perjantai 23. syyskuuta 2011

Raakoja tomaatteja

Eivät ehtineet tomaattini kypsyä ulkosalla, muutamaa maistiaisyksilöä lukuunottamatta. Maukkaita olivat, paljon parempia kuin kaupasta ostetut. Paljonkohan tuossa arviossa on lumevaikutusta ja itsepetosta. Eipä väliä, pääasia että maistuivat.
Eihän niitä paljoa ollut tulossakaan, kolmesta mullalla täytetystä ämpäristä, ja  rutto vei osansa. Tässä pääosa kesän sadosta keittiön työpöydällä:

Kerrotaan, että raakileet kypsyvät vielä pensaasta poimimisen jälkeen huoneen lämmössä. Ja pitäähän se paikkansa:
Viikon kypsytrtelyn jälkeen on punaisuus lisääntynyt, ja muutama punaisimmaksi ehtinyt syöty pois.

Tarkoituksenani oli kokeilla vihreiden tomaattien säilömistä etikkaliemeen, mutta enpä viitsikään. Hyvin näyttävät kypsyvän sisätiloissa, ja tuskinpa säilökkeet olisivat tuoreita hedelmiä parempia. Tämän vertaiset saan kyllä syödyksi tällaisenaan.

Nuo marjat kuvassa ovat koriantereita. Niistä kirjoitan oman juttunsa. Saan siten uuden otsikon ja lisää lukumäärää.
Toisin kuin tomaateissa, näissä kirjoitelmissa pääasiani on määrä eikä laatu.  Niinkuin mahd.lukija on huomannutkin.