Niin on pitkää heinä ja rikkaruoho, että en ruohonleikkuria edes kokeillut tuuheimpiin paikkoihin.
Otin vanhan konstin käyttöön, en pussillista uusia.
Perintöviikatteen.
Terä on Leväahon sepän takoma. Varren on veistänyt ja vuollut isäni, samoin varttanut viikatteen.
Näin hyviä työkaluja en usko kaupasta löytyvän. Ainakin tunnearvo puuttuisi.
Sepän taitoja ihailen. Viikatesepän varsinkin. Tuote on lähes täydellinen.
Terän pitää olla sopivan kaareva. Niiton heilahdusliike leikkaa silloin heinän, ei taita sitä.
Etenemä yhdellä lyönnilklä on vajaa desimetri, riippuen tietysti niitettävästä kasvista. Pehmeällä, lyhyellä heinällä lyhyempi, karkealla, korkella viljalla pitempi. Kun viikatteen terällä on oikea kaarevuus ja se on oikeassa kulmassa varressa, niin terän mitalla tuo etenemä katetaan sopivasti. Terän kärki leikkaa etimmäisena, varren puoleinen pää kulkee samaa kaarta kuin kärki edellisellä lyönnillä.
Terän pitää siis olla sopivassa kulmassa varteen nähden. Seppä tekee tämän kulman varttamismutkaan. Ja lisäksi terän pitää olla sopivasssa kulmassa maahan nähden. Terän suu ei saa laahata maata, ettei se tylsyisi. Mutta kuitenkin terä leikkaa parhaiten, kun se on lähes kohtisuorassa heinän kortta vasten.
Terä taotaan hiontaa vaille teräväksi pajassa. Tahkoa tai smirgeliä ei tarvita. Vanhaan, hyvään aikaan, viikate vietiin sepälle "kallittavaksi" eli uudelleen taottavaksi, kun sen terä oli kulunut niin paljon, ettei se tullut enää kunnolla teräväksi liippaamalla: kovasimella, liipalla eli hiomakivellä.
Ja karkaisu. Se se vasta taitolaji onkin.
Oikea karkaisulämpötila katsotaan raudan väristä. Karkaisu tehdään nopeasti veteen. Koko terä ei saa jäähtyä kylmäksi karkaisussa, ettei siitä tulisi liian kova ja siten hauras katkeamaan.
Ohut terän suu jäähtyy nopeasti ja karkenee kovaksi. Paksumpi osa teästä jää kuumaksi ja siten sitkeäksi.
Lisäksi terään jäänyt lämpö päästää terän suun, joten erillistä päästöä ei tarvita.
Päästöhän on metllurginen toimenpide, joka yleensä seuraa karkaisua. Siinä saadaan teräksen kovuutta ja haurautta taitettua.
Itse olen kuullut sepän taidoista vain huhupuheina. En osaisi takoa , tuskin mitään.
Mielenkiintoinen laji olisi se. Ja vaativa. Elämänikäistä opiskelua olisi tiedossa, jos alkaisin sitä harrastamaan. Ehkä sitten isona alankin, tai sitten en.
Paljon olisi mielenkiintoista maailmassa.
Kaikkeen ei yksi ihmisikä riitä. Valita pitää.
Valitettavasti.
