torstai 7. heinäkuuta 2011

Kesäpäivä, -loma, -kukkia

Maolainen pihanhoitotyyli - antakaa kaikkien kukkien kukkia - oli hyvä valinta. Tekosyy laiskalle miehelle. Muka jokin syvempi merkitys. Ruokapöytä perhosille, kimalaisille, pörriäisille ja muille höttiäisille.
Pienelle perheellehän tämä sopii. Nurmikon kun ei tarvitse kestää lasten leikkejä tai muuta kovaa kulutusta.

Valkoapila kukkii vielä, tosin viimeisillään. Kylähullu on myöhäisherännäinen. Parenpi kuva olisi tullut jo alkuviikolla. Auringonpaistetta ei silloin tosin ollut, tekosyy tämäkin.

Maahumalaa on tullut joskus multakuorman mukana. Hyvin on levinnyt ympäri pihaa. Eipä haittaa. 


Tämäkin kukka lienee tullut samassa multakuormassa, mikähän sekin lie. Vuosikaudet on kukkinut samalla paikalla. aluksi oli vain yksi, joinain vuosina useampia, nyt kaksi. Kolmannen ajoi ruohonleikkurilla, vahingossa. Olen siis leikannut nurmikon jo kerran tänä kesänä..


Ruusut kukkivat vähän eri aikaan. Nyt aloittelee tällainen vaaleanpunainen, kerrottu laji. Taustalla oleva tummempi ja yksinkertaisempi lopettelee. Juhannus- metsä- ja kurttulehtiruusut ovat jo kukkineet.