Syksyssäkin on puolensa. Makupuoli on vuodenajoista parhain. Heviaikaa.
Ruokatunnilla lounaalla - oikeasti länsi-luoteessa, maantiede on kummallista - käyn yleensä aina kotona. Siinä samalla kerailen 5,5 kilometria pyörän mittariin. Pikaruokaa syön, yleensä lämmitän mikrossa.
Parhaista parasta syksyssä ovat pihalta suoraan pöytään löytyvät vihertävät syötävät.
Tämän kertaisessa lounaskattauksessa salaatit ovat kaikki omasta maasta: salaattia, basilikaa, avomaan kurkkua ja omenaa.
Keittoruokana oli pakastettua, lämmitettyä kesämuhennosta. Leipänä proteiinirieskaa, jota tein viikonlopun vierasvaraksi ja jälkiruuaksi kahvia pullosta ja kesäkurpitsakakkua, rieskan kanssa samallla uunin lämmöllä paistettua.
Nämä olivat ihan hyviä nälän siirtäjiä, mutta..
Jääkaapista bongasin vielä väliruuan, ; raparperikiisselin. Kahteen kertaan unohtuneen. Unohtui ensin pakastimeen, sitten jämät jääkaappiin, kun alkuviikolla muistin maistella.
Sitä ei siis kannata pakastaa, muoto kärsii.
Kummalliseksi kokkareeksi on jämähtänyt. Maistui kuitenkin paljon paremmalta kuin näytti, ihan syötävää, vaikkakaan ei ykkösnannaherkkua.
Onneksi oli vielä nuo kakkukahvit jälkiruuaksi.