Tämä juttu kertoo eilispäivästä, siinä huijaukseni. Illalla meni niin pitkään, että en ehtinyt, enkä viitsinyt enää kirjoitella. Itse asiassa, ilta muuttui aamuyöksi, joten vuorokausi olisi ehtinyt vaihtua joka tapauksessa ennen koneeni avaamista.
Ne akkojen hommat. Ikkunoiden pesua.
Kuvassa näyttää ihan puhtaalta. Ainakin läpinäkyvältä, kuin EU-päätökset.
Olisi kait pitänyt saada homma tehtyä jo keväällä, vähän viivästyi. Ja vähän enemmänkin kuin vähän, viime kesänä jäivät kokonaan pesemättä. Pitäisi kaiketi pestä siis vielä tuo rästikerta, että pääsisin nykyaikaan.
Eikä siinä vielä kaikki.
Minulle kerrottiin, että ne pitäisi oikeastaan pestä keväin-syksyin. Minulla on siis ainakin kolme pesukertaa tekemättä.
Mutta olkoon, ei ole ainut synneistäni. Ehkäpä ei edes suurin niistä.
Illan kähmissä juteltiin naapureiden kanssa niitänäitä. Olivat menossa kulttuurilla itseään ylevöittaämään. Dallape` piti konsertin Kesässä. Minäkin olisin toisaalta kiinnostunut tällaisesta korkeakulttuurista, mutta nyt ei käynyt ohjelmaani. Ja olin juuri viime viikolla nähnyt ja varsinkin kuullut heitä Kukonhiekassa. Ja alkukesästä Hangan lavalla. Joten nyt oli Anne Mattilan vuoro.
Kuikassa esiintyi hän. Kesäkeskiviikkoisin siellä on naistentanssit. Sinne siis minäkin, opiskelemaan.
Nöyryyttä.
Jos kuvittelee itsestään liikoja: parkettien partaveitsi, naistenmies, tms. kannattaa mennä testiin. Pian tippuu taas maan pinnalle. Liiat luulot karisevat.
Mutta ilta olikin positiivinen pettymys. Ei mennyt ollenkaan niin huonosti kuin odotin. Muutamia, ennestään tuntemattomia, mukavia ihmisiä tapasin. Myös vanhoja tuttuja.
Heti aluksi jututin Tuulaa ja Tuomoa. He ovat tanssikursseilta tuttuja. Ja lisäksi aloittaneet opettamisen. Itsekin olen heidän kurssillaan ollut.
Nyt he olivat opettaneet alkeita ulkomaalaiselle suomenkielen opiskelijaryhmälle.
Yksi ryhmäläinen, sveitsitär, sattui siihen paikalle, ja Tuomo "työnsi" meidät parketille.
Foksi sujui häneltä helposti, varsinkin huomioiden "ensikertalaisuutensa". Syykin siihen kyllä selvisi; argentiinalaista tangoa harrastaa hän. Siihen verrattuna lavafoksi on hyvin kaavamaista, yksinkertaista ja helppoa.
Loppuillasta naistentansseissa on miesten tunti. Tietysti hain häntä silloin, niinkuin tapoihin kuuluu. Ja kyselin vaikutelmia lavatansseista.
Mielenkiintoista, ja varsinkin iloisia ihmisiä oli ollut mukava seurata, keroi hän.
Etupäässä sivustaseurailuksi se näytti häneltä menneenkin, niinkuin muiltakin porukassaan. Ilmeisesti samojen kurssilaisten kanassa näytti liikkuvan.
Hänen lisäkseen mieleen jäi varsinkin kaksi Mikkelin likkaa. Idässä on iloisia ihmisiä. Olivat lähteneet lomareissulle.
Toinen heistä kertoi olevansa innokas tanssiparketin kuluttaja. Toinen vasta aloitelleensa, mutta kärpänen oli puraissut kovaa.
Kiertelivät nyt suvista Suomea kesälomallaan. Tanssipaikkojen mukaan valitsevat käyntikohteensa, uusia paikkoja katsastavat.
