tiistai 27. syyskuuta 2011

Kanttarellikastike

Eilisistä kakkoslaadun kanttarelleista tein kastikkeen, perunoille. Yksinkertaisen, näistä aineista:

Runsas desi eilen kuivattuja kanttarelleja. Tuoreet olisivat yhtä hyviä. Säilyvyyden varmistamiseksi käristin sienet mahdollisimman pian, kun olivat jo hoeman yli-ikäisiä.
Pieni sipuli
Rypsiöljyä paistamiseen (pari- kolme ruokalusikallista)

Purkillinen kooksmaitoa (4 dl)
Suolaa
Vähän soijakastiketta (ehkä ruokalusikallinen)
Pippuria myllystä
Maizenaa
Persiljaa koristeeksi

Kuullotin paloitellun sipulin öljyssä.
Lisäsin sienet ja käristelin pari miunuuttia, en siis kovin kauaa, esikypsytettyjä kun olivat.
Lisäsin kookosmaidon vähitellen, hämmennellen koko ajan ja kiehutin hiljalleen kymmenisen minuuttia, jonka aikana lisäsin suolan, soijakastikkeen ja maizenan
Sitten pippuri.
Katkaisin virran ja haudutin vajaan vartin, kunnes perunat kypsyivät.
Loppuvaiheessa lisäsin persiljan silputtuna.


Jotain siitä jäi puuttumaan. Hyvää se kyllä on näinkin, mutta ei täydellistä. Mietintää ja mielikuvitusmakustelutehtävää jäi. Ja niin jäi kastikettakin, seuraavalle päivälle.
Ehkä kokeilen sitten jotain. Olisikohan se tabasco. Ehkä ei sentään, sienen maku peittyisi eikä korostuisi.
Mietitään...