Mehua maijalla

Vanhalta perheajalta on jäänyt mehu-maija komeroon, käyttänättä on ollut vuosia. Nyt päätin kokeilla sitä.
En olekaan leikkinyt maijan kanssa sitten poikavuosien. Äitini oli innokas mehustaja, ja minä pullotin joskus käskystä, kun äidillä oli muuta kiirettä. Silloinen maija oli eri yksilö, tämän kanssa leikki aikanaan exäni.

Koekeittiössäni kokeilin ihan omituista sekomehua. Omenoiden joukossa on kolhiintuneita ja joitakin madonsyömiä. Niistä ei saa oikean näköisiä omenalastuja. Ja sosetta alkaa olla jo runsaanpuoleisesti, joten mehuun joutavat nuo joutavat sekundayksilöt.

Miniäni kanssa oli puhetta maijalla mehustetusta höyrymehusta, poikani oli sitä viime syksynä kokeillut. Eipä ollut hääppöstä, tuoremehu olisi parempaa, oli tuomio. Pitkään ovat olleet jo yhdessä, päättelin, kun noin suoraan arvostelevat toistensa tekemisiä. Suora puhe on parasta.

. Ei tule mehuhedelmää saaveittain, ämpärikaupalla vain. Ei niin vähää viitsi mehuasemalle viedä.

Kun herukka on päässyt ylikypsymään, piti kokeilla  näiden yhteensopivuutta maijamehuna. 

 

Nämä kuvan marjat poimin täyspuhtaana. Pakastin ne pusseissa smoothieta varten. 

Runsaan puoli ämpärillistä rouhin marjoja kantoineen mehua varten. Saman verran putsain huuhdeltuja omenoita. Pilaantuneet osat heitin kompostiin, hyvät palat vielä pilkoin pieniksi paloiksi maijan pohjalle. Sitten marjoja päälle ja keittelemään. Ja kun maija vajeni, täytin sitä marjoilla, niin sain koko erän yhdellä keitoksella mehuksi.

Mehun laskin aluksi kattilaan. Sitä tuli kymmenen litran kattila puolilleen. Pari kiloa sokeria sekaan ja vielä kuumennus. 

Pullot pesin ja desinfioin atamonilla. Paitsi pakastepullot, home ei kasva kylmässä.

Kuutisen litraa tuli sokeroitua mehua, koko päivä siinä meni. 

Tosin, eilen (tämä kirjoittelu jäi aamuun, yöhön asti venähti askartelu ja väsy iski) tuli kokonaisiakin marjoja pakkaseen. Mustaherukat ovat nyt kaikki säilössä. Ja yksi kuivurillinen omenalastuja kuivui myös.

Hyvä seosmehu on minun mielestäni. Johtuneekohan vertailukohteiden laadusta, omatekemääni kun etupäässä syön. 

Täytyy vielä maistattaa miniällä. Onkohan hän yhtä rehellinen apelleen kuin miehelleen. Pianpa tuon kuulen.

Ja edelleen säilöntäpakastusta

Parsakaali eli broccoli pyrki kukkimaan. Nuput olisivat sen parasta syötävää osaa. Kiireellä säilöön siis. Sekaan keitin sokerihernettä.
Keitto näille kasveille on tarpeen. Raakana pakastettuun kasviin tulee kitkerä maku. On tälle ilmiölle selityskin, mutta tarkkaan en sitä nyt muista. Jotenkin solu jatkaa elämäänsä pakkasessa, joten se pitää tappaa nopealla, muutaman minuutin, kiehautuksella.
Jotta annospussiin tulisi täytettä, pilkoin samaan sekoitukseen vielä kesäkurpitsan. Niitäkin vielä pukkaa pihasta, ylisuuriksi kasvavat huomaamattani.

Kun talvella näitä pataan pistän, voin lisätä mieleni mukaan muita raaka-aineita joukkoon. Niinkuin omenaa, porkkanaa, punajuurta, lanttua, sipuleita, yrttejä, lihapuolta (kaupasta ostettavaa) jne. Jotta saisin kasaan tavallisen, kymmenen litran, kerta-annoksen.

Raaka peli, raakaa omenaa pakkaseen

Omenoita vain riittää. Koska ne ovat hyvä lisä moneen kasvisruokaan - pataan, keittoon, wokkiin - pakastin niitä tällaisen käytön varalle.
Ne hapettuvat eli ruskistuvat kyllä pakastuksessa, mutta maku ei siitä huonone. Samoin tummuu myös tuore omena pian kuorimisen jälkeen.
Yksinkertainen mutta kohtuullisen työläs homma tämäkin: siemenkodat pois, paloittelu ja pussiin.
Koska omena pysyy raakana ja jäätyneenä kiinteänä, voi annospussista lohkaista vain osan pienempään tarpeeseen. Siksi en juuri kiinnittänyt huomiota pussin kokoon. Ylisuuri on toinen näistä.

 Raakapakstus on sikäli kätevää, että niin voi helposti säilöä kasviksia pikku hiljaa muiden hommien välillä. Vaikka pussillisen kerrallaan. Sellaisia kasveja siis, jotka eivät vaadi esikypsennystä.
Eihän kaikkia omenapussillisia tai muitakaan tekemisiään tarvitse kuvata, eikä edes kirjoittaa kaikkea ja koko elämää, eihän...

Omenalastuja jälkikuivatan pöydällä vielä kuivurikäsittelyn jälkeen. Hiukan tuntuvat jotkut kosteilta, saattaisivat homehtua, jos sulloisin kosteana tiiviiseen myttyyn säkkiin.