Esimmäinen heistä opetti minulle sambaa. Hyvä ope. Jotain luulen oppineeni, en tiedä oliko se sambaa, mutta mukavaa oli. Buigin kuvioita kokeilimme samba-askeleeseen. Ja tietysti samba-walkia. Vielä kun muistaisin miten se menikään.
Jälkimmäiselle vuorostani opetin buggia. Huijariksi epäilin, kun kertoi kokeilevansa sitä ensimmäistä kertaa eläissään. Mutta ei kai hän minulle valehtelisi.
Moni useitakin kurssin käynyt ei pystyisi vastaavaan, kaikki eivät kaiketi koskaan.
Jotkut vain ovat lahjakkaita. Ehkä myös liikuntaharrastuksellaan oli oma vaikutuksensa. Liikuntaryhmiä kertoi joskus vetävänsä, ehkä airobigia tai jotain.
Aloitimme tietysti perusaskeleesta, joka tässä ruotsalaiskeksinnössä on kohtuullisen helppo. Se näytti onnistuvan heti, joten helppoja kuvioita kokeilin. Muutaman kerran samoja kuvioita mentyämme kokeilin vähän mutkikkaampia, mutta kun niissäkään ei ollut ongelmia, päätin kokeilla hänen rajojaan.
Petyin. Ei minun valikoimissani niin vaikeaa kuviota ole, että olisin saanut hänet sekoamaan askelissaan. Kateeksi käy, moinen lahjakkuus.
Jo oman harrastukseni alkuvaiheessa selittelin itselleni lahjattomuuttani. Teoriani mukaan kyse on koordinaatiosta. Ja viestilinjojen vioista. Linjat päästä jalkoihin pätkivät, kun ei niitä ole viritetty ja selvitelty, piuhat ovat sekaisin, vyyhdeissä tulee hystereesihäviöitä yms. kitkaa.
Vaikka pää käskisi liikauttamaan vasenta jalkaa, niin oikea liikahtaa. Ja väärään aikaan. Ja suuntaan. Ja ajatteleminen vain pahentaa asiaa. Ja hermostuminen. Ja tuskastuminen. Ja turhautuminen. Ja epäusko itseensä. Ja tappiomieliala. Ja häpeä omaa osaamattomuuttaan kohtaan. Ja lopettamisen halu.
Monta kertaa oli lopettaminen lähellä.
Moni on lopettanut alkuunsa. Valitettavasti.
Kun pääsee sen verran pitkälle, että kehtaa lavoillakin harjoitella, niin sitten vasta alkavatkin taidot karttua. Kyse lienee samasta kuin autolla ajamisessa. Autokoulussa oppii kyllä ajamisen perusteet ja teoriaa, mutta rutiini on hankittava liikenteessä. Törmäyksiä tulee sielläkin aloittelijoille, vallitettavasti. Kannattaa siis muistaa omat rajansa, varsinkin autoillessa. Parketilla törmäys on korkeintaan noloa, ei kuolemaksi.
Kuikan naistentansseissa on usein reilusti enemmän "tyttäöjä" kuin meitä "poikia". Siksipä jotkut vanhat tututkin hakivat minua tanssiin, paremman puutteessa.
Tuttujen kanssa tuo homma on turvallista, kun tietää suunnilleen, mitä toinen osaa ja miten mennään. Kuulumisia siinä sivussa voi myös vaihtaa.
Usein, miesten vuorolla, sorrun itsekin hakemaan tuttuja. Onhan se turvallista, ja lienee kohteliastakin. Varsinkin, jos tuollainen tuttu on jäämäisillään seinäruusuksi.
Mutta kyllä tuntemattomia pitää myös muistaa. Tämäkin ilta sen todisti. Mukavia ihmisiä, hyviä muistoja. Kaikki kolme, joista kerroi, asuvat sen verran kaukana, että todennäköisesti emme enää koskaan tapaa. Hyvä, että nyt kohtasimme, edes pienen hetken ajan.
Päiväni oli siis tylsän ikävä, jopa häpeällinen. Töihin, ja varsinkin naisten töihin, kun yksineläjä joskus joutuu.
Mutta ilta oili sitten sitäkin hauskempi.
Niin se näyttää menevän. Kun ei paljoa odota, on odotukset helppo ylittää.
Pessimisti ei pety.
Mitä joskus positiivisesti.
