluksi, josta pikkuhiljaa viileni).

Sekahedelmäsoppaan tuli näitä aineksia:
- 100 g kuivattuja luumuja
- 100 g kuivattuja viikunoita
- 1 l vettä
- 0,75 l sokeria
- 0,5 tl kanelijauhetta
- 1 rkl perunajauhoja

Hedelmiä keitetin n. 5 min. ja lisätäsin sokerin. Keitin vielä n. 10 min.
Perunajauhon sekoitin vesitilkkaan (pariin ruokalusikalliseen) ja kaadoin keitokseen ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Kaneli lisäsin myös, ja annoin sopan vielä kiehahtaa.
Nautittiin viileänä puuron kera.

Enpä ole ennen tehnyt joulupuuroa uunissa. Mutta ensi jouluna taas. Oli se niin hyvää.
Riisipuuroahan voisi tehdä aikaisemminkin. Mutta ei joulupuuroa.

Ruispiparit, Porkkana-piimäkakku, porkkanainen jästileipä, proteiinirieska

Tyttäreni, Taka-Pajulampiska, kävi. Oli kylillä, veljentytärtään kaitsemassa. Vanhempansa pikkujoulujuhlivat. Samalla reissulla oli helppo käydä vanhaa isäänsä moikkaamassa. Ruuanlaitoksi ja leipomiseksihan se meillä meni taas.  Jutustelun ja muun viihdykkeen ohessa.
Pari yötä viihtyi tytär luonani. Sopiva aika, ainakin vanhan sanonnan mukaan. Kalat ja vieraat alkavat haista kolmantena päivänä. Vaikka eihän se sana tässä tapauksessa päde. Ei oma tytär ole vieras.


Lauantai-iltana lämmitin takan ja pyöräytin muutaman proteiinirieskan. Linkin jutussa paistoin leivät nuotiolla, mutta paremmin se onnistuu uunissa. Tähän tapaan.


Sunnuntaina sitten oikein urakoimme. Porkkana-piimäkakku on lähes tällainen. Lehdestä varastetun ohjeen kesäkurpitsan vaihdoin porkkanaan, triplasin määrät ja paistoin korkeareunaisilla uunipelleillä. Triplasta saa sopivasti kaksi pellillistä.


Toisena lajina tänään oli porkkanainen jästileipä, lähes tällainen. Pienillä muutoksilla, tietysti. Tällaisella reseptillä:

1.5 l vettä
2 pussia kuivahiivaa
2 tl suolaa
6 rkl siirappia
1.5 dl rypsiöljyä
1.5 l lihamyllylllä jauhettua porkkanaa
3 dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
3 dl ohrajauhoja
3 dl kaurahiutaleita
3 dl auringonkukan siemeniä
n. 3 kg hiivaleipäjauhoja. Näitä en mitannut, mutta määränhän tuntee jauhopeukalossaan. Sitten kun taikina alkaa irrota kulhosta vaivattaessa on jauhoja riittävästi.

Taikinointi, kohotus ja paistaminen ovat ihan normaalit, ylläolevan linkin mukaiset touhut.
Nyt kokeilin paistamista silikonivuo'assa. Ei olisi  kannattanut. Raa'aksi jäi. Lämpöä tai paistoaikaa olisi pitänyt olla enemmän. Neljä normaalia leipää onnistui kyllä ihan hyvin.



Ja sitten päivän pääasiaan: piparit. Vaikeushan tässä on ajoitus. Taikina piti tehdä jo eilen. Lepäsi yön yli jääkaapissa.
Taikina muistuttaa tavallista piparitaikinaa, paitsi jauhojen kohdalta: vehnäjauho vaihdetaan ruisjauhoon. Lisäksi ainemääristä tuli vähän hassuja, koska jääkaapissa sattui olemaan 200 g voita. Lunttiohjeemme olisi vaatinut vain 125 g. Siksi kerroimme luntin määrät 1.6:lla.

200 g voita
1.6 dl sokeria
1.6 dl siirappia
3.2 tl jauhettua kanelia
1.6 tl inkivääriä
1.6 tl pomeranssinkuorta
0.8 tl neilikkaa
1.6 kananmunaa
7.2 dl ruisjauhoja
1.6 tl soodaa.
(0.4 kourallista mantelirouhetta)


Kiuehauta voi, sokeri, siirappi ja mausteet kattilassa. Anna seoksen jäähtyä. Lisää munat. Sekoita jauhot ja sooda keskenään ja lisää taikinaan. Lisää mantelirouhe. Sekoita tasaiseksi.  Anna kovettua jääkaapissa yön yli.

Lohkaise taikinasta sopiva (esim nyrkin kokoinen) pala ja kaulitse se  jauhotetulla pöydällä 2 - 3 mm paksuksi levyksi. Painele muotilla haluamiasi hahmoja ja nosta ne paistopellille (leivinkaperi pellillä).
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa 5 - 8 min.

Tärkeää: muista maistella taikinaa leipoessasi. Ja säästää sitä hiukan myöhempään herkutteluunkin.

Mantelirouheen lisäsimme taikinaan ihan hetken mielijohteesta. Ei se haitannut makua, päinvastoin. Piparien ulkonäöstä tuli hiukan rokonarpinen. Mutta elävä, mielenkiintoinen sekin. Ei kaduta.


Ja tässä näyte kaikista yllämainituista herkuista:

Ohra-kaura-puolukkapuuro uunissa

Annos kahdelle: itselleni ja tyttärelleni joka oli vanhassa kodissaan vierailulla.

0,5 l  vettä
1 dl ohraryynejä (eli suurimoita)
0,5 dl kauraryynejä
5 rkl puolukkaa (survosta, kokonaisia tms)
0.5 tl suolaa

Aineet mitataan uunin kestävään kulhoon, kansi päälle ja yöksi uuniin. Aamulla nannaherkkupuuro on höyryävän kuuma ja valmis herkuteltavaksi vaikkapa maidon ja sokerin kera.

Muutamia vinkkejä:
Minulla (mielen- ym.) köyhällä poikapoloisella kun ei ole leivinuunia, joudun käyttämään kypsytykseen takkaa. Lämmitän takan iltasella ja laitan puuron uuniin vasta nukkumaan mennessäni, muutama tunti lämmityksen jälkeen. Liian kuumassa uunissa puuro palaa kiinni kulhon reunoihin. Makukin kärsii kovasta kuumasta. Kokeiltu on.
Jos kulhoon ei löydy sopivaa kantta, on se helppo askarrella alumiinisesta einesvuo'asta. Vuoka pestään, levitetään ja painetaan kulhon päälle. Reunat on helppo painella kupin mukaiseti alas. Ilmatiivis kannesta ei tule, muttei tarvitsekaan. Eipähän räjähdä ylipaineissaan.