Ja karviaisia

Tänään sain sentään jotain päätökseen. Vihreät karviaiset poimin kaikki pois. Paitsi tietysti ylikyppsät ja pensaan juurelle tippuneet.
Se eilinen kaveri tuli taas ihan äärelle hyppelemään. Ihmettelin syytä, luonnossahan useimmille asioille on luonnollinen selitys. Paitsi yliluonnollisille tapahtumille, ja niitähän ei ole.
Ihmismieli ei hevillä siedä aukkoja. Jos joltain ilmiöltä puuttuu syy tai selitys, sellaisen yritän kehitellä. Jos hyvää selitystä en keksi, silloin syy ei välttämättä ole tuossa ilmiössä. Hyvän selityksen  puutteessa täytyy tyytyä huonompiin:
Minua kiusasi ja söi monenlaiset pikkuiitikat (edelleenkään en ole Etelä-Pohjanmaalla; ei siis kääpiölehmät). Tuo lintu näytti nappailevan hyönteisiä nokkaansa. Eli itikat söivät minua, lintu itikoita. Olin siis ravintoketjun pohjalla.

Luontokuvaus ei näköjään onnistu sivutoimisesti eikä vasemmalla kädellä. Useita kertoja linyu pyrähti ihan lähelle, kun kamera oli taskussa ja marjoja kädessä. Olisi pitänyt kytätä laukaisutilaisuutta edes hetki tosissaan. Nämä kuvat on otettu n. metrin päästä, kamerani ei siis ole mikään supermahtitelekone

 

 Marjoja ei enää ollut paljoa, mutta muutamaan smoothieen kuitenkin.

Karviaisessa

Marjanpoiminta jatkuu, eikä tullut vieläkään valmiiksi. Vaikka minulla oli kaverikin. Sama tyyppi oli taannoin myös punaherukkapensaassa seuranani. Marjoja ei kuitenkaan poiminut. Ihan varmana en tuota tunnistanut, koska en ole Etelä-Pohjanmaalla. Siellähän pikkulintuja on vain kahta lajia; peipunen ja mettäpeipunen. Koska se oli pihamaalla, se olisi ollut peipunen. Keski-Suomalaisittain veikkaan kuitenkin punarinnan poikasta.
Kovasti on kesy. Parhaimmillaan tuli puolen metrin päähän, jotain hyönteisiä näytti etsivän. Ensin epäilin sen olevan siipirikko tai muuten liikuntarajoitteinen, mutta ei liikkeissä mitään vikaa näyttänyt olevan. Muten vain luottavainen tai yksinkertainen kaiketi.
Kuvan meinasin ottaa, kun viitisen minuuttia oli jo samassa puskassa touhuillut. Mutta oli häipynyt, kun kameran kanssa sisältä palasin. Luuli varmaan minun lopettaneen. Mutta olisihan sen pitänyt huomata, että ämpäri jäi, ja tulisin takaisin. Yksinkertainen mutta vähän tyhmä lintu siis. Seuraavan kerran kun taas jatkan marjastusta, pidän kameran mukana, kaiken varalta.

Otin sitten kuvan vajaasta ämpäristä.

Tuli se täyteen myöhemmin. Ja illalla tuli jokunen hyttynen ja enemmän mäkäröitä kaveriksi. Niitä en olisi kaivannut. Ja tuli hämäräkin. Lopetin tältä illalta. Näitäkin marjoja jäi puskaan vielä muutama litra. Taas jäi homma vähän kesken. Ominaista minulle.
Saankohan elämäänikään koskaan valmiiksi. Riittäisiköhän jatkoaika. Jos vaikka alkaisin Metusalemiksi, niinkuin joskus olen uhkaillut. Hänhän eli 969 vuotta tai jotain, Raamatun mukaan. Ja se kirjahan on täyttä totta.
Illalla pussitin marjat ja vein pakastimeen. Sitten latasin omenakuivurin yöksi. Lastuilla kuuluisi olevan kysyntää. Ainakin eräs blogikilpakumppanini vihjasi siihen suuntaan.

Omenalastuja

Eilen lupasin olla tänään kirjottamatta. Epäluotettava siis olen.

Fuskuharkoissa kävin alkuillalla. Mukavaa oli, vaikka vähän jännitti ennakkoon. En ole enne jatkotason kurssilla käynyt, ja pelkäsin etteivät taidot riitä, ei onnistu. Mutta kohtuullisesti pysyin mukana. Yksi rytmin rikkomistekniikka meni minulta yli. Mutta eihän minun tarvitsekaan tahallaan yrittää rikkoa rytmiä, minulle se on luontaista. Rytmissä pysyminen sen sijaan on vaikeaa.

Taas oli tippunut ämpärillinen  omenoita. Nyt ne ovat jo hyvinkin kypsiä, joten lastuiksi veistin ja eiku kuivuriin.

 Tuo kansi on sivussa vain kuvausta varten. Kuivatusaikana se on päällä. Kuivurin kaikki aukot saavat olla auki, niin lämpö ei nouse liiaksi ja tuuletus pelaa paremmin.

Puoli ämpärillistä omenaa siihen mahtuu kerralla kuivumaan. Yön yli kun pöhisee, niin melko kuivia, nahkamaisia ovat. Sitten juuttisäkkiin ullakkokamariin säilöön odottamaan talvi-iltoja.
Nyt sesonkiaikana syödään tuoretta ruokaa, säilökkeitä vasta satokauden jälkeen.

Omena-kurpitsa-raparperisose III

On tämä tylsää. Vielä pahempaa kuin elokuvatehtailu, Poliisiopisto 26, vai montako niitä jo on. Sarjaelokuvissa sentään on eri vuorosanat, vaikka juoni ja tapahtumat jatko-osissa ovatkin käytännössä samat.
Minun soseenkeiton jatko-osissa ei ole mitään uutta. Ihan samalla reseptillä tein jo kolmannen kattilallisen tätä lajia. Monta tuntia taas meni. Ehdin ajatella elämän turhuutta monet kerrat. Mikä minut saakaan tekemään tällaista, kun ei se enää tunnu kivalta. Se perisynti varmaan. Lapsena kotoa opittu ajattelutapa, arvot asenteet jne.
Suvussani on negatiivista asennetta. Sen taas huomasin itsessäni. Omenia en säilö niinkään siksi, että saisin niistä hyvää syötävää, vaan enemmänkin siksi, ettei hyvä ruoka menisi haaskioon.
Jotain vaihtelua pitäisi minun keksiä. Joko asenteisiini tai omenansäilöntätapoihini. Sosetta on jo varmasti enemmän kuin tarpeeksi omaan käyttöön. Adoptoisivatkohan lapset osan niistä. Voisikohan Prinsessa syödä tällaista, kun kiinteää ruokaa alkaa....

