Puolukkaa mehuun

Kävin vielä kerran vanhalla tutulla aukolla marjassa. Viime kerralla löytämääni marikkoa jäi vielä poimittavaksi. Ja joku oli käynytkin pomimassa. Minun marjani.

Jokamiehen oikeus on ihan hieno pohjoismainen erikoisuus. Kummasti vain itse löydetyt marjat alkavat tuntua ihan ikiomilta, vaikka kasvavatkin kenen-lie-metsässä.
Samanlainen oikeushan kaikilla muillakin niihin on. Ei ensimmäisenä löytäneellä ole niihin yksinoikeutta. Välillä tämä tuppaa unohtumaan.

Käveleskelin siis aukkoa ympäri ämpäri, ja löysinkin tarpeeni.Lähes pari ämpärillistä.
Ihan hyviäkin uusia marjamättäitä löysin:

Ja  tuo keskellä olevan kanto näyttää tältä lähikuvassa:

Kypsiä ovat jo, vaikka ei pakkanen ole vielä purassutkaan. Hyviä mehumarjoja.

Aurinkoisella poutasäällä marjastus on ihan mukavaa. Yksin poimiessa on se hyvä puoli, ettei tarvitse hötkyillä. Voi naatiskella, katella ja kuulostella. Porukassa homma menee helposti kilpailuksi. Turhaa näyttämisen tarvetta. Valitettavasti. Muutenhan tämäkin homma olisi mukavaa seurassa.
Varsinkin tauot, kahvittelu ja muu sellainen.

Poutaa oli aluksi, mutta toisella ämpärillä alkoi tihuutella. Sitten alkoi takuta homma. Vähän jäi vajaaksi se toinen sanko. Marjatkin loppuivat viimeiseltä laikulta. Enkä viitsinyt enää uusia mättäitä etsiä, parin puuttuvan litran vuoksi.
Puhdistettuna niitä oli tämän verran.

Ikinä en ole näin paljoa puolukoita samana syksynä kerännyt. Enkä mehua niistä tehnyt. Omena-puolukkamehu oli sen verran onnistunutta, että lisää pitää saada.
Se ahneus. Hamsterin vikaa...