Jos tähän konstiin saisin jotenkin ujutettua sukkahousut mukaan, tyrkyttäisin sitä niksipirkkaan. Mutta kun ei niin ei. Onhan se täälläkin tarjolla tiedoksi kaikelle maailmalle. Kokeile vaikka kuuklailla niin näet.

Makkara-juuresmuhennos

Sesonkiruokaa. Nyt on makkarasesonki. Ostin vierasvaraksi parit grillimakkarat. Kun vieraat eivät päässeetkään, pakastin makkarat. Eivät ne siellä parane, säilyvät kyllä aikansa.
Juuressesonkiaika on myös nyt. Eiät nekään kellarissa parane. Parempi syödä niitä pois siihen tahtiin kun maistuvat, ja viitsin valmistaa.

Juureskeitto on varsin vapaamielinen mössö. Melkein mikä tahansa syömäkelpoinen kasvis käy raaka-aineeksi. Voimakasmakuisia, yrttejä yms. käytetään tietysti maltilla. Nyt tulitällaisia aineksia käytettyä:

2 l vettä
2 pakettia grillimakkaraa
n. 2 l porkkanasuikaleita
n. 0.5 l lanttusuikaleita
n. 0.25 l punajuurisuikaleita
n. 0.25 l naurissuikaleita
n. 0.25 l  purjosilppua
n 1 l  lehtikaalisilppua
Yrttejä; persiljaa, salviaa, rakuunaa, basilikaa, timjamia, lipstikkaa
Mausteita; pippuria, korianteria

Keittely menee kuten yleensä: aluksi kattilaan pannaan sitkeimmät juurekset kuten porkkana ja lanttu, sitten muut juureksert, pehmeämmät kasvikset, makkara, mausteet ja yrtit.
Kiehutusaika porkkanoille runsas puoli tuntia. Lopuksi haudutusta kuumalla liedellä toinen mokoma ja syömään.

Mukana on vain eilistä porkkanaleipää ja maitoa. Askeettista, eikö vain.

Porkkanaleipä

Porkkana  kasvoi hyvin. Jokainen yksilö ei tosin kasvanut muotovalioksi. Oli myös monihaaraisia, keskenkasvuisiksi jääneitä ja halkeilleita.
Lihakauppias jauhaa huonomman näköiset lihat jauhelihaksi. Kriittiselleki kuluttajalle ne menevät siinä muodossa täydestä. Samalla menetelmällä huijasin itseäni porkkanapoloisten suhteen. Leivonnaisten joukkoon pesin, putsasin ja jauhoin epäesteettisiä juuresyksilöitä.

Porkkanasämpylöitä olen kuullut kehuttavan. En muista maistaneeni. Siksi niitä täytyi tehdä. Reseptin löysin netistä, muistaakseni Kotikokin sivuilta. Mutta koska koe-eräni ovat aina erikoiskokoisia, suurensin löytämäni ohjjeen triplaksi. Hiukan jouduin myös soveltamaan. Tällainen siitä tuli:

1.5 l vettä
2 pussia kuivahiivaa
2 tl suolaa
1.5 dl siirappia
3 dl rypsiöljyä
1.5 l lihamyllylllä jauhettua porkkanaa
2 kg sämpyläjuhoja
n. 1 kg hiivaleipäjauhoja
n. 1 kg vehnäjauhoja.

Porkkanaa yriti ensin raastaa monitoimikoneellani. Ei luonnistanut. Porkkanat olivat niin pientä silppua, että vain osa meni raastinterän läpi. Jämäpalat jäivät pyörimään terän päälle, syöttösuppilotason ja terälevyn väliin. Tuskaannuin ja vaihdoin raastimen lihamyllyyn. Se toimi moitteetta.
Toinen takaisku tuli jauhovarannoissani. Sämpyläjauhoja oli kaapissani vain vaivainen kahden kilon pussi. Korvasin puutteen hiivaleipä- ja vehnäjauhoilla.

Leipomisessa ei ole mitään erikoista.
Veden lämmitin kättä lämpimämmäksi. Kuivahiiva kestää ainakin 40 astetta.
Hiivan herätin vesitilkassa. Otin lämmintä vettä juomalasiin, sekoitin hiivajauheen siihen ja lisäsin ravinteeksi teelusikallisen sokeria. Kun lasin sisältö kuplii ja pyrkii ulos lasista, olen varma, että hiiva on toimivaa.
Sekoitin hiivan, suolan, siirapin, öljyn ja porkkanan isossa (10 l) astiassa vispilällä veden sekaan.
Jauhoja lisäsin vähitellen ja sekoitin vispilällä. Kun vispaus kävi työlääksi vaihdoin työkaluksi nyrkkini. Vaivasin jauhoja taikinaan "sopivan" paljon. Kun taikina alkaa irroya kulhon reunasta, on taikina tarpeeksi sakeaa. Liian jäykkä kohoaa huonosti..
Kohotuspaikkana sähköuuni on mainio. Laitan liinan kulhon päälle, taikinan uuniin ja uunin pienimmälle löytyvälle lämmölle ja kiertoilmamoodille. Kun taikina on paisunut kaksinkertaiseen tilavuuteen voi alkaa laepomisen.
Jauhoja levitin pöydälle, taikinan kumosin jauhoille ja jaoin sopivan kokoisiin osiin. Olisin voinut tehdä sämpylöitäkin mutta en viitsinyt.  Tein leipiä. 8 kpl.  Siis 4 pellillistä. 2 uunillista.
Annoin leipien kohota tunnin verran, sillä kohotusaikana paistoin pari pellillistä porkkanakakkua.
Leivät sivelin kananmunalla ja paistoin 225 asteessa n. 20 minuuttia, siis sopivan ruskeiksi.

Tuo porkkanakakku on muuten linkin ohjeen mukainen, mutta kesäkurpitsaraasteen korvasin porkkanalla.
Ja annos on tietysti triplakokoinen. Siitä tulee sopivasti kaksi syvää uunipellillistä. Pellit on helppo leivinpaperittaa. Säästyn uunivuoan voitelulta ja pesulta.

Maistelin leipää kolmella eri tavalla: pelkältään, levitteellä ja levitteellä + juustolla.

Leipä ja levite oli parasta.

Santiskupilla söin sitten leipää ja kakkua.