Jos jotain myönteistä tästä tylsästä kielteisyydestäni yrittän väkisten kaivaa esiin, niin saihan se minut edes ajattelemaan. Tai ainakin kuvittelemaan ja haaveilemaan. Saippuasarjan katselu olisi tappanut tuonkin vähäisen aivotoiminnan. Ja miettimään mahdollisia muita omenan säilöntä- ja käyttötapoja. Mutta eipä niistä aatoksista tässä tämän enempää. Etten itselleni tekisi suorituspaineita. Ehkä toteutan jotain joskus, ehkä en. Ehkä unohdan, mitä tuli mietittyä.

Huomenillaksi varasin itselleni aivan jotain muuta puuhaa kuin tämä marttailu.Viikkokurssikausi on alkanut. Huomenna olisi fuskua. Siitä tuskin kannattaa kirjoittaa mitään, tai tuskin edes pystyisin kirjoittamaan voipuneena iltahyppelelöinnin jälkeen.

Nyt olisi  Taka Pajulampiskalla hyvä tilaisuus lisätä etumatkaansa. Se on kyllä jo nytkin saavuttamaton, hän johtaa tänään numeroin113 - 72.

Niin, se pakollinen valokuva.

Sosetta  tuli tällä keitoksella n. 8 litraa. Yhteensä tätä lajia on nyt n. 25 l, puolukka-omenasosetta vajaa 10 l, ja puolukkahyytelöä reilut 10 l. Ja sitten mustaherukkahyytelöä pari litraa. Ei ole enää tervettä tällainen hamstraus?

Paita uuniin

Omenaa tippuu puusta niin paljon, ettei jokaisen alle ehdi heurekaa huutamaan. Jotain muutahan niille sitten täytyy keksiä. Tänään tein syksyn ensimmäisen omenapiirakan eli amerikkalaisittain pain (apple pie). Ja paihan paistetaan uunissa.
Omaa reseptiä en viitsinyt keksiä vaan käytin tätä.
Lähes suoraan tätä ohjetta noudatin, tosin tuplasin sen. Ja vuoan sijaan paistoin sen pellillä - helpompi paperoida pelti kuin voidella vuoka. Ja isoja annoksia kun yleensä teen; silloin harvoin kun saan aloitettua ryhtymään; mahtuu koko paistos kerralla uuniin.
Omenaa laitoin päälle runsaasti, minulla kun nyt sattuu olemaan siitä ylitarjontaa. Ja tämän näköinen siitä tuli:

Vaikka se suuren puoleinen onkin, ei sitä kannata pakastaa. Hyvä resepti, hyvä piirakka. Taikinaan tulee paljon rasvaa ja sokeria, joten pakko siitä on tulla hyvää.
Evoluutiomme on opettanut, että ravitseva on hyvää. Luolamiehen oli syötävä tehokkaasti ja paljon silloin kun syötävää oli tarjolla. Nirsoilijat kuolivat pois sukua jatkamasta.
Joten tulee tämä syödyksi kyllä. Ei pilaannu, kuivu tai homehdu. Tämä luolamies syö sen makeanhimoonsa, ehkä jo huomenna.
Suurenpuoleinen, suurenmoinen, omenapai.

Puolukkahyytelöä

Eilen poimitut puolukat keitin tänään hyytelöksi. Tapahtuma on likimain toisinto vuode takaisesta. Siksi en kirjoita nyt yksityiskohdista.
Aikaahan keittelyyn taas meni. Kaikkiaan purkitettavaa tuli n. 15 litraa, josta kolmannes vaahtoa ja muuta sekundaa, makeaa tytinää n. 10 litraa. Reilu litra harrastetuntia kohden, jos huonommatkin litrat lasketaan mukaan..

Ylösalaisin olevat purkeissa on oikeaa hyytelöä, kansi ylöspäin seisovissa enimmäkseen vaahtoa. Sen käytän aamupuuron kera lähiaikoina.

Kuvassa on mukana pari pakastepussia. Niissä on punaherukkaa. Yhden puskan sain tänään poimittua selväksi, rastasverkon voi siltä poistaa.
Mutta ei pihapuskapoimintaurakka vielä ohi ole; toinen pensas punaherukkaa ja yksi karviaista odottaa vielä sadonkorjaajaa. Millään ei maltttaisi huomenna ansiotöihin, mutta pakko kai se on. Onkohan se sitten pakkotyötä.

Hyytelöpuolukassa

Tänään oli hieno varhaissyyspäivä. Aamulla oli pilvistä ja kovasti kastetta maassa, mutta poutaa. Iltapäivällä selkeni ja aurinkokin näyttäytyi ajoittain. Tuuleskeli, ei kovasti. Hyvä retkeilypäivä siis.

Nyt puolukat ovat vielä puoliraakoja, osa ihan valkoisia. Sopivia hyytelömarjoja. Raa'assa marjassahan on hyytelöitymisainetta itsessään, joten keinoaineita ei tarvita.
Puolen päivän jälkeen lähdin pyöräilemään vanhalle tutulle paikalle. Hyvin siellä oli marjoja, melkeimpä enemmän kuin koskaan olen tuollapaikalla nähnyt, niiden noin viiden viime vuoden aikana, jonka paikan olen tuntenut.

Olisinko kolmisen tuntia kyykkinyt rohmun kanssa ja sain tarpeeni. En siis urakoinut, vaan nautiskelin. Myös pulloakahvittelin, joka on yksi retken kohokohdista. Luontoelämys menee senkin edelle, vaikka kahvi poikkeuksellisen hyvältä aina metsässä maistuukin.
Näistä marjoista pitäisi tulla sen verran hyytelöä, että sillä pieni perhe vuoden taas pärjäisi.

