Minun soseenkeiton jatko-osissa ei ole mitään uutta. Ihan samalla reseptillä tein jo kolmannen kattilallisen tätä lajia. Monta tuntia taas meni. Ehdin ajatella elämän turhuutta monet kerrat. Mikä minut saakaan tekemään tällaista, kun ei se enää tunnu kivalta. Se perisynti varmaan. Lapsena kotoa opittu ajattelutapa, arvot asenteet jne.
Suvussani on negatiivista asennetta. Sen taas huomasin itsessäni. Omenia en säilö niinkään siksi, että saisin niistä hyvää syötävää, vaan enemmänkin siksi, ettei hyvä ruoka menisi haaskioon.
Jotain vaihtelua pitäisi minun keksiä. Joko asenteisiini tai omenansäilöntätapoihini. Sosetta on jo varmasti enemmän kuin tarpeeksi omaan käyttöön. Adoptoisivatkohan lapset osan niistä. Voisikohan Prinsessa syödä tällaista, kun kiinteää ruokaa alkaa....
Jos jotain myönteistä tästä tylsästä kielteisyydestäni yrittän väkisten kaivaa esiin, niin saihan se minut edes ajattelemaan. Tai ainakin kuvittelemaan ja haaveilemaan. Saippuasarjan katselu olisi tappanut tuonkin vähäisen aivotoiminnan. Ja miettimään mahdollisia muita omenan säilöntä- ja käyttötapoja. Mutta eipä niistä aatoksista tässä tämän enempää. Etten itselleni tekisi suorituspaineita. Ehkä toteutan jotain joskus, ehkä en. Ehkä unohdan, mitä tuli mietittyä.
Huomenillaksi varasin itselleni aivan jotain muuta puuhaa kuin tämä marttailu.Viikkokurssikausi on alkanut. Huomenna olisi fuskua. Siitä tuskin kannattaa kirjoittaa mitään, tai tuskin edes pystyisin kirjoittamaan voipuneena iltahyppelelöinnin jälkeen.
Nyt olisi Taka Pajulampiskalla hyvä tilaisuus lisätä etumatkaansa. Se on kyllä jo nytkin saavuttamaton, hän johtaa tänään numeroin113 - 72.
Niin, se pakollinen valokuva.