Porkkanaa ja muuta pihasatoa

Kesä oli erikoisen sateinen ja kolea. Jotkut kasvit pitivät siitä, useimmat eivät.

Kesäkurpitsa näytti alkukesällä voivan hyvin. Useita kunnon kokoisia pötkylöitä sainkin syödäkseni, mutta syksymmällä sato ehtyi. Kukinta hiipui, pölyttäjiä ei varmaan lentänyt tarpeeksi. Ja hedelmöittyneitä alkuja mätäni keskenkasvuisina.
Avomaan kurkun kävi vielä huonommin. Ihan muutamia kasvoi syöntikokoisiksi, alkukesällä. Hyviä ne kyllä olivat tuoreena. Säilöttävää en saanut.
Perunaa en paljoa istuttanutkaan. Maalta söin suuren osan. Rutto iski jo elokuussa. Niitin varret. Amputaatio hidastaa taudin etenemistä. Ämpärillisen kannoin kellariin. Vähän enemmän kuin simenperunani. Mutta enpä paljoa parempaa odottanutkaa; uusia perunoita vain. Rutto on asettunut asumaan kasvimaalleni. Sadekesä aikaisti sitä.
Sipulit jäivät pieniksi. Koleus ja valon puute varmaan.
Purjolle kävi samoin
Tomaattia tuli niukasti ja ne muutamatkin jäivät vihreiksi. Kypsyminen vaatisi n. 15 astetta lämmintä Ei ollut loppukesällä. Kypsyttelin niitä keittiön pöydälle. Hyviähän ne olivat niinkin, hiukan sitkeitä kuitenkin, kitukasvuiset.

Sokeriherne kasvoi hyvin vartta, palkoja yllättävän huonosti.
Broccolia tuli riittävästi. Nuppuryppäät, ne syötävät möhkäleet, jäivät kyllä pieniksi. Mutta onneksi istutin taimia riittävästi.
Lehtikaali oli uusi, erittäin positiivinen kokeilu. Kasvoi hyvin maistui hyvälle, vähän kukkakaalille, ei kerännyt tauteja eikä tuholaisia. Ja muun hyvän lisäksi se kestää pakkastakin. Hangesta, ensilumen alta, olen sitä pöytään hakenut. Vieläkin ovat ihan vihreitä ja hyviä.
Salaatit, tilli, pinaatti ja persilja kasvoivat normaalisti.

Monivuotisista yrteistä rakuuna, oregano ja minttu kasvoivat vähän huonommin kuin lämpiminä kesinä, mutta kuitenkin riittävästi minun tarpeisiini.
Yksivuotisista kävi samoin salvialle, basilikalle ja timjamille.
Huonommin pärjäsivät rosmariini ja korianteri. Rosmariini jäi pieneksi, oreganon siemenet eivät ehtineet tuleentua kunnolla. Kuivatin niitä uunin päällä osittain vihreinä. On niissä makua, mutta osa niistä kuivui vain pelkiksi kuoriksi.

Juurekset oli tarkoitus nyppiä maasta vasta sitten kun maa kuivahtaa sateiden välissä. Ei kuivahtanut. Ei tullut väliä. Kiireellä vedin ne ylös ennen ennustettuja pakkasia. Varret katkoin ja huuhtelin enimmät liejut saavissa vanhalla tiskiharjalla. Näinhän ei perinteisesti tehdä. Muutaman päivän ilmakuivatuksen jälkeen juurekset yleensä viedään kellariin. Jotkut hautaavat ne sahanpuruihin tai kuivaan hiekkaan. Jotkut panevat ne vain laariin tai laatikkoon. Tämä esipesu oli pakon sanelema kokeilu. Mutanaamiossa ne tuskin olisivat säilyneet kellarissa senkään vertaa kuin huuhdottuina. Sahanpurua tai hiekkaa ei minulla tähän hätään ollut.
Kokeeksi säilöin juurekset sanomalehtiin. Kuivien lehtien luuliusi korvaavan kuivan hiekan. Keskisuomalainen on todella kuiva lehti.
Porkkana kasvoi hyvin, paremmin kiin koskaan. Leinee vesikasveien sukua. Vaikkapa riisin. Kymmenisen ämpärillistä sitä tuli, kesäsyömisten lisaäksi.

Harvahkon kerroksen levitin perunalaatikkoon, sanomalehti väliin ja uusi kerros.

Lantulle kokeilin samaa säilöntämenetelmää. Vieressä porkkanalaatikossa on ylimpänä keltaista lajiketta.

Värvaihtoehtoina oli myös valkoista ja tumman oranssia, lähes mustaa. Päälimmäiseksi juuresten ylle levitin sanomalehden estämään turhan nopeaa haihtumista.
Perunaa tuli säilköön vain ämpärillinen, naurista ja punajuurta ei puoltakaan.
Toukat vaivasi taas naurista. Punajuuri jäi kovasti pieneksi. Lukumäärää oli kyllä riittävästi.

Näillä olisi pärjättävä alkuun. Ja kaupastahan saa täydennystä. Muutakin kuin kasviksia. Ihminen on evouutioitunut sekaravinnon syöjäksi.
Syön sekaravintoa. Yritän siis todistella olevaniu ihminen.
Vaikka joku voisi väittää siankin syövän ihan sekona.

Pataa pakkasella

Syksy sai taas. Pakkaset alkoivat ja takan lämmminttäminen. Samalla lämmöllä kypsyy sapuska. Helpösti ja energiatehokkaasti.
Viiime yönä oli pata takassa. Hyvin paljon samankaltaista kasvispataa tein kuin monesti aikaisemminkin. Ihan samanlaista en osaisi kahta kertaa tehdä.Tämähän onkin kotiruuan viehätys.

Pata-ainekset ovat pääosin kotoperäisiä (endeemisiä), osin lähikaupasta. Tällaisia; määriä en mitannut enkä punninnut, taaskaan. Patani vetää n. 3 litraa, joten juureksia lienee n. 2,5 kiintokuutiodesimetriä.

Kotoa:
- Porkkanaa eniten. Sitä on kolmen väristä, normaalia, keltaista ja tummaa.
- Lanttua vähemmän.
- Lehtikaalta
- Purjoa
- Tomaatteja
- Persiljaa
- Salviaa
- Rakuunaa
- Lipstikkaa
- Korianteria
Kaupasta;
- Kinkkusiivuja (300 g)
- Hapanimeläkastiketta puoli purkillista (n. 1 dl)
- Hunajaa pari-kolme ruokalusikallista
- Pippuria myllystä maltillisesti.