 Retki onnistui niinkuin toivoinkin. Sain marjoja, elämyksiä ja kokemusta. Hyttysiä oli muutama, ei haitaksi, hirvikärpäsiä ei ainuttakaan.
Marjojen keräilyn lisäksi keräilin kilometreja pyörän mittariin, kolmisenkymmentä.

Hyytelön keittäminen jää huomiseen. Nyt olen liian väsynyt. Vanhuus ei tule yksin.

Korianteri kuivumaan

En tiedä oikeaoppista säilöntätapaa enempää kuin korjuuaikaakaan, mutta teen samoin kuin viime vuonna:
Nyt marjat ovat vihreitä ja jo kovia, muutamat harvat ruskeita, mutta nekin vielä tiukasti kiinni varsissa. Olisivatkohan saaneet vielä kypsyä, enpä tiedä. Vai olisivatko ylkypsyneet, varisseet tai vaikka mädäntyneet maahan. Lakoontunut kasvustoni oli, lienee tälle lajille ominaista näin pitkänä.
Kannattaisi varmaan ottaa asioista selvää eikä arvailla, mutta yritys-ja-erehdysmenetelmä on minusta mielenkiintoisempi ja tutumpi. Ja kokeilinhan minä tätä menetelmää ja ajoitusta jo vuosi sitten. Hyvin säilyivät, makua oli vähintään ostoyrttien veroisesti.

Menetelmäni on yksinkertainen: leikkasin varret tyveestä poikki ja toin ne pöydälle kuivumaan, marjoineen.

Tuossa on jotain parikymmentä vartta, yhden rivimetrin, n. puolen neliömetrin sato. Desilitra tai pari siitä saattaa tulla marjoja, kunhan kuivuvat vielä.
Yritelmäni on kuivattaa marjat ilmavasti, kun ovat vielä kiinni varsissa. Jos sattuvat olemaan vielä keskenaikaisia, niin saavathan ne vielä imeä makuja varsistaan ja jatkaa jälkikypsymistään jonkin aikaa.

Kun varret lakastuvat, nypin marjat irti ja laitan lasipurkkiin. Purkin sitten keittiökaappiin talteen talven tarpeita varten.

Omenapuolukkasose

Väitetään, että tänä vuonna tulisi huonosti omenaa kotipuutarhoihin. Ei minulle. Ihan olen taas ylityöllistetty iltasilla, kun yritän pelastaa puusta pudonneita hedelmiä pilaantumasta. Väärin kasvatettu kun olen, eikä hyvää ruokaa saisi heittää tunkiolle, niin siitä saan kärsiä.

Toista ämpärillistä oli omenoita taas tippunut puusta, ne keitin iltasella ja alkuyöllä. Mausteeksi laitoin tällä kertaa viime vuoden puolukoiden loput, n. 3 litraa. Kohta uudet puolukat kypsyvät, joten vanhat joutivat soseeseen, ei tunkiolle.

Tyttäreni ja vävyni Tamperelaisina ovat kehuneet tätä Om-pu-sosetta hyväksi mustan makkaran kyytipojaksi. Mahtaneeko kelvata enää, kun tietävät ylivuotisia puolukoita tähän keitokseen minun käyttäneen.

Turhankin täysi kattilallinen sattui tulemaan, varovainen piti olla kiehutuksesssa ja soseutuksessa.

Resepti on lähes sama kuin omena-kurpitsa-raparperisoseessa, kurpitsa-raparperin tilalla on vain puolukkaa.
Omenan ja puolukan tilavuussuhde soseutettuna lienee n. 70 / 30 %. Siksi annoin tälle seokselle nimen Ompusoe 70/30.

Mittasuhteet soseissa eivät ole ollenkaan tarkkoja.Näitähän voi tehdä melkein mistä kasveista vain, tai sitten sekoitteista. Joskus olen keittänyt soseen pelkistä omenoista, samoin raparperista. Puolukkaa olen keittänyt hyytelöksi; sose, marmeladi tai hillokin puolukasta ovat tunnettuja herkkuja.
Kannattaa kokeilla. Jos tekee tällaisia pieniä koe-eriä, niin eihän siinä pahasti pieleen voi mennä, vaikka ei aina ihan nappiin osuisikaan.

Tällainen annos tuli tällä kertaa:

Hyvää on, ei maistu vanhalle puolukalle. Eivät olleet pilaantuneita, puolukka säilyy hyvin omassa mehussaan kellarissa.

Lounas sesongin mukaan

Syksyssäkin on puolensa. Makupuoli on vuodenajoista parhain. Heviaikaa.

Ruokatunnilla lounaalla -  oikeasti länsi-luoteessa, maantiede on kummallista -   käyn yleensä aina kotona. Siinä samalla kerailen 5,5 kilometria pyörän mittariin. Pikaruokaa syön, yleensä lämmitän mikrossa.

Parhaista parasta syksyssä ovat pihalta suoraan pöytään löytyvät vihertävät syötävät.

Tämän kertaisessa lounaskattauksessa salaatit ovat kaikki omasta maasta: salaattia, basilikaa, avomaan kurkkua ja omenaa.
Keittoruokana oli pakastettua, lämmitettyä kesämuhennosta. Leipänä proteiinirieskaa, jota tein viikonlopun vierasvaraksi ja jälkiruuaksi kahvia pullosta ja kesäkurpitsakakkua, rieskan kanssa samallla uunin lämmöllä paistettua.

Nämä olivat ihan hyviä nälän siirtäjiä, mutta..
Jääkaapista bongasin vielä väliruuan, ; raparperikiisselin. Kahteen kertaan unohtuneen. Unohtui ensin pakastimeen, sitten jämät jääkaappiin, kun alkuviikolla muistin maistella.
Sitä ei siis kannata pakastaa, muoto kärsii.

Kummalliseksi kokkareeksi on jämähtänyt. Maistui kuitenkin paljon paremmalta kuin näytti, ihan syötävää, vaikkakaan ei ykkösnannaherkkua.
Onneksi oli vielä nuo kakkukahvit jälkiruuaksi.

