tiistai 19. heinäkuuta 2011

Synttärit

Vaikka myöhästyinkin päivällä, kutsuin itseni pojantyttären 1 kk synttäreille. Ja ruusun vein. Onkohan tästä tullut jo tapa, uskallanko enää ilman kukkia mennäkään. Jospa Hän vaikka suuttuu.

Päivällä kävin katselemassa marjatilannetta tutuilla paikoilla. Poikani kanssa on tarkoitus käydä oikein keräämässä marjoja, mutta hän ei tänään ehtinyt. Kaunis päivä kun oli, kävin itsekseni. Niinkuin armeijassa aikanaan: tiedustelijat eteen (siellä ensimmäiseksi ammuttavaksi määrättiin taistelijapari, siksi monikko).
Mustikoita etsiskelin, pari litraa poiminkin, mutta oikein kunnolla kypsiä eivät vielä ole sillä paikalla. Eikä ennätyspaljoa, korkeintaan keskimääräisesti.

Samalla reissulla katsastin vadelmien tilanteen - ihan raakileita. Muutaman kypsän kuitenkin löysin, että makuun pääsin.
Puolukoita näyttäisi tulevan hyvin. Vasta joskus syyskuussa niitä yleensä kerätään.

Ihan turha reissu ei tämä ollut. Kilometreja keräsin rahtipyörän mittariin, tänään jotain 45 yhteensä. Lisäksi sain tietoa marjatilanteesta, asiallista kokemusta ja luontoelämyksiä.
Ja vähän marjojakin mustikoiden lisäksi: lakkoja eli hilloja, n. puoli litraa. Niitä nautimme synttärisankarin vanhempien ja vaniljajäätelön kanssa.