Tältä pata näytti uuniin mennessä:

Lunta on. Lehtikaali näyttää kasvimaalla hyiseltä.

Mutta sulatettuna ja huuhdeltuna salaattilautasella paljon paremmalta. Persiljan, tuossa kaalin rinnalla, kaivoin myös hangesta.

Kyllä lähti nälkä.
Pata oli uunissa yli yön. Lämmitin takan alkuiltapäivällä, joten tulikuuma ei uuni enää illalla ollut. Pitkä paistoaika kypsytti juurekset ihan sopivasti. Lähes pillillä syötävän pehmeitähän ne saavat olla.

Hunajaa en ole ennen patoihini pannut. Hyvin sopii se. Makean elämän kannattaja kun olen. Enemmän laitan seuraavalla kerralla.

Omena-punaherukkasose

Kun omenaa nyt on, niin raivokkaasti yritän keksiä säilönmisvaihtoehtoja. Pula-ajan jälkeisenä rasitteenani on, että hukkaan ei mitäään saisi heittää. Näyttää tämä rasite muodostuneen perisynniksi, kolmanteen ja neljänteen polveen. Äidilläni se oli pahin, minulla ehkä hieman lievempi. lapsillani vielä hiukan liudentunut loivemmaksi.
Lastuja omenasta kuivasin parina syksynä, mutta eipä niitä muista syödä edes päivittäin, Toissasyksyisiäkin on vielä jäljellä. Ei siis sitä nyt tänä vuonna.
Piirakka on aina hyvää. Eri versioita olen kokeillut ja hyväksi havainnut. Pitäisi vain saada aikaseksi. Mutta kun yrittää olla työläisenä, torpparina, talonmiehenä, isäntänä, emäntänä.... eipä kaikkeen repeä eikä riitä aika, innostus ja energia. Energiaahan leivonnaisista kyllä saa, mutta kun se kun tuppaa säilöytymään vyötärölle ja maharepun seudulle. Ei ole se energia heti käytetävissä.
Raakana, tuoreena haukattunahan omppu on parasta ja helpointa syötävää. Kohtuudella. Mutta ei edes ämpärillistä päivässä pysty syömään ihminen. Ainakaan joka päivä.
Erilaisia soseita olen keitellyt. Mausteeksi olen sekoittanut muita sesongin piha- ja lähimetsien kasveja.

Nyt sekoitin soseeseen punaherukkaa. Sitäkin kasvoi puskissani ainakin riittävästi.

Soseeseen sekoitin runsaan ämpärillisen omenoita, pari-kolme litraa herukkaa ja puoli litraa sokeria.
Omenat pesin ja lohkoin. Lohkomisen yhteydessä leikkasin siemenkodat biojätteeseen (kompostiin, ei siis hukkaan).
Kymmenen litran kattilan pohjalle kaadoin siivotut, puhtaat marjat ja survoin niitä hiukan. Mehustiuvat eivätkä pala kovin herkästi pohjaan. Omenalohkoja lisäsin kattilann sen verran, että se tuli reilusti puolilleen. Helpompi on hämmentää, kun ei läiky yli. Keittelin ja hämmensin, jolloin keitos mehustui ja omena pehmeni hiukan. Lisäsin loput omenat. Keittelin lohkot pehmeiksi hämmennellen lähes jatkuvasti. Herkasti palaa keitos pohjaan, tiedän tämän kokemuksesta. Lisäsin sokerin ja kiehautin  vielä.
Soseutin keitoksen sauvasekoittajalla. Ja sitten rasioihin, jäähtymään ja pakastimeen.

Sosetta voi syödä vaikkapa puuron kera, kahvileivän päällä, smootheissa, jugurtin mausteena...
Syötävää kertyi tänä syksynä runsaanpuoleisesti. Monille lähipiiriläisillekin kun tuli hyvä omenasato. Eri seoksia on säilössä, muistinvaraisesti arvioden:
- Omernasosetta 1 keittoerä (vajaa 10 l. Kattilaa en täytä ihan reunoja myöten, 7 - 9 litraa lienee erässäni).
- Omena-kesäkurpitsa-raparperisosetta 2 satsia.
- Omena-kesäkurpitsa-pilajanmarjasosetta 1 kattilallinen
- Omena-puolukkasosetta (fifty-sixty-suhteessa) 2 keitosta
- Omena-punaherukkasosetta tämä yksi keitos.
Riittää siinä makustelemista pienelle perheelle. Onneksi jälkiksvu avittaa ainakin vähän.

Tältä se näyttää tämä sose rasiassa. Ja kahvileivän päällä.

Ei ole maitokavi kovin esteettinen juoma. Ainakaan tässä kupissa ja valossa. Kuvaajassa ja kamerassakin on puutteensa. Mutta maun voin valehdella vaikka kuinkakin hyväksi.
Sama pätee soseeseenkin.

Kahvikaisan omenapiirakka

Omena-aika jatkuu. Ja niitä riittää.
Hyvän ohjeen löysin Pirkan sivuilta.
kahvikaisan-omenapiirakka
Osaluettelo näytti maukkaalta, ja valmis piirakkalin oli sitä.
Nyt en muunnellut ohjetta juurikaan. Omenat keräilin oman puun alta, joten kotimaisia ja luomuomeniahan ne ovat. Siksi en niitä  kuorinut. Ja enemmän niitä on kuin ohjeessa. Ei siis neljä vaan ehkä 24. Kaksi kerrosta. Pienempiä tosin omenani ovat kuin kaupan hedelmät.
Ja kuorrutteeseen tuli vähän enemmän kahvia ja fariinisokeria kuin ohjeessa. Sitäkin tuli siis runsaasti, ihan tarkoitukselle. Kuorrute oli vähän löysää ja makeaa, siis hyvää.
Niin oli piirakkakin.

 

Omena-rahkatorttu

Rahkasta tykkään. Samoin monenlaisesta makeasta. Omena-aikaan piirakkaa passaa paistaa. Puista tippuu tarreainetta. Ja kaupasta saa loput.

Nyt noudatin Pirkan keittokirjan ohjetta lähes tarkalleen:

omena-rahkatorttu

Pieniä muutoksia tietysti tein:
Koe-eräni on yleensä reilun kokoinen. Jos koe sattuu  onnistumaan, on mukava syödä itsensä ähkyyn. Siksi tein tupla-annoksen, ihan kaiken varalta.
Koska annos oli isohko, paistoin sen uunipellillä. Pystyn paistamaan piiraan kerralla. Ja säästyn vuoan voitelulta kun käytän leivinpaperia.
Omenaa minulla on sen verran paljon, että ladoin siivuja kaksi kerrosta päällekkäin.
Sitruunaa ei sattunut olemaan kaapissa, joten kuoriraasteen jätin piiraasta pois.