Omena-kurpitsa-raparperisose

Omenat tippuvat. Kypsiäkin jo alkavat olla. Madonsyömät, ainakin suurin osa, ovat jo tippuneet. Säilöntäaikaa.
Kesäkurpitsat kasvavat jättisuuuriksi, ja samalla sisältä pehmeiksi, syömäkelvottomiksi, jos vain antaa kasvaa.

Yhteishyvän välissä oli kesakurpitsa-omenamarmeladin ohje. Sitä vähän mukailin ja keittelin pienen, 10 litran koe-erän Omekura-sosetta koekeittiössäni eilen illalla.
Koska saunan seinustalla on vielä raparperia, korvasin malliohjeen sitruunan sillä. Happamia ovat molemmat maustekasvit.
Hillosokerin vaihdoin tavalliseen kidesokeriin.Omenasose sopii hyvin aamupuuron mukaan. Sose leviää puuron päälle mukavammin kuin marmeladi.

Tässä koe-erä keittyy.

Aineet olivat:
- n. 1,5  kg raparpera, kuorittuna ja paloiteltuna
- n. 1,5 kg kesäkurpitsaa, kuorittu, siemenet ja sisäosan pehmeä mössö poitettu, paloiteltu pieniksi
- n. 3 kg omenaa, siemenkodat ja madonsyömät poistettu, paloiteltu
- n. 0,5 l vettä
- n 1,5 kg sokeria.

Puhdistin ja paloitttelin kasvit eri astioihin. Veden ja raparperit laitoin ensin kattilaan, ja kuumensin kiehuvaksi koko ajan hämmentäen pohjaanpalon pelossa. Lisäsin kurpitsat ja taas kuumennus kiehuvaksi. Sitten omenat ja kiehutin kymmenisen minuuttia. Sitten lisäsin sokerin ja kuumensin kiehuvaksi. Katkaisin virran ja annoin keitoksen muhia kuumassa vielä kymmenkunta minuuttia.
Lopuksi survoin seoksen soseeksi sauvasekoittimella. Sitten kauhoin soseen pakastusrasioihin.

Tänä aamuna testasin sosetta kaurapuuron seuralaisena.

Hyvin sopivat yhteen. Minusta oli parempaa kuin pelkkä omenasose, ainakin vaihteeksi.
Sokeria reseptissäni on runsaanlaisesti, siis minun maun mukaisesti. Vähemmän makeaan tottuneet voisivat jättää sokerimäärän yhteen kiloon. Ainakin jos sosetta ei aiota säilöä kovin pitkään jääkaapissa tai kellarissa. Pakastaminenhan ei tarvitse sokeria säilöntäaineena.

Sen verran hyvää soseesta tuli, että keitin tänä iltana samanlaisen satsin. Kattilan koko rajoitti tämänkin erän vaivaiseen kymmeneen litraan.

 Ja "huomenaamuna" maistelin taas aamupuurolla uudempaa sose-erää. Saman makuista on kuin edellinenkin koekeitos.

Yli yön rasiat jäähtyivät pöydällä, pakastimeen ovat matkalla.

Pinnasänky, hätävaraversio

Syyskiireet ja yleinen saamattomuuteni sattuivat samaan aikaan pinnasänkyprojektikiireiden kanassa. Mutta onneksi työtoverini pelasti minut, tai ainakin kasvoni, pahasta pinteestä. Hänellä sattui olemaan vähän käytetty sänky varastossaan. Se kuului olleen lähdössä kaatopaikalle jo kerran jos toisenkin. Nyt se koukkaa Prinsessan kodin kautta.

Tänä iltana oli hyvä poutasää. Keräilykultttuuriin oikein sopiva.
Aluksi, töiden jälkeen, keräsin vähän punaherukoita. Jäihän niitä vielä, mutta ainakin osa niistä on jo jemmassa.
Tillli on kruunuvaiheessa. Ennen ennustettua sadetta keräsin niitä kuivumaan.
Ja sitten vielä humalaa. Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka itsekin innostuisin panohommiin. Oluen panoon.

Nyt kun ristiäistungos on ohi poikani kodissa, pinnasänky pienokaiselle olisi jo tarpeen. Hiukan askartelin sitä ja koekasasin sen.
Noissa askartelu- ja pihapuuhissa tulikin nälkä, joten pieni smoothie oli paikallaan. Sekin on tuossa sänkykuvassa mukana.

(Ei se noin vinopäinen ole, optinen harha vain. Perspektiiivi.)

Pienen lisäyksen, miniäni toivomuksesta, sänkyyn tein. Toinen kaide joutaa pois toitaiseksi. Sängyn saa vanhempien sängyn viereen. Kun pohjan asettaa samalle tasalle ison sängyn kanssa, on yöhoito helpompaa. Sitten kun lapsi alkaa vaellella, voi pinnakaiteen asentaa paikalleen. Ellei se varsinainen projektini ehdi valmistua ennen sitä.
Ehtii, uskoisin. Ihan totta.

Kaiteen sijalla on nyt rima. Sen tarkoitus on pitää sänky kasassa, ettei se pääsisi leviämään ja hajoamaan. Prinsessahan ei saa pudota sängyn pohjan mukana.

Pohjan pitää olla tukeva, niin sängyssä kuin elämässäkin.

Punaherukassa

Hyvin tulee. Pensasmarjoista varmaan satoisin on tämä. Minulla on kaksi pensasta, joista toisesta pomin iltasella varmaankin puolet:

Täyspuhtaana olen tavannut marjani pakastaa. Mehumarjoissahan saisi olla roskiakin mukana, mutta enhän minä paljoa mehua käytä. Siksi en pakasta roskia, vaan pelkät marjat.
Tarvitessani voin ottaa marjoja sulamaan ja tehdä niistä mitä mielin. Smoothieta, sekohilloa...
Tai vaikka sitten mehua.

Ristiäisvieraita

Taka-Pajulampiset pistäytyivät ristäisreissulla torpassa. Vaatteet vaihtoivat juhlavampiin,  vähän haukkasivat suolapuolta ennen kastajaiskahvittelua.
Vävyni toi tuliaisiksi imagooni sopivan T-paidan, hyvä valinta:

Kiireesti juhlapaikalle sitten. Minä työntäydyin samaan kyytiin, parkkipaikat pienellä pihalla kun ovat kortilla.

Paluumatkalla oli sitten vieläkin enemmän matkustajia: tyttäreni äiti, eli exäni asuu Taka-Pajulammella päin, joten hän meni samaa matkaa etelän suuntaan.
Torpallani pyörähdimme, lapset vaihtoivat matkavaatteisiin, vähän kotiinviemisiä pihamaalta keräiltiin (kurpitsaa, kurkkua, porkkanaa, lanttua, punajuurta omenia) ja sitten kiireesti matkaaan. Junaan loppumatkakseen exän piti ehtiä.

Ristiäiset

Tänään sai Prinsessa oikean nimen.
Oikein hyvä valinta vanhemmiltaan - kauniille lapselle sopii kaunis nimi.
Molemmat luonnehdinnat, lapsesta ja nimestään, ovat ehdottoman tosia ja puolueellisia.
Meillä jokaisellahan on oma totuutemme ja tuo toisen lauseen totuus on minun ikiomani. Mutta enpä usko olevani yksin tuon totuuden kanssa; ainakin lapsen vanhemmat, isovanhemmat ja muutkin lähisukulaiset jakanevat sen kanssani. Samoin kummit, vanhempien ystävät....

Ristiäiset olivat perinteiset. pappi puhui, tuskin kukaan kuunteli, virsiä veisattiin. Hän Itse itkaisi vesikasteen aikana, serkkunsa (eppuluokkalaiset ja nuoremmat) eivät kestäneet paikallaan, vaan juoksentelivat yms.  lasten elämään kuuluvaa.
Sitten oli kahvittelua, kakkuja ja muita kahvileipiä sen seitsemnää + .... lajia, lapsille limsaa, mehua ja karkkeja, pihapelejä, vanhemmalle väelle yleistä jutustelua Ja sellaista pientä mukavaa.
Lopuksi sitten vieraat lähtivät koteihinsa, kuinkas muuten. Sellaiset juhlat siis, perinteinen perhetapahtuma.

Että mikäkö lapselle nimeksi.
Tässä päiväkirjassahan ei ole juurikaan henkilönimiä eikä -kuvia. Ihan hulluuttani olen niin päättänyt.
Vaikka huonomuistinen ja horisko jo olenkin, niin kyllä minä sen muistan. Ellen sitten vielä tästä lisää dementoidu ja unohda sitä.
Mutta eihän niin saa käydä, vaarille.

Kesäkurpitsakakku

Miniältäni sain jokunen aika sitten maistiaisena hyvää kakkua ja pyydettyäni myös sen reseptin. Jostain lehdestä se on alunperin valokuvattu.

Noudatin reseptiä, lähes tarkalleen. Pienehköt muutokseni olivat seuraavat: kurpitsa oli niin iso, että raastetta tuli n. litra. Siis kolminkertaisesti tarvittava määrä. Siksi tuplasin kaikki muut aineet. Oliiviöljyä kun ei sattunut olemaan kotivarana, korvasin sen rypsiöljyllä. Samoin kävi mannaryynien kanssa; korvautuivat kauraryyneillä.
Kaupastahan olisin tietysti saanut täydennystä puutteilleni, mutta kun en viitsinyt lähteä. Ja lisäksi toinen vähäpätöinen syy oli se, että kaupat olivat kiinni, viime yönä kun innostuin leipomaan. Mutta eipä haittaa, hyvää tuli korvikkeista ja kurpitsan ylimäärästä huolimatta. Varsinkin taikina.
Sitä maistelin runsaasti, mahani kipeäksi, koska samalla uunin lämmöllä paistoin muutaman rieskan.
Tällaisia tuli, tosin toinen puoli kakkutaikinasta paistui uunipellillä piirakaksi. Se ei sattunut tulemaan kuvaan mukaan.

 

Hyviä olivat molemmat lajit, aamuyössä aistein avoimin kun niitä maistelin. Varsinkin maku- ja hajuaistein.

Latva poikki

Ihmettelin, kun tomaattini eivät punastu ollenkaan. Vihreitä tulee lisää, ensimnmäiset raakileet ovat täysikasvuisen kokoisia, mitään kehitystä ei vain näy. Siispä googlaamaan.
Sieltähän löytyikin ohjeita ja tietoa: Kasvin energia menee uusien hedelmien alkuun panemiseen. Puolivalmiit jäävät paitsioon.
Siksi kukinta pitää pysäyttää hyvissä ajoin ennen syksyä. Latva poikki.

Ja muitakin hyviä ohjeita olisi ollut linkin takana; kuten monilla muillakin sivuilla;  minulle, ensikertalaiselle, jos olisin malttanut tutkia. Malttamaton olen.
Mutta toisaalta, itse erehtyen oppii varmimmin. Ja onhan erehtyminen inhimillistä. Jokin inhimillinen piirre siis kylähullussakin.
Kaikki ei mene kuin Strömsössä.
Paitsi ehkä Stömsössä.

Humala kuivuu

Hermo petti ilmakuivatukseen. Humalan huuhtelu olisi saanut jäädä tekemättä, ei tuntunut pöydän päällä kuivuvan ollenkaan. Mätänemään pelkäsin hyvien aineiden alkavan. Siksi hain kuivurin varastosta töihin:

Kuivuri puhaltaa lämmitettyä ilmaa tasojensa läpi, joten kyllä kuivuu, ei mätäne.

Jo aikaisemmin olen huomannut, ettei tämä kuivaintyyppi kuivata ihan tasaisesti. Alin taso kuivuu nopeimmin, ylin hitaimmin. Siksi muutan järjestystä kuivatuksen arvaamassani puolivälissä: ylin taso alimmaiseksi, alin ylimmäiseks, välitasojen vaihdos vastaavasti. Silloin ei alimmainen taso pala, tai edes ylikuumene.