Hyvää oli piirakka, onneksi tuli tehtyä iso annos.

Miniälle vein iltasella ämpärillisen omenia, sosetta aikoo keittää niistä. Pojan perheen kanssa maistelimme iltakahveilla tätä torttua ja vertailimme sitä miniän tekemään uunilämpöiseen toskatorttuun. En häpeä ollenkaan tunnustaa, että parempaa se uunilämmin oli. Voitto ei mennnyt miniälle pelkästään lämpötilan vuoksi. Maku ratkaisi.
Mutta kelpasi oma tekeleenikin kaikille. Myös pikku prinsessalle, 1 v.

Omena-kesäkurpitsa-pihlajanmarjasose

Vaikka kesä ei ollutkaan paras mahdollinen säiden tai maanviljelyn puolesta, pihlajat siitä näyttävät nauttineen. Marjoja on paljon.
Pojantyttäreni, 1v, on oikein innostunut niistä. Kerää kippoon ja sillointällöin suuhunsa. On lapsella omintakeinen maku.
Siitä sain ajatuksen tähän sekoitteeseen. Jos Hän vaikka tykkäisi. Kohta tyrkytän, kunhan pääsen käymään heillä.
Marjoja on siis paljon. Kypsiltä maistuvat. Kohta räkätit hyökkäävät.

Samoin omenaa, runsas sato. Ihan ylikypsiä eivät vielä ole, mutta osa tippuu jo puusta. Hyötykäyttöön siis.

Kesäkurpitsa kasvaa myös, vaivaksi asti. Viime kesänä sekoitin sitä yhteen sosekokeiluuni, omena-kurpitsa-raparperisoseeseen.

Tällaisia määriä sattui nyt kattilaan:
Pihlajanmarjoja n 1,5 l  eli 0,6 kg
Omenia pilkottuna ja putsattuna n. 7 l  eli 3 kg
Kurpitsaa, kuorittu, siemensisus poistettu ja pilkottu, n. 3 l  eli 1,5 kg
Vettä n. 0,5 l
Sokeria n. 0,7 kg

Aluksi keitin pihlajanmarjoja n. 5 min. Huoleni oli, että kokonainen marja maistuisi soseessa happamalta. Siksi yritin varmistaa, että marjat soseutuisvat täysin.
Omenapalat lisäsin seuraavaksi. Hämmensin keitosta lähes koko ajan. Vaikka vettä onkin pohjalla, keitos palaa helposti pohjaan. Kun omenapalat alkoivat pehmetä, ehkä vartin kuluttua, lisäsin kurpitsat. Ne ovat omenaa pehmeämpiä ja vetisempiä joten ne kypsyvät nopeammin.
Keittelin ja hämmensi, kunnes palat olivat pehmeitä. Kokeilin hämmennyslusikalla kattilan reunaa vasten. Runsaan varttitunnin keittelin, muistelisin.
Lopuksi lisäsin sokerin , sekoitin, katkaisin hellasta virran ja jätin keitoksen hetkeksi hautumaan. Maistelin sokerimäärää, lopputulos oli tuo yllämainittu. Ei ole kovin makea.
Soseutin biomassan sauvasekoittimella ja purkitin.

Aamulla testasin sosetta kaurapuuron päällä. Hyvää on. Pihlajanmarja maistuu voimakkaasti pelkkää sosetta raakana maistettaessa, mutta puuroon lantattuna ei ollenkaan liiaksi. Maito laimentanee myös hapanta makua. Vaihteeksi oikein hyvä sose.
Mutta muitakin omenasoseversioita talven varalle tarvitsen. Ihan vaihtelun vuoksi.

Kaurapuuroni on hyvin yksinkertainen, kuten keittäjänsä: 1 dl pikakaurahiutaleita, 2 dl vettä ja mikroon. Aluksi 2 min täydellä teholla, pieni tauko ja sekoitus ja vielä 1 min.
Suolaa en käytä puurossani. Tottuu siihen.

Aamukahvin kanssa maisteilin soseella voideltua leipää. Hyvin käy sekin. Vaihteeksi.

Koskenlaskijan pata

Ruots. Forskarens Spader (vai onkohan?). Ja onko suom. pata, ruutu vai ehkä wokki?

Taka-Pajulappiska pyörähti taas vanhan isänsä luona. Nälän alkavassa koitossa pyörähdimme puutarhakävelyllä ja syynäilimme jääkaapin sisältöä. Kaupassa emme viitsineet pyörähtää. Kasasimme eineemme kotitarpeista.

Jää- ja ruokakaapista löytyi:
Puoli pakettia ryynimakkaraa
Paketti grilliakkaraa
Pakkaus Koskenlaskija juustoa
2 dl ruokakermaa
Rypsiöljyä (paistamiseen)
n. 1/2 dl sinappia
Pippuria

Puutarhasta löytyi:
Iso kesäkurpitsa
Purjo
4 kpl sipulia
Pieni parsakaalen kukinnon nuppukimppu
5 kpl puusta pudonneita omenia

Kasvit pesimme, paloittelimme ja kasasimme samaan astiaan. Paitsi sipulit. Kurpitsaa kasassa oli eniten, runsas 2 litraa.
 
Nuotiolla kokkailimme muurikalla. Aluksi paistoimme makkarat ja kuulotimme sipulit, siirsimme ne isoon kokoamisastiaan. Loput kasvikset paistoimme seuraavana, kahdessa erässä. Kerralla eivät mahtuneet muurikalle, kokeilimme kyllä.
Kun kasvit näyttivät kypsiltä, lisäsimme pannulle juuston paloiteltuna ja sinapin. Kun juusto oli sulanut, sekoitimme mössöt kokamisastiassa tasaiseksi massaksi. Ja sitten sömään.

 

Salaatti on pihasta, ihan vain peruslehtisalaattia. Wokin koristeena on persiljaa. Rieska on myös muurikalla paistettua, pari päivää vanhaa. Kyytipoikana on kraanavettä.

Taas kerran totesimme, että jämistä saa parhaat sapuskat. Maukkaimmat, mutta myös eettisimmät. Ei mene hyvät jämäaineet hukkaan tai tunkiolle. Vaan hyödyksi: kasvattamaan vyötärömakkaroita.

Raparperipiirakka

Tämän reseptin sain ystävältäni. Hän kehui sitä niin, että oli pakko kokeilla.
Kohtuullisen nopea ja siis helppo on tämä valmistaa. Sähkövatkain helpottaa hommaa huomattavasti.

Pohja:
3 kananmunaa
2.5 dl sokeria
4.5 dl vehnjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
100 g sulaa voita tai margariinia
1.5 dl maitoa
5 raparperin vartta

Munat ja sokeri vatkataan vaahdoksi. Kuivat aineet sekoitetaan keskenäänja vatkataan vaahdon sekaan. Samoin sula voi ja maito.
Pohja levitetään leivinpaperoidulle syvälle uunipellille.
Kuorittu ja paloiteltu raparperi ripotellaan taikinan päälle.
Pohjaa paistetaan 200 asteisessa uunissa 5 minuuttia.

Kuorrute:
1 prk (2 dl) kermaviiliä
1 kananmuna
0.5 dl sokeria

Aineet sekoitetaan, ei ravisteta, ja kaadetaan alkulämmitetylle piirakalle. Paistamista jatketaan n. puoli tuntia, kunnes piirakka on kypsä, eli reunat ruskistuvat.

Tältä se näytti syötävänä

Ja maistui syötävän hyvältä. Kehu ei ollut turhaa.

Kesäkurpitsavuoka

Taas ne ovat kasvaneet, kesäkurpitsat. Samoin kävi viime kesänä. Paljon tulee nytkin, enemmän kuin jaksan tai pystyn syömään. Vanhalla ruokalajilla, kesäkurpitsavuoalla aloitin herkuttelun.
Ensimmäinen vuokakokeiluni kurpitsasta aikanaan perustui Kotikokin kurpitsaveneisiin. Siitä reseptini on pikku hiljaa muuttunut, hyvään vaiko pahaan. Ainakin erilaiseksi, joka kerta. Siinä onkin ruuanlaiton yksi viehätys.
Nyt resepti perustui jääkaapin sisältöön, kauppareissuun ja kotipuutarhakävelyyn.

Kaupasta ostin:
Naudan jauhelihaa 400 g
Juustoraastetta 500 g
Jääkaapista löytyi:
Rypsiöljyä jauhelihan paistamiseen ja paistovuoan voiteluun
Soijakastiketta n. 2 rkl
Valkoista balsamikoa n. 2 rkl
Pihalta:
Iso kesäkurpitsa
Pieni parsakaali
n. 10 kpl lehtikaalin lehteä
n. 2 dl sokeriherneen palkoja
Iso nippu ruohosipulia
Isohko nippu oreganoa
Pinempi nippu thaibasilikaa
Samoin pienilehtistä basilikaa
Ja salviaa
Sekä timjamia
Ja lipstikkaa
Persiljaa vähän enemmän (pinnalle koristeeksi ja mausteeksi)
Maustehyllystä otin:
Pippuria myllystä
Merisuolaa toisesta

Kurpitsan kuorin, halkaisin siivuiksi, poistin siemenhötön keskustasta ja paloittelin suunnilleen puollkkaan kananmunan kokoisiksi paloiksi. Heitin palat voidellun uunivuoan pohjalle. Parsa- ja lehtikaalet pesin ja suikaloin, samoin sokeriherneet. nämä kaikki kerroksittain kurpitsojen päälle. Soijakastikkeen ja balsamikon pirskotin kasviksille. Suolaa ja pippuria mylläsin muutamia kierroksia. Yrtit huuhtelin ja silppusin pieneksi mujuksi (tuli yhteensä n. litra) sekoitin niitä kulhossa tasajakoiseksi ja levitin vuokaan kerrokseksi. Seuraavaan kerrokseen tuli pannulla ruskistettu jauheliha. Päällimmäiseksi sitten juustoraaste. Ja vuoka uuniin. Uunitin sitä 225 asteessa runsaan puolituntisen ja ripottelin persiljasilpun pinnalle. Paistos takaisin uuniin vielä vartiksi.
Tämän näköisen annoksen söin. Kyytipokana oli viime syksyistä omena-puolukkamehua.

Olihan se kovastikin syötävää, mutta ei täydellistä. Onneksi jäi vielä varaa kehittää. Mielenkiinto säilyy. Ja toive vielä paremmasta.

Kanttarellipaikka

Ei ole helppoa aloittelijalle, edes sienipaikan löytäminen. Syyskausia, useitakin, samoilin lähimetsissä, en tosin päätoimisesti. En löytänyt kuin yksittäisiä kanttarelleja, noita metsiemme kultakimpaleita. Kunnes viime syksynä sitten sattumalta, niinkuin yleensä tapahtuu, osuin apajalle. Mutta llian myöhään, sesonki oli jo lähes ohi. Vanhaksi, mädänneiksi ja ryppyisiksi olivat useimmat päässeet. Samoin käy joskus parisuhdeasioissa, jos jahkailee liian pitkään.
Tänään kävin muistitestissä: vieläkö löydän sienipaikkani.
Paikan löysin, mutta sieniä en. Yhden vain, sekin pieni.

Elän silti toivossa. Kausi on vast aluillaan, kosteutta on riittänyt, salainen paikkani on varjoisa eikä siis satokaudeltaan aikaisimpia. Jospa niitä löytyisi myöhemmin, sitten syssymmällä.

Mustikkamaito

Mustikat ovat isoja tänä sadekesänä. Lukumäärä ei ole yhtä ennätyksellinen, mutta parempi näin päin. Nopeammin astia täyttyy isoista.
Tein lähtöä puolen päivän aikaan, kun naapurin "poika" pistäytyi. Kertoi valmiiksi katsotusta paikastaan, ja houkutteli mukaan. Turvallisempaa on liikkua louhikossa kaksistaan. Tietysti hyväksyin tarjouksen.
Ämpärilliset saimme. Ja minä käteeni ampiaisen piston. Maapesän päältä poimin rohmulla, siitä eivät tykänneet. Sanotaan, että viisaampi väistyy, mutta nyt oli minun pakko paeta. Onneksi en ole allerginen. Kiusallinen pisto silti on. Käsi nyt on turpeessa. Onneksi ei koko ukko.

Mustikkamaitoon kokeilin steviaa.

Ei se niin makea ole kuin väitetään. Lisäsin vähän sokeria. Koko aineslista on tällainen:
2 dl mustikoita
2 dl maitoa
3 stevian lehteä
3 tl sokeria.
Aineet astiaan ja sauvasekoittajalla soseeksi.

Maku oli onnistunut, kuva ei.

Alkuperäiskansan asuinsijoilla

Tyttäreni Taka-Pajulampiskan kanssa kävimme sukuloimassa vanhalla kotiseudullani. Tapasimme vajaan viikon aikana kymmenkunta sukulais- ja tuttavaperhettä, muutamia useastikin. Joitain heistä en ollut nähnyt pariinkymmeneen vuoteen, tyttäreni ei kaikkia koskaan. Olihan se opettavaista. Aika kuluu ja meissähän se näkyy.
Tyttärelleni reissu opetti ainakin ymmärrystä. Ymmärtää paremmin itseään. Kun on tällaiseen sukuun ja heimoon sattunut syntymään.
Etenkin meille sukulaisille ja murrealueellemme ominainen verkkainen, jahkaileva, jopa pitkästyttävä puheenparsi teki häneen vaikutuksen. Tyttäreni kertoi usein kärsineensä, kun häntä ei malteta kuunnella. Joko hoputetaan asiaan-asiaan-kommenteilla tai siten varastetaan puheenvuoro. Tämä harvasanaisuus on vain yksi monista rasitteista sukuni ja heimoni keskuudessa.

Majapaikaksi saimme vanhan mummolani.

Se on nyt serkkuni vapaa-ajan asuntona. Hän ei ollut paikalla, mutta käyttöluvan häneltä saimme ja avaimet naapurissa asuvalta isältään.
Perjantai-iltana majoituimme, otimme yömyssyt ja menimme nukkumaan. Huoneita olisi riittänyt isommallekin porukalle, mutta eipä meitä pelottanut kaksistaaankaan. Talossa ei liene kummituksia. Eivät ainakaan meitä häirinneet.
Lauantaina tein lounaaksi ison kattilallisen jo pravuurikseni muodostunutta kanamuhennosta eli syyssoppaa.  Avaimen antaja, enoni, ja vaimonsa olivat ruokaseuranamme.

Sitä tuli liian paljon. Koko reissun ajan lämmittelimme ja söimme sitä.
Jälkiruuan teki Taka-Pjulampiska. rappiotadin raparperipiirakkaa. Sekin oli riittoisa annos.

Päällä on n. kolmikertainen määrä raparperia normaalireseptiin nähden. Ja päällisen päällä kaupasta ostettua vaniljakastiketta.


Vanhassa talossa ja sen pihapiirissä on monia muistoja herättäviä paikkoja ja esineitä. Niinkuin esimerkiksi leikkimökki.

Uskoisin jo äitini siinä leikkineen pienenä tytönhupakkona. Nyt hän ei ole enää niin pieni.
Minäkin leikin siinä pikkupoikana. Me pojat ei oltu kuitenkaan kotileikeistä niin kiinostuneita kuin esimerkiksi sisareni. Sukupuolikysymys siis.
Jo silloin, viisikymenluvulla, mökki oli hiukan ränsistyneen oloinen. Eikä aika ole parantanut sen, kuten ei ihmistenkään ulkonäköä. Eipä ole tarpeenkaan. Luonnotonta olisi se. Ajan ja kokemusten kuuluukin näkyä. Maalilla ja pakkelilla voi tietysti ulkokultaisuutta ehostaa, mutta ei se sisintä muuta. Jos vaikkapa pahoja nestevahinkoja pääsee tapahtumaan, niin ennenaikaiseen loppuun se johtaa. Yläpäästä, katosta, kannattaa siis pitää parasta huolta.
Toiseksi tärkein on alapää, maanvaraiset osat. Jos ne tuhoutuvat, on se alamäen alku. Kunnon heikkeneminen vain kiihtyy.
Paitsi ihmisiä, myös ihmissuhteisita vanha rakennus muistuttaa. Jos ei pidä huolta, ne rämettyvät. Vuosikymmenten unohduksen jälkeen ei enää tunnista vanhoja tuttujaan. Mutta niden arvo ja arvokkuus ei silti katoa mihinkään.

Mummolani ohi virtaa pieni joentapainen. Se on kaivettu lapiopelissä joskus suuren laman aikoihin, ennen sotia siis. Siihen aikaan oli tapana tehdä viljelys- ja niittymaita järviä kuivattamalla. Komean ja kohtuukokoisen järven ovat esi-isämme "pilanneet".
No, tämä on tietysti nykyajan mukainen kommentti. Aikanaan on elanto ollut etusijalla. Luontoarvoja kunnioitetaan enemmän nykyisin, yltäkylläisyyden aikana.

Komea on kaarisilta. Tätä ei ohi- ja yliajavat kulkijat huomaakaan. Tielle päin näkyy vain asfalttitie ja soraluiskat.
Tietä levennettiin joskus 60-luvulla, jolloin siltakin sai teräsbetoniset levityslipat reunoilleen. Onneksi vanha kivinen holvikaari kuitenkin säilytettiin. Sitä voi käydä ihailemassa hän, ken sen olemassaolon tietää.


Ensimmäinen palkkatyöpaikkani on vanhan mummolani vieressä. Vanhalla, jo lakkautetulla sahalla olin aluksi kanttikoneen rimapoikana.

Työpisteeni oli tuon aukirevityn seinän kohdalla. Kanttikone ja sen perässä ollut "justeeri", laudan päiden tasaussirkeli, ovat romutettu.
Samat romuraudan ostajat olivat rikkoneet puoli sahrakennustakin. Saharaamin olivat vetäneet "läskeineen" ulos hallista. Siinä ei vanhaa työkulttuuria kunnioitettu ollenkaan. Tehokkuutta oli se, muka. Viiden pennin suutari teki kymmenen pennin vahingon.


Mummolan pihan somistuksena on samaisen sahan vanha höyläkone. Se lienee ollut käytössä jo 30-luvulla, ainakin 50-luvulla. Kesätyöpoikana minäkin olin ottamassa höylättyä lautaa vastaan koneesta. Laudan pituuden mittasin, merkitsin liidulla lautaan ja nostin sen pienoisrautatiavaunulle. Kuorman täytyttyä vaunu työnnettiin miesvoimin varastorakennuksen viereen ja laudat hyllytettiin odottmaan ostajaa.
Silloin oli töitä minun laisilleni koulupojillekin. Automaatio ja suursarjatuotanto ei vielä ollut tehnyt ihmistyötä kannattamatomaksi. Palkkatasokin oli "vahaan hyvään aikaan" ihan toinen kuin nykyisin, myös ostovoimaltaan. Työllistäminen oli siis helpompaa työnantajille.

Hyvä laitos saha on ollut kyläyhteisölle. Työtä ja toimeentuloa on rittänyt monille miehille ja perheille, yrittäjäperheen lisäksi. Aika on vain ajanut tuonkin elämänmuodon ohi. Harmi.