Hyvä laite kaiken kaikkiaan.

Hyvä mäihä

Se oli isäni kesäherkku.

Naurismäihää tehdään mäihäämällä naurista.

Veitsen tai puukon kärjellä, miksei lusikallakin, raastetaan halkaistua nauriista, ja sitten suuhun. Tämä herkku sopii erityisesti huonohampaisille, kuten isäni oli. Tekarimies.

Minusta nauris on kyllä parempaa ihan omin hampain hienontaen. Mutta sehän on makuasia.

Ja sitten opetus; muu elämänohje;  ihan alleviivaten: Älä usko lööppejä.
Ei tämä niin hyvä nauris ole. Omasta syystäni.

Nauris kyllä on hyvä juures, oikein kasvatettuna. Minä kasvatin väärin, vastoin perimätietoa.
Nauriin kylväaika on perimätiedon mukaan kesäkuussa, vähän ennen juhannusta. Minä kylvin jo toukokuussa. Siis kuukauden liian aikaisin.
Tämän päivän tilanne on tälllainen:

Nauris kukkii keltaisin kukin. Puorkkana, pnajuuri ja lanttu vierellään, hidaskasvuisina, kasvavat vielä täyttä päätä.
Kukinnan alettua nauris muuttuu "tikkuiseksi", kitkeriksi. Ja mikä pahinta, matoiseksi.
Kitkerä maku muistuttaa jossain määrin retiisiä.
Eihän se välttämättä huono maku ole, mutta ei tyypillinen nauriin maku kuitenkaan.

Ensi kesänä sitten: paljon myöhempi kylvö, ja perimätiedon mukaan hyvin tuhkattuun tai kalkittuun maahan.

Sipulit kuivumaan

Sipulin varsi on kaatunut:

Sehän tarkoittaa, että kasvukausi on ohi. Seuraavaksi alkaa pilaantuminen, ei kuitenkaan välttämättä heti ja kaikille yksilöille.
Sipulikasvit, kuten esim. krookukset, talvehtivat kyllä maassakin, ja lähtevät keväällä kasvamaan.
Mutta ravintokasvit on parempi säilyttää kuivattuna. Säilyvyys on varmempaa, ravintoaineet ja rakenne säilyvät pasemmin ja käyttö talvella on helpompaa sisätiloissa pussista ottaen, kuin hangen alta routaisesta maasta kaivaen.

Kuiivatan sipulini ilmassa, joko leikkimökin kuistilla tai piharakennuksen varastossa.
Nyt on luvassa hyviä kuivatteluilmoja, lämmintä ja poutaa, joten ulkokuivatus on nopeampaa ja siksi parempi vaihtoehto.

Kanaverkosta ja rimoista olen joskus tehnyt kehikon, jonka päälle ladon sipulit. Ilma kiertää yltä, alta, läpi ja ohi. Mätänemisvaara on siis mahdollisimman vähäinen.

Enemmänkin niitä olisi mahtunut tälle verkolla kuivumaan, mutta kun sipulinkasvatus ei ole elinkeinoni, harrastus vain.

Kun varret ovat kuihtuneet, kellastuneet ja supistuneet, on aika jatkotoimille. Niistä sitten myöhemmin, ehkä.

Kesäkurpitsavuoka

Taas yksi muunnelma vanhasta tuttavasta.

Kasvimaalla on joitain kasveja, jotka joutuvat tunkiolle, ellen niille käyttöä kohta keksisi. Niitä siis sotkin vuokaruokaani. Sellaisia olivat:

- Kesäkurpitsa, yksi tosi-iso, siemenkodan höttö pois, paloiksi ja ruokaöljyllä voidellun vuoan pohjalle
- Brokkoli eli parsakaali, alkaa kohta kukkimaan, siis paloiksi ja  vuokaan
- Sokeriherneitä, kasvavat ja lihovat, vuokaan
- Omenoita, madonsyömät tippuvat maahan, puhdistus, paloittelu ja vuokaan

Lisäksi siihen tuli, ihan vain maun vuoksi, yrttejä, pieneksi silpuksi leikattuna, seuraava kerros:
- Ruohosipulia
- Basilikaa
- Rakuunaa
- Oreganoa
- Salviaa
- Timjamia
- Korianteria
- Rosmariinia
- Persiljaa ( päällimmäiseksi, paistamisen loppuvaiheessa, koristeeksi)

Kaupasta ostin, yläkerrostumaksi
- Kinkkusuikaleita, silppusin "jauhelihaksi"
- Juustoraastetta

Sitten vuoka uuniin, lämpöä (tällä kertaa) n. 175, aikaa tunti.

Ja tällaista siitä tuli

Kaipaamaan jäin, siis unohtui, seuraavia aineita:
- Lipstikkaa
- Pippuria
- Soijakastiketta

Suolaa ruokaani tuli vain juuston ja kinkun mukana. Enempää ei minun makuuni tarvitsekaan. Yrttejä siinä on sen verran runsaasti, että ne korvaavat suolaa osaltaan, tottumukseni vähäsuoölaisuuteen osaltaan.

Paha tauti

Rutto on ikävä tauti. Se iski. Pikainen leikkaus oli siis paikallaan.

Kun perunan varret niittää ajoissa, ennen kuin tauti ehtii levitä mukuloihin, saa edes jonkinlaisen ruokaperunasadon. Pieniksihän perunat jäävät, keskenkasvuisiksi, kun kasvu pysähtyy jo näin varhain. Mutta kaupasta saa kyllä lisää pottuja, jos omat eivät riitä koko talveksi.

Sairaat varret kärräsin omaan kasaansa pihan perälle maatumaan. Kasvimaalle levitettävän kompostin sekaan en sitä sotke. Tautihan saattaa itää maassa, joten perunamaahan se ei saisi joutua. Kukille, humalalle tms. kyllä.

Humalassa

Tyttäreni, Taka-Pajulampiska, tilasi taas ensi joulua varten humalaa jouluolueeseensa. Sama tilaus oli viime vuonnakin.
Nyt humalan kävyt näyttivät minusta sopivan kehittyneiltä. Kun en humalasta paljoa tiedä, on tämä ihan arvailua. Viime vuonna tein (muistaakseni) samoin kuin nyt, joten kaipa se jotenkuten oikeinkin meni.

Vihreitä käpyjä keräilin. Osa aurinkoisimmalla paikalla kasvaneista oli jo vähän ruskeita, niitä en kerännyt. Olisivatkohan olleet kelvollisia, tai ehkäpä jopa parempiakin, enpä tiedä. Pitäisi varmaan googlailla ensi vuotta varten.

Tämän verran löysin

Jatkokäsittely on sekin ihan arvailua, meniköhän oikein.
Huuhdoin humalat, kun epäilin niiden olevan vähän pölyssä. Puristelin nyrkeissä enimmät vedet massasta ja levittelin leivinpaperin päälle kuivumaan.

Huuhtelu saattoi olla turhaa ja jopa haitallista. Kuivempi olisi lähtötilanne ollut ilman huuhdontaa. Ja jonkin verran aromejakin saattoi mennä viemäriin.
Taas googlailun paikka.

Jos kuivuminen ei heti kohta ota edistyäkseen, otan sähkökuivurin käyttöön. Kohta se pitää kuitenkin kaivaa esille varastosta, säilöntäaika kun alkaa olla kiihkeimmillään.

Mustaherukassa

Mustaherukan poimiminen ja säilöminen on minulla yhtä helppoa ja yksinkertaista kuin karviaisen tapauksessa. Tai oikeastaan vieläkin helpompaa. Mustaherukkahan on kypsänä musta, raakana vihreä. Kun en ole musta-vihreä-värisokea, voin erottaa kypsyyden värin perusteella.
Mustaherukastahan voisi keittää mehua Mehu-Maijalla, jolloin marjoja ei tarvitsisi poimia ihan täyspuhtaana. Mutta minä en ole oikein oppinut mehupojaksi, siksi pakastan marjat raakana ja käytän niitä esim. möötiin tai vaikkapa sekohilloon, jonka teossa tulee sivutuotteena sekomehuakin.

Kahdesta pensaasta löytyi nyt tämän verran kypsiä marjoja.

Epäkypsiä jäi vielä muutama litra poimimatta. Pari litraa meni jo hyytelöön, joten reilu ämpärillinen niitä on tänä vuonna yhteensä luvassa.

Karviaisessa

Vihreät karviaiset ovat hyvän makuisina kypsinä, monikäyttöisiä, mutta vähän hankalia. Oikean  poiminta-ajan arvaaminen on hiukan vaikeaa. muuta hankaluuttapa ei oikeastaan olekaan. Marjan vihreä väri kun pysyy samana marjan kypsyessä. Ylikypsä sitten tippuu maahan.
Kypsyysasteen voi tarkistaa maistamalla. Tai tunnustelemalla kovuusastetta. Kova on kovasti raaka, pehmennyt kypsempi.Mutta ei siinä vielä kaikki. Kaikki puskan marjat eivät kypsy samaan aikaan.
Onneksi puskalla on sentään  jokin logiikka on. Päällimmäiset ja päivänpuoleiset kypsyvät ensin. Alaoksat ja puskan sisällä olevat (muutamat harvat) marjat viimeisinä.

Vihreitä marjoja oli kypsynyt tähän mennessä tämän verran.

Raakoja jäi pensaaseen sen verran, että täysi ämpäri niitä saattaa tulla pakastimeen.

Säilöntämenetelmäni on mahdollisimman helppo; pakastuspussiin ja pakkaseen. Sieltä sitten otan niitä tarpeisiini: smoothieihin, hilloihin, soseisiin...

Mustaherukkahyytelö ja -sose

Mustaherukat näyttävät sopivasti epäkypsiltä, niinkuin moni meistä ihmisistäkin.
Herukan hyytelöintiaika on siis juuri nyt käsillä, arvelin.
Kokeilin tehdä sitä, ensimmäisen kerran eläissäni. Jo oli aikakin, sanoo minä. Ikää on jo ikävän paljon.

Hyytymisperiaate herukoilla on sama kuin puolukkahyytelöllä. Raaoissa marjoissa on pektiiniä, joka toimii hyytymistekijänä. Kypsiäkin saa olla mukana, sillä ne mehuistuvat raakoja paremmin.
Varmistaakseni hyytymisen, käytin sokerina hillosokeria. Tavallisen taloussokerinkin olisi kyllä pitänyt toimia ihan yhtä hyvin.

Netistä löysin ohjeita, joita sovelsin:
Marjoja poimin kolmisen litraa, huuhdoin ne. Kattilan pohjalle mittasin puolisen litraa vettä ja kuumensin sen kiehuvaksi. Kaadoin marjat veteen ja survoin niitä suvasekoittimella. Kiehutin marjoja viitisen minuuttia ja siivilöin mehun astiaan, mäskin toiseen.
Kuumensin mehua, jota tuli n. litra, ja lisäsin sokerin, n 0.7 kg, vähitellen. Kiehutin kymmenisen minuuttia. Sitten purkitin.
Lasipurkit olin pessyt tiskikoneessa marjanpominta-aikana. Otin ne suoraan koneesta, joten homeen siementä niissä ei pitäisi olla, toivottavasti.

Mäskin sekaan lisäsin puolisen litraa vettä, ja kuumensin sitäkin. Lisäsin runsaan puoli kiloa taloussokeria ja annoin kiehahtaa. Purkitin senkin.
Tällainen oli tulos:

Arviolta runsaat kolme litraa yhteensä, suunnilleen puolet ja puolet.
Aikaa meni nelisen tuntia puskasta purkkiin, mukaanlukien siivous, tiskaus ja tämä kirjoittelu. Siis likimain litra ja tunti.

Hyytelöä luulen käyttäväni, talven aikana, liha- tai kanaruokien kanssa, sosetta aamupuuron,  leivän tai viilin päällä.