Isäni vanhassa kotitalossa, naapurikylällä, kävimme myös. Mummolaksi en sitä ole osannut mieltää, koska mummoani en koskaan ole nähnyt, en liioin vaariani. Setäni asui tuossa talossa silloin joskus, lapsuusaikanani.  Nyt siellä asuu sekkuni perheineen.
Lauantai-ilta vieräti mukavasti jutustellen ja karaokea lauleskellen. Toinen serkkuni perheineen asuu naapuritaloa. Sieltä oli nuorisoa mukana, tyttäreni pikkuserkkuja siis. Tytöt varsinkin olivat laulajia. Monia ammattiartisteja parempia, minun puolueellisen mielipiteeni mukaan.
Me setämiehetkin hoilasimme muutamia kappaleita, mutta aplodeja emme saaneet. Rehellisyys on arvokas hyve ihmisellä.

Sunnuntaina kävimme tuossa äskenmainitussa naapuritalossa. Siellä Taka-Pajulampiska pääsi verestämään vanhaa harrastustaan.

Hyvin pysyi vielä suomenhepo Ollin selässä, viidentoista vuoden ratsastustauosta huolimatta.
Pikkuserkkunsa, 6 v., sensijaan tippui settiksen kyydistä kahdesti. Ensikommentti oli tyypiilisen suomalainen: "ei sattunut yhtään". Heti tömähdyksen jälkeen. Ellei jo hiukan ennenkin.

Hyvä oli reissu. Paljon muutakin siellä näimme ja koimme. Mutta eihän mikään mukava ole ikuista. Kotiin ajelimme aikanaan. Sieltä tyttäreni jatkoi omaan kotiinsa. Ratsu on hiukan suomenhepoa kiireisempi.

Kuva on palkittu.
Palkki on tuossa rekisterikilven kohdalla, ihan tietosuojasyistä vaaan.

Nuotiorieskaa ja muurinpojalettuja

Kesällä ei viitsi lämmittää uunia.Grillaaminen sensijaan on silloin mukavampaa kuin talvella, hangessa. Siksipä kokeilin rieskan paistamista muurikalla. Hyvin toimii, ainankin tällaisella paksurautaisella yksilöllä. Massiivinen olemus tasaa lämpöä, liekin osumakohta ei liene paljoakaan ympäristön rautaa kuumempi.

Pannun pyyhin paperilla jokseenkin kuivaksi rasvasta. Eiväthän rasva ja vanhan ruuan jämät haittaa paistumisen onnistumista, mausta saattaisi kuitenkin tulla erikoinen. Ensimmäinen rieska voisi maistua enemmän kasslerpihville kuin leivälle. Mikä sekin voisi olla ihan piristävä vivahde. Nyt en kuitenkaan kokeillut.
Kuvassa leipä on juuri käännetty. Molemmin puolin paistaminen ulkoilmaolosuhteissa on helppoa ja varmaan tarpeenkin. Uunin lämpö kun ei kypsytä taikinaa yläpuolelta samoin kuin uunin sisällä, arinalla paistettaessa.

Taikinan seossuhteet ovat kokeilujen tässä vaiheessa muodostuneet suunilleen tällaisiksi:
5 dl rasvatonta, kylmää maitoa
1 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta
1 dl ruisjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
1 dl soijajauhoja
Lähes kymmenen dl ohrajauhoja (arvio)

Ohrajauhojen määrää en viitsi mitata. Kaatelen niitä pussista niin paljon, että taikina ei tartu enää kulhon reunaan. Jauhoja saa olla mieluummin vähemmän kuin enemmän. Kovin jäykästä taikinasta tulee kovan sitkeitä leipiä, löysästä pehmeämpiä.
Taikinaa kannattaa turvottaa n. puoli tuntia tai kauemmin ennen kaulimista. Turvotuksessa neste imeytyy jauhoihin syvemmin ja taikinasta tulee tasaisempi, helpommin leipoituva. Samalla se jäykistyy hiukan, joten senkin vuoksi jauhoja saa olla hiukan niukahkosti..
Puolen litran annoksesta saa n. 5 leipää.
Minulla on tapana puristella aihio käsissäni aluksi lumipllon näköiseksi. Jauhotetulla pöydällä kaulin sen sitten ohueksi, noin puoleen senttiin. Ohuempikin siitä saa tulla. Jotta leipä ei tarttuisi kaulimeen, yläpuolellekin kannattaa sipaista jauhoja. Ja niitä kannattaa lisätä kummallekin puolen, jos leipä pyrkii liimautumaan alustaan tai pulikkaan. Lopuksi pistelen leivän haarukalla, ettei leivästä tulisi kohokuorinen paistettaessa.
Vahakangasliina on hyvä alusta, helppo puhdistaa siivousvaiheessa, ei liian liukas mutta taikina ei  silti liimaudu siihen yhtä helposti kuin lakattuun pöydän pintaan.

Paistolämpötila saa olla melkoisen kuuma, asteita en osaa mitata. Mutta jos pannu on punahehkuinen, on se varmasti liian kuuma.
Kokeilen lämmön kädellä. Kun raudasta hehkuu selvästi aistittavaa lämpöä kun  käden vie lähelle sen pintaa, voi paistamisen aloittaa. Paistamisajalla voi leivän kypsyyttä myös säätää. Kun leivän alapinnalle tulee ruskeita laikkuja, sen voi kääntää. Ja toisen puolen rusketuttua rieska on valmis maisteltavaksi.

Kylmän maidon ja sulavan voin kera lämmin, vastapaistettu rieska on parhaimmillaan.


Samalla nuotioimisella paistoin vielä muutaman muurinpohjaletun. Taikina oli perinteinen ohralettutaikina:

5 dl rasvatonta maitoa
2 munaa
1 dl ohrajauhoja
2 dl vehnäjuhoja
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1/4 dl rasvaa (rypsiöljyä)

Aineet sekoitetaan ja taikinan annetaan turvota puoli tuntia tai enemmän.
Voinokare sulatetaan pannulle ja taikinaa kaadetaan ohut kerros. Sitä kannattaa kaataa kierros ylämäen puolelle, koska se valuu koveran pinnan pohjalle. Tasoitellaan tarvittaessa paistinlastalla ja käännetään, kun pohja ruskettuu. Minulla kääntäminen onnistui helpommin osina.

 Hyviä olivat kahvin, Q-hillon (kuningatar- eli mustikka-vadelmahillon) ja vaniljakastikkeen